Oon tässä viime aikoina seurannut muotiblogeja. Ei millään pahalla mutta sanapari "päivän asu" saa mut melkein nykyään oksentamaan. Kyse on ehkä yliannostuksesta. Siis ihan kivoja juttujahan niissä usein on, ei siinä mitään. Ja on tosiaan ihan mukavaa, että vaatteet näkee oikeiden ihmisten päällä photoshopattujen lehtien sijaan. Ja onhan ne usein myös kohtuullisemman hintaisia.
Mutta silti, kyseessähän on taas yksi vitun turhuuksien rovio. Muodin kutsuminen esteettiseksi harrastukseksi, jos se on trikoovateiden himaan raahaamista, on ehkä lievää totuuden kaunistelua. Toisekseen, kyseessä on kuitenkin outoa narsismia ruokkiava ilmiö, jossa yhteisöllisyyttä luodaan yhden ympärille.
Jotkut, nimeltä mainitsemattomattomat blogit ovat ottaneet esim. ekoilun osaksi agendaansa. Jos postauksia lukee ketjuna, ei voi välttyä ajatukselta että kyse on jonkinlaisesta ortoreksiasta ja oman ylemmyydentunnon pönkittämisellä.
Kaupallisuus on jotain, joka hallitsee blogaisfääriä. Markkinointiosastot ovat haistaneet bloggaajissa mielettömän mahdollisuuden. Ilmaisilla tuotteilla ja kakkukahveilla saadaan helposti näkyvyyttä ja puskaradion toimivuus. Kaikki bloggarit kategorisesti puolustautuvat sillä, että ilmoittavat kyllä, jos tuotteet ovat olleet ilmaisia.
No joo, mistään kovin vakavasta ei ole kuitenkaan kysymys. Ja eihän niitä ole pakko lukea. Ja muotilehdet vituttaa tietty enemmän. Ne nyt vasta on tarpeiden luontia. Niitä tavarakollaaseja ei voi puolustaa estetiikalla. Esim. Ellen artikkelit oli kyllä ainakin tossa numerossa niin paskasti kirjotettuja, että niihin ei voi lehteä perustaa. Trendikin on vaan täynnä listoja nykyyän
Monday, December 21, 2009
Wednesday, October 21, 2009
Trendejä
Olen ehkä joskus ennenkin sanonut, että niin hienoa kuin onkin, että eettinen kuluttaminen on trendikästä siinä on ongelmansa. Trendeillä on taipumus hiipua, muuttua ja kadota.
Nykyään voidaan puhua jopa ekologisen tuottamisen ja kulutuksen valtavirtaistumisesta. Enää ei ole mikään ihme jos vaatteen valmistukseen käytetään kierrätysmateriaaleja. Jos joku valitsee Chiquitan reilun sijaan, saatetaan banaaniakin karsastaa.
Voisi ajatella, että valtavirtaistuminen tarkoittaisi etabloitumista siihen pisteeseen, että eettisyys olisi tullut jäädäkseen. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Antti Nylen kirjoitti tänään Hesarissa viime aikaisista mainoskampanjoista, joissa on naureskeltu viherpiipertämiselle tai esitetään eeetisyyden korostaminen totalitaarisena vauhkoiluna. Tähän mennessä taitaa kyseessä olla mainostoimistojen kömpelö provosointi ja erikoisuuden tavoittelu. Mun mielestä ei kuitenkaan ole mahdotonta, että seuraava anarkismin tyyppi olisi kulutusjuhlaylistystä, ihan kiusallaan. Vähän niin kuin joku Jani Leinonen tosissaan, tai jotain..
No, mun mielestä yksi vaihtoehto olisi, ettei ekoilusta hössötettäisi niin hirveästi, tehtäisiin vaan. Niin, ettei naistenlehdessä nuoria suunnittelijoita haastateltaessa taas kerran korostettaisi niitä kierrätymateriaaleja ja niin edelleen.
Hyvä esimerkki on tämä ruokablogi joka on pelkkää kasvisruokaa, vaikka ei sitä missään esittelytekstissä mainitakaan. Suklaa-kesäkurpitsakakku on muuten mun resepti, vaikka en Aaltopellin työntekijä olekaa!
Nykyään voidaan puhua jopa ekologisen tuottamisen ja kulutuksen valtavirtaistumisesta. Enää ei ole mikään ihme jos vaatteen valmistukseen käytetään kierrätysmateriaaleja. Jos joku valitsee Chiquitan reilun sijaan, saatetaan banaaniakin karsastaa.
Voisi ajatella, että valtavirtaistuminen tarkoittaisi etabloitumista siihen pisteeseen, että eettisyys olisi tullut jäädäkseen. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Antti Nylen kirjoitti tänään Hesarissa viime aikaisista mainoskampanjoista, joissa on naureskeltu viherpiipertämiselle tai esitetään eeetisyyden korostaminen totalitaarisena vauhkoiluna. Tähän mennessä taitaa kyseessä olla mainostoimistojen kömpelö provosointi ja erikoisuuden tavoittelu. Mun mielestä ei kuitenkaan ole mahdotonta, että seuraava anarkismin tyyppi olisi kulutusjuhlaylistystä, ihan kiusallaan. Vähän niin kuin joku Jani Leinonen tosissaan, tai jotain..
No, mun mielestä yksi vaihtoehto olisi, ettei ekoilusta hössötettäisi niin hirveästi, tehtäisiin vaan. Niin, ettei naistenlehdessä nuoria suunnittelijoita haastateltaessa taas kerran korostettaisi niitä kierrätymateriaaleja ja niin edelleen.
Hyvä esimerkki on tämä ruokablogi joka on pelkkää kasvisruokaa, vaikka ei sitä missään esittelytekstissä mainitakaan. Suklaa-kesäkurpitsakakku on muuten mun resepti, vaikka en Aaltopellin työntekijä olekaa!
Tuesday, October 13, 2009
Tarkastajia odotellessa
Tein viikonloppuna retken Vantaan ostospelloille. Ymmärsin, mitä keskiluokkaiset perheet tekevät lauantaisin ja hankin digiboksin. Jo ajomatkalla kotiin, aloimme seuralaiseni kanssa pohtia tämän hetken mielijohteesta hankitun, harmittoman näköisen harmaan laatikon vaikutuksia elämäämme.
Luovuin telkkarista, kun kaapelitaloudetkin siirrettiin digiaikaan, eli jotain puoltoista vuotta sitten. Ennen sitä olin aina ollut telkkariviihteen suurkuluttaja. En todellakaan katsonut pelkästään uutisia ja dokumentteja vaan ihan täyttä roskaa.
Koin aluksi suurhekojakin sopeutumisvaikeuksia. Olin ulkopuolella keskusteluista ja luin haikeana lehden telkkarisivuja. Yksin kotona oli tylsää. Pian opin kuitenkin nauttimaan "sori mul ei oo telkkarii" -lauseesta. Ylemmyyden tuntoa arkipäivään. Ohjelmatiedotkin jäivät katsastamatta. Kävin vuokraamassa leffoja, facebookkasin ja luin lehtiä. Silloin tällöin katsoin netistä jotain telkkariohjelmaa. Ajan sai muutenkin kulumaan ja telkkarittomuudesta tuli osa identiteettiä.
Vaikka lähes kaikissa suomalaisissa kotitalouksissa on tv, en omassa kontekstissani ollut poikkeus. Syystä tai toisesta, omassa kaveripiirissäni on harvinaisempaa omistaa digiboksi, kuin olla omistamatta. Kai kyse on jonkilaisesta viihteen halveksimisesta tai vain niin vahvasta painotuksesta nettiin, ettei digiboksille ole edes tarvetta. Tämä tietekin helpotti teeveettömyyttä. Saimme yhdessä päivitellä, että miten kaikilla muilla on edelleen telkkari. Tästä lähtien olen ulkopuolinen kuin eronnut häissä.
No, heti digiboksin hankkimisen jälkeen sain flunssan ja makasin laatikon edessä käytännössä koko päivän. Vaikka olin tietenkin katsonut telkkua satoja kertoja omasta luopumisen jälkeen, en ollut tehnyt vastaavaa maratoonia hetkeen.
Tein muutamia huomioita:
- Mainoksia tulee edelleen ihan sairaasti ja ne on harvoin kovinkaan oivaltavia
- Uusintoja tulee ihan käsittämätön määrä
- Tauko tv:n katselusta oli tehnyt mut erittäin herkäksi (tv-)väkivallalle
- Netissä katsoessa menttää yhden tv:n peruskokemuksista, eli kanavasurffailu. Se on joskus hauskaa kun löytää sattumalta jotain mielenkiiintoista tai viihdyttävää, mutta yleensä vain pitää venytetyn ajan laatikon edessä.
- Aito ilo, kun pystyi katsomaan jonkun lehdessä puffatun jutun
Ei kovin yllättävää, vai mitä? Hyvä renki, huono isäntä. Tuleehan telkusta hienoja juttuja, kuten melkein kaikki FST:ltä. Ja ei ole parempaa keinoa nollata. Toisaalta se myös turruttaa ja vie aikaa muilta mukavilta asioilta.
Luovuin telkkarista, kun kaapelitaloudetkin siirrettiin digiaikaan, eli jotain puoltoista vuotta sitten. Ennen sitä olin aina ollut telkkariviihteen suurkuluttaja. En todellakaan katsonut pelkästään uutisia ja dokumentteja vaan ihan täyttä roskaa.
Koin aluksi suurhekojakin sopeutumisvaikeuksia. Olin ulkopuolella keskusteluista ja luin haikeana lehden telkkarisivuja. Yksin kotona oli tylsää. Pian opin kuitenkin nauttimaan "sori mul ei oo telkkarii" -lauseesta. Ylemmyyden tuntoa arkipäivään. Ohjelmatiedotkin jäivät katsastamatta. Kävin vuokraamassa leffoja, facebookkasin ja luin lehtiä. Silloin tällöin katsoin netistä jotain telkkariohjelmaa. Ajan sai muutenkin kulumaan ja telkkarittomuudesta tuli osa identiteettiä.
Vaikka lähes kaikissa suomalaisissa kotitalouksissa on tv, en omassa kontekstissani ollut poikkeus. Syystä tai toisesta, omassa kaveripiirissäni on harvinaisempaa omistaa digiboksi, kuin olla omistamatta. Kai kyse on jonkilaisesta viihteen halveksimisesta tai vain niin vahvasta painotuksesta nettiin, ettei digiboksille ole edes tarvetta. Tämä tietekin helpotti teeveettömyyttä. Saimme yhdessä päivitellä, että miten kaikilla muilla on edelleen telkkari. Tästä lähtien olen ulkopuolinen kuin eronnut häissä.
No, heti digiboksin hankkimisen jälkeen sain flunssan ja makasin laatikon edessä käytännössä koko päivän. Vaikka olin tietenkin katsonut telkkua satoja kertoja omasta luopumisen jälkeen, en ollut tehnyt vastaavaa maratoonia hetkeen.
Tein muutamia huomioita:
- Mainoksia tulee edelleen ihan sairaasti ja ne on harvoin kovinkaan oivaltavia
- Uusintoja tulee ihan käsittämätön määrä
- Tauko tv:n katselusta oli tehnyt mut erittäin herkäksi (tv-)väkivallalle
- Netissä katsoessa menttää yhden tv:n peruskokemuksista, eli kanavasurffailu. Se on joskus hauskaa kun löytää sattumalta jotain mielenkiiintoista tai viihdyttävää, mutta yleensä vain pitää venytetyn ajan laatikon edessä.
- Aito ilo, kun pystyi katsomaan jonkun lehdessä puffatun jutun
Ei kovin yllättävää, vai mitä? Hyvä renki, huono isäntä. Tuleehan telkusta hienoja juttuja, kuten melkein kaikki FST:ltä. Ja ei ole parempaa keinoa nollata. Toisaalta se myös turruttaa ja vie aikaa muilta mukavilta asioilta.
Monday, October 12, 2009
Tiukkis
Mä olen pitänyt itseäni aika huumorintajuisena ihmisenä. Periaatteessa, mun mielestä kaikelle saa ja pitää voida nauraa. Nauran itse joskus vitseille, jotka ovat muiden mielestä mauttomia tai jopa sairaita.
Olen kuitenkin erehtynyt. Olen tosi asiassa kukkahattutäti joka haluaa hyssytellä kaikkia. Mun on vaikea niellä rasistisia ja naisia halventavia vitsejä, vaikka ne olis vaan läppää. Tietysti paljon liittyy myös kontekstiin, mikä saattaa olla tekopyhää. Mun mielestä, alistetuilla ryhmillä on erilainen oikeus heittää läppää omasta tilanteestaan, kuin ryhmällä joka on hallitsevassa asemassa.
Mä en oo ihan varma, mutta mun mielestä stereotyypeillä hassuttelu on lisääntynyt esim. mainoksissa taas viime aikoina. Entisen Ooperan tilalle oli avattu joku tex mex -rafla jonka tarroissa oli oikein klisheisiä sombreron alla laiskottelvia mexicanoja ja uhkeita senoritoja.
Mun henkilökohtaisen elämän dilemma on sitsilaulut ("akateemisissa pöytäjuhlissa" dokauksen lomassa renkutettavat rallit). Suurin osa niistä on mun mielestä vaivaannuttavia, tylsiä ja mukahauskaa paskaa joka aiheuttaa vaan hampaiden kiristelyä. Ne on kuitenkin legitimoitu hullun hauskoiksi ja kaikki toisin ajattelevat on vaan väärässä. Jos ne on sovinistisia, rasistisia ja homo-vastaisia, niin sehän on vaan superhauskaa ja epäsovinnaista. Mun mielestä ne on patriarkaatin manifestoitumia yliopistolla, jota oikeutetaan perinteellä.
Tietysti voisin olla käymättä sitseillä (en oo paljoo käynykään), mutta se ois väärä ratkaisumalli. Ihan piruuttani, en haluu jättää tätäkään äijämeinikiä rakastavien urpojen täysin vapaaksi temmellyskentäksi. Mä luin joskus skidinä Kurt Vonnegutin Galapagos -kirjan. Siinä ihmiset taantui liskoiksi ja ainut inhimillisyydetä jäljelle jäänyt piirre oli pieruhuumori.
Olen kuitenkin erehtynyt. Olen tosi asiassa kukkahattutäti joka haluaa hyssytellä kaikkia. Mun on vaikea niellä rasistisia ja naisia halventavia vitsejä, vaikka ne olis vaan läppää. Tietysti paljon liittyy myös kontekstiin, mikä saattaa olla tekopyhää. Mun mielestä, alistetuilla ryhmillä on erilainen oikeus heittää läppää omasta tilanteestaan, kuin ryhmällä joka on hallitsevassa asemassa.
Mä en oo ihan varma, mutta mun mielestä stereotyypeillä hassuttelu on lisääntynyt esim. mainoksissa taas viime aikoina. Entisen Ooperan tilalle oli avattu joku tex mex -rafla jonka tarroissa oli oikein klisheisiä sombreron alla laiskottelvia mexicanoja ja uhkeita senoritoja.
Mun henkilökohtaisen elämän dilemma on sitsilaulut ("akateemisissa pöytäjuhlissa" dokauksen lomassa renkutettavat rallit). Suurin osa niistä on mun mielestä vaivaannuttavia, tylsiä ja mukahauskaa paskaa joka aiheuttaa vaan hampaiden kiristelyä. Ne on kuitenkin legitimoitu hullun hauskoiksi ja kaikki toisin ajattelevat on vaan väärässä. Jos ne on sovinistisia, rasistisia ja homo-vastaisia, niin sehän on vaan superhauskaa ja epäsovinnaista. Mun mielestä ne on patriarkaatin manifestoitumia yliopistolla, jota oikeutetaan perinteellä.
Tietysti voisin olla käymättä sitseillä (en oo paljoo käynykään), mutta se ois väärä ratkaisumalli. Ihan piruuttani, en haluu jättää tätäkään äijämeinikiä rakastavien urpojen täysin vapaaksi temmellyskentäksi. Mä luin joskus skidinä Kurt Vonnegutin Galapagos -kirjan. Siinä ihmiset taantui liskoiksi ja ainut inhimillisyydetä jäljelle jäänyt piirre oli pieruhuumori.
Sunday, September 27, 2009
Uskohan tässä menee
Hah, enpä ole kuviakaan jaksannu postailla. Se ei ole menetys sillä oon aika huono kuvaaja.
Tässä lähiaikoina oon osallistunu aika paljon kaikenlaisiin keskustelutilaisuuksiin. On ilahduttavaa, että sellasia ensinnäkin järjestetään. Kaikissa tilaisuuksissa oli myös kivasti ihmisiä, jotka ottivat kantaa rohkeasti ja ihan järkevillä kommenteilla.
Mutta jotain kamalaakin tapahtui. Eräässä aamuisessa seminaarissa oli puhumassa kauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen. Hän sanoi jotain, mitä olen kuullut ehkä satoja kertoja, olenhan kuitenkin kehitysmaatutkimuksen opiskelija. Suomen kehityspolittikan tavoite on köyhyyden vähentäminen. Tämä varamasti pitää jossain määrin paikkaansa. Ja kuulostaa tietenkin mukavalta. Suomen tavoitteessa on taustalla myös konkreettisia mittareita, kuten Vuosituhat tavoitteet.
Kun asiaa pohtii hetken pidempään, tajuaa tulleensa sumutetuksi. Tavoite kuulostaa niin jalolta, ettei se voi olla väärä, eihän? No, itse asiassa tavoitteenhan pitäisi olla rikkauden vähentäminen.
Mitä, eikö rikkaus olekaan aina absoluuttisen hyvä asia? (En nyt puhu niistä lapsenkasvatusvaikeuksista.) En edes jatka siitä, miten rikkaat maat ovat vaikuttaneet ilamstonmuutokseen ja muuhun skeidaan. Mutta sanon, että käsitteellisesti, jos ei olisi rikkautta ei olis myökään köyhyyttä.
No, antropologi voi varmaan kertoa, että ilmeisesti kaikissa yhteiskunnissa on aina ollut rikkaita ja köyhiä, enkä minäkään aja kaikkien hyödykkeiden ja tuotantovälineiden täysin tasaista jakoa ja yhteisomistusta tai järjestelmää, jossa lapsista kasvatetaan täydellisiä kommunisteja. Nykyisenkaltainen tilanne ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys. Joku roti nyt sentään! Maailman elintasoerot ovat niin tähtitieteellisiä, että sitä ei voida perustella millään.
Jos joku tyyppi on ihan sairaan rikas, se ei välttämättä oo periaatteessa poissa köyhältä. Käytännössä se kuitenkin aiheuttaa sitä, että muutkin tavoittelevat samaa tasoa ja kokevat alemmuutta. Kun kaikki tavoittelevat "korkeampaa elintasoa" syntyy laitonta siirtolaisuutta ja lisää ympäristötuhoja.
Vaikutusmahdollisuudet ovat aivan toista luokkaa miljonäärillä ja pienituloisella. Sama koskee maita. Maailmakaupan rakenteet tukevat jo rikkaiden maiden asemaa. Esimerkkinä EU:n maataloustuet ja tullit. Tästä johtuu, että rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.
No, älkää kysykö, miten länsimaihin saataisiin poliittista tahtoa hidastaa talouskasvun kasvua jne. Mutta periaatteessa, jos aidosti vaikka kehitysyhteistyössä oltaisiin kehitysmaiden asialla, tätäkin pitäisi pohtia. Radiakaalit muutokset ei varmaan edes utopististisesti toimis. Jos esim. ostovoima täällä heikkenee, se on huonoa bangladeshilaisille tehtaille. Äh, taas liian monimutkaista.
Ps. Tajusin just, että otsikko vois huijata ja uskotella, että teksti liittyy vaalirahoihin ja muuhun korruptioon.
Tässä lähiaikoina oon osallistunu aika paljon kaikenlaisiin keskustelutilaisuuksiin. On ilahduttavaa, että sellasia ensinnäkin järjestetään. Kaikissa tilaisuuksissa oli myös kivasti ihmisiä, jotka ottivat kantaa rohkeasti ja ihan järkevillä kommenteilla.
Mutta jotain kamalaakin tapahtui. Eräässä aamuisessa seminaarissa oli puhumassa kauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen. Hän sanoi jotain, mitä olen kuullut ehkä satoja kertoja, olenhan kuitenkin kehitysmaatutkimuksen opiskelija. Suomen kehityspolittikan tavoite on köyhyyden vähentäminen. Tämä varamasti pitää jossain määrin paikkaansa. Ja kuulostaa tietenkin mukavalta. Suomen tavoitteessa on taustalla myös konkreettisia mittareita, kuten Vuosituhat tavoitteet.
Kun asiaa pohtii hetken pidempään, tajuaa tulleensa sumutetuksi. Tavoite kuulostaa niin jalolta, ettei se voi olla väärä, eihän? No, itse asiassa tavoitteenhan pitäisi olla rikkauden vähentäminen.
Mitä, eikö rikkaus olekaan aina absoluuttisen hyvä asia? (En nyt puhu niistä lapsenkasvatusvaikeuksista.) En edes jatka siitä, miten rikkaat maat ovat vaikuttaneet ilamstonmuutokseen ja muuhun skeidaan. Mutta sanon, että käsitteellisesti, jos ei olisi rikkautta ei olis myökään köyhyyttä.
No, antropologi voi varmaan kertoa, että ilmeisesti kaikissa yhteiskunnissa on aina ollut rikkaita ja köyhiä, enkä minäkään aja kaikkien hyödykkeiden ja tuotantovälineiden täysin tasaista jakoa ja yhteisomistusta tai järjestelmää, jossa lapsista kasvatetaan täydellisiä kommunisteja. Nykyisenkaltainen tilanne ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys. Joku roti nyt sentään! Maailman elintasoerot ovat niin tähtitieteellisiä, että sitä ei voida perustella millään.
Jos joku tyyppi on ihan sairaan rikas, se ei välttämättä oo periaatteessa poissa köyhältä. Käytännössä se kuitenkin aiheuttaa sitä, että muutkin tavoittelevat samaa tasoa ja kokevat alemmuutta. Kun kaikki tavoittelevat "korkeampaa elintasoa" syntyy laitonta siirtolaisuutta ja lisää ympäristötuhoja.
Vaikutusmahdollisuudet ovat aivan toista luokkaa miljonäärillä ja pienituloisella. Sama koskee maita. Maailmakaupan rakenteet tukevat jo rikkaiden maiden asemaa. Esimerkkinä EU:n maataloustuet ja tullit. Tästä johtuu, että rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.
No, älkää kysykö, miten länsimaihin saataisiin poliittista tahtoa hidastaa talouskasvun kasvua jne. Mutta periaatteessa, jos aidosti vaikka kehitysyhteistyössä oltaisiin kehitysmaiden asialla, tätäkin pitäisi pohtia. Radiakaalit muutokset ei varmaan edes utopististisesti toimis. Jos esim. ostovoima täällä heikkenee, se on huonoa bangladeshilaisille tehtaille. Äh, taas liian monimutkaista.
Ps. Tajusin just, että otsikko vois huijata ja uskotella, että teksti liittyy vaalirahoihin ja muuhun korruptioon.
Wednesday, August 12, 2009
ketjuuntuminen
Lisää Kesä-Helsinki vinkkejä, vaikka taitaa tuo auvoinen ajanjakso olla jo lopuillaan... Hesarin yölippa! Ja sieltä valkkaa mukaan tandooritofuleipä. Kyseessä on siis Hesarin ja Flemarin kulmassa oleva lippakioski, joka määrittelee itsensä Ruoka- ja tuoremehubaariksi. Siellä duunissa ollut leppoisa kundi väitti kivenkovaa, että mesta on auki ma-to 21-02 ja pe-la 21-03. Mun mielestä se ei oo kyllä ollu auki ihan näin kattavasti.
Sit oon mietiskelly paljon mestojen puffaamisen etiikkaa, ei niinkään tän blogin puolesta, vaan muiden projektien. Oon kuitnekin tullu siihen tulokseen, että kulutusyhteiskunnassa, kantsii promoo niitä jotka tekee jotain järkevää. Siis mun mielestä järkevää. Vaikka kyllä tää on osa sitä, että ihminen rakentaa itseään kuluttamalla, vaikka rakentaisikin paremmaksi.
Mun mielestä on aina kiva nostaa esiin esimerkiksi ketjuun kuulumattomia kahviloita ja baareja. Mä aina sanon että, koko Franchising-puuhassa on jotain lähtökohtaisesti epäilyttävää. Miksi yrittäjät lähtee siihen? Varmaan siit saa jotain taloudellista varmuutta, en tiiä. Mut samalla menettää yksilöllisyyttä ja omaa määrämisvaltaa. Miksi joku haluis yrittäjä haluis siihen tilanteeseen, että sieltä saa ihan samoja juttuja kuin maailman muustakin neljästätuhannesta? Eikö se olis just se kunnia asia ja ilo päästä ite päättämään ja sitten ottaa asiakkaiden palautetta?
Kaikilla vitun S-ketjuilla ja Hok-ryhmilllä on mun mielestä ollut Suomessa ihan järkyttävä pienten kaupunkien ja kuntien erityispiirteisyyttä nakertava vaikutus. Nykyään jokainen pikkupaikka näyttää ihan samalta ja niistä löytyy ihan samat raflat samoilla listoilla. Lisäksi mä oon ihan sale, että kaupoissakin ruuan hinta on niin korkea sen takia, mitä noi monopoliketjut duunaa. Oon lisäksi kehitelly salaliittoteorian siitä, että Lidlin (iso ketju sekin, tiedän) mustamaalaaminen Suomeen tullessa oli näiden masinoimaa. Terveisin vanha jäärä.
Sit oon mietiskelly paljon mestojen puffaamisen etiikkaa, ei niinkään tän blogin puolesta, vaan muiden projektien. Oon kuitnekin tullu siihen tulokseen, että kulutusyhteiskunnassa, kantsii promoo niitä jotka tekee jotain järkevää. Siis mun mielestä järkevää. Vaikka kyllä tää on osa sitä, että ihminen rakentaa itseään kuluttamalla, vaikka rakentaisikin paremmaksi.
Mun mielestä on aina kiva nostaa esiin esimerkiksi ketjuun kuulumattomia kahviloita ja baareja. Mä aina sanon että, koko Franchising-puuhassa on jotain lähtökohtaisesti epäilyttävää. Miksi yrittäjät lähtee siihen? Varmaan siit saa jotain taloudellista varmuutta, en tiiä. Mut samalla menettää yksilöllisyyttä ja omaa määrämisvaltaa. Miksi joku haluis yrittäjä haluis siihen tilanteeseen, että sieltä saa ihan samoja juttuja kuin maailman muustakin neljästätuhannesta? Eikö se olis just se kunnia asia ja ilo päästä ite päättämään ja sitten ottaa asiakkaiden palautetta?
Kaikilla vitun S-ketjuilla ja Hok-ryhmilllä on mun mielestä ollut Suomessa ihan järkyttävä pienten kaupunkien ja kuntien erityispiirteisyyttä nakertava vaikutus. Nykyään jokainen pikkupaikka näyttää ihan samalta ja niistä löytyy ihan samat raflat samoilla listoilla. Lisäksi mä oon ihan sale, että kaupoissakin ruuan hinta on niin korkea sen takia, mitä noi monopoliketjut duunaa. Oon lisäksi kehitelly salaliittoteorian siitä, että Lidlin (iso ketju sekin, tiedän) mustamaalaaminen Suomeen tullessa oli näiden masinoimaa. Terveisin vanha jäärä.
Tuesday, August 11, 2009
Monday, August 10, 2009
KesäKesäKesä
Viimeaikoina stressiä on aiheuttanut matkan suunnittelu. Jotenkin ahdistaa jos ei saa lähdettyä mihinkään. Mutta Helsingissä on ollut aika nastaa viettää kesää, siksi täytyy vähän promota lempparipaikkoja. Maailman leppoisin sunnuntaikierros menee suunnilleen näin:
Nuku kahteen ja mene kolmelta aukeavaan Cellaan syömään. Tästä neljäjymmentä vuotiaasta kortteliravintolasta on ihan arvaamatta tullut mun kantabaari ja ravintola. Ei uskottavuuden häivääkään, mutta ei se mitään.
Seuraavaksi pyöräile Koffariin juomaan kaljaa ja katselemaan kauniita, hassuja ja hölmöjä kesäihmisiä. Illan viilettyä siitä sitten vaan kikkailet portaat alas Bali Haihin. Lohileipä on kiva iltasnäkki. Sitten onkin aika palata Kallioon ja käydä vaikka vielä Cellassa tuopilla. Keskusta ja Siltanen on kuitenkin viikonloppuisin täynnä urpoja.
Mun budjetilla tollasta ei ehkä ihan aina voi toteuttaa (kaksi ravintola-ateriaa päivässä), mutta onneksi mulle tarjottiin lounasseteleillä. Ja toisaalta, huomion arvoista on ollut, että rahavaikeuksien määrä on oikeastaan aina sama, riippumatta rahan määrästä.
Näin lisäextrabonuksena, annan veikeitä vinkkejä myös sunnuntaille ja maanantaille: El Karimin falafel sunnuntaina (ei ma auki) ja puistobrunssi Taivaallisen Rauhan aukiolla viikon aluksi. Mukaan vain pikkolopulloskumppaa, aplarimehua ja vaikka kroisantteja.
Nuku kahteen ja mene kolmelta aukeavaan Cellaan syömään. Tästä neljäjymmentä vuotiaasta kortteliravintolasta on ihan arvaamatta tullut mun kantabaari ja ravintola. Ei uskottavuuden häivääkään, mutta ei se mitään.
Seuraavaksi pyöräile Koffariin juomaan kaljaa ja katselemaan kauniita, hassuja ja hölmöjä kesäihmisiä. Illan viilettyä siitä sitten vaan kikkailet portaat alas Bali Haihin. Lohileipä on kiva iltasnäkki. Sitten onkin aika palata Kallioon ja käydä vaikka vielä Cellassa tuopilla. Keskusta ja Siltanen on kuitenkin viikonloppuisin täynnä urpoja.
Mun budjetilla tollasta ei ehkä ihan aina voi toteuttaa (kaksi ravintola-ateriaa päivässä), mutta onneksi mulle tarjottiin lounasseteleillä. Ja toisaalta, huomion arvoista on ollut, että rahavaikeuksien määrä on oikeastaan aina sama, riippumatta rahan määrästä.
Näin lisäextrabonuksena, annan veikeitä vinkkejä myös sunnuntaille ja maanantaille: El Karimin falafel sunnuntaina (ei ma auki) ja puistobrunssi Taivaallisen Rauhan aukiolla viikon aluksi. Mukaan vain pikkolopulloskumppaa, aplarimehua ja vaikka kroisantteja.
Tuesday, August 04, 2009
Tuesday, July 28, 2009
Tuesday, July 21, 2009
Monday, July 20, 2009
Turistina
Rahan puutteen vuoksi, niin ihanan trendikäs lähiturismi jatkuu. Käytiin eilen kuvailemassa Suomenlinnassa. Koko kokemukseen kuuluu tietenkin ahdistavan suuri turistilauma joka kipataan satamaa ja ohjataan kylteillä samaan suuntaan. Sitten kaikki ovat hämmentyneitä, että mitäs täällä nyt piti niinku tehä? Suokissahan on aika vähän nähtävyyksiä. Tarkoituksena on kai kävellä ympäriinsä, pällistellä ja nauttia tunnelmasta. Ja käydä uimassa, mutta me ei tehty edes sitä. Mutta kaunista siellä on. Merimaisemia ja tuulessa huojuvaa heinää sekä vanhoja rakennuksia.
Ensimmäistä kertaa elämässäni kävin myös Suokissa ravintolassa syömässä. Jossain Kuninkaaporttia (yksi Suokin "nähtävyys") lähellä oli joku pizzeria, johon tuoksu huokutteli meidät. Mulla oli joku käsitys, että Suomelinnassa syöminen on niin pöyristyttävän kallista, ettei sitä yksinkertaisesti voi tehdä. Sama oletus koskee myös muita pahimpien turistialueiden ravintoloita Helsingissä. No hyvä iso pizza maksoi kympin ja nelostuoppi neljä. Ihan kilpailukykyinen hinta. Paikassa oli kuitenkin pöytiin tarjoilu.
Ensimmäistä kertaa elämässäni kävin myös Suokissa ravintolassa syömässä. Jossain Kuninkaaporttia (yksi Suokin "nähtävyys") lähellä oli joku pizzeria, johon tuoksu huokutteli meidät. Mulla oli joku käsitys, että Suomelinnassa syöminen on niin pöyristyttävän kallista, ettei sitä yksinkertaisesti voi tehdä. Sama oletus koskee myös muita pahimpien turistialueiden ravintoloita Helsingissä. No hyvä iso pizza maksoi kympin ja nelostuoppi neljä. Ihan kilpailukykyinen hinta. Paikassa oli kuitenkin pöytiin tarjoilu.
Friday, July 17, 2009
Kuin Avellan konsanaan
Bloggaan nyt kuin Viivi. Mullakin on kuukauden/viikon/päivän/vuoden parhaita.
Ravintola: Dudii Kalliossa. Oisko Viides linja. Listalta kannattaa bongata numero 20 tofulla. Pieni annos riittää varmasti. Se maksaa 6,5. Tässä kaakkoisaasialaisessa ruokalassa on lisäksi hymyilevä henkilökunta ja autenttinen sisustus. Safkoja ei kannata venailla sisällä kopissa sillä siellä on kuuma ja ruuan käry tarttuu vaatteisiin puolessa minuutissa.
Kaupunki: Turku. Sinne kannattaa liftata Munkkiniemestä aurinkoisena tiistaina hyvässä seurassa. Sitten voi mennä illalla pelaamaan bingoa Kukaan. Alvarissakin kannattaa käydä. Muutenkin kesäinen Turku tuntuu pursuilevan sympaattisia, ketjuunkuulumattomia kahviloita ja panimoravintolaita. Nehän on tosia ekoakin. Jos jää viikonlopuksi, Dynamossa on kuulemman kova meno. Pizza on pk-seudun ulkopuolella aina halvempaa. Myös paikalliseen väestöön kannattaa tutustua.
Ravintola: Dudii Kalliossa. Oisko Viides linja. Listalta kannattaa bongata numero 20 tofulla. Pieni annos riittää varmasti. Se maksaa 6,5. Tässä kaakkoisaasialaisessa ruokalassa on lisäksi hymyilevä henkilökunta ja autenttinen sisustus. Safkoja ei kannata venailla sisällä kopissa sillä siellä on kuuma ja ruuan käry tarttuu vaatteisiin puolessa minuutissa.
Kaupunki: Turku. Sinne kannattaa liftata Munkkiniemestä aurinkoisena tiistaina hyvässä seurassa. Sitten voi mennä illalla pelaamaan bingoa Kukaan. Alvarissakin kannattaa käydä. Muutenkin kesäinen Turku tuntuu pursuilevan sympaattisia, ketjuunkuulumattomia kahviloita ja panimoravintolaita. Nehän on tosia ekoakin. Jos jää viikonlopuksi, Dynamossa on kuulemman kova meno. Pizza on pk-seudun ulkopuolella aina halvempaa. Myös paikalliseen väestöön kannattaa tutustua.
Thursday, July 09, 2009
Pirttihirmu
Häistä tuli mieleen myös lisää asiaa seurustelusta, mitä olen tässä viime aikoina pohtinut. Sanon usein kyllä tykkääväni poikaysävästäni, mutta vihaavani seurustelua. Ainut syy eivät ole kompromissit tai vaikka "oman ajan" väheneminen. Syynä on se, miksi minä muutun seurustelusuhteessa.
Olen nykyään täysin riippuvainen seurustelukumppanistani sekä käytännöllisesti, sosiaalisesti että emotionaalisesti. Kuuntelen eri musiikkia ja olen pehmentynyt pitämään jopa söpöistä eläimistä. Olen mustasukkainen muista naisista (ei kyllä kauheen).
Eräänä iltana valitin tosiaan likaisista sukista lattialla. Kuka voi tehdä jotain noin klisheistä, varsinkin kun on itse elänyt tyytyväisesti, totaalisen kaaoksen ympäröimänä kuusi vuotta?! En aina pysty nauttimaan hienoista kokemuksista, jos poikaystäväni ei ole niitä jakamassa. Vaadin poikaystävääni viettämään kanssani paljon laatuaikaa ja arvostan jos minulle tuodaan kukkia. Jokainen meno, johon hän ei halua/ehdi/jaksa tulla "on mulle tosi tärkeetä". Käyn kyllä baarissa, mutta nykyään tulen aikaisemmin kotiin. Vaadin häneltä samaa. Herran vitun jumala.
Eromme (jonka kuitenkin näen riidellessä ratkaisuna kaikkiin ongelmiin) tuntuu sitä musertavammalta ajatukselta, mitä pitempään seurustelemme. Olisi enemmän järjesteltävää, enemmän ihmisiä joille kertoa ja muistoja jotka pitäisi unohtaa. Näin ihmiset haluavat itsensä vangita.
No, tästä huolimatta. Olen silti onnellinen. Ja epäilen, että jos me erottaisiin, selviäisin siitäkin.
Olen nykyään täysin riippuvainen seurustelukumppanistani sekä käytännöllisesti, sosiaalisesti että emotionaalisesti. Kuuntelen eri musiikkia ja olen pehmentynyt pitämään jopa söpöistä eläimistä. Olen mustasukkainen muista naisista (ei kyllä kauheen).
Eräänä iltana valitin tosiaan likaisista sukista lattialla. Kuka voi tehdä jotain noin klisheistä, varsinkin kun on itse elänyt tyytyväisesti, totaalisen kaaoksen ympäröimänä kuusi vuotta?! En aina pysty nauttimaan hienoista kokemuksista, jos poikaystäväni ei ole niitä jakamassa. Vaadin poikaystävääni viettämään kanssani paljon laatuaikaa ja arvostan jos minulle tuodaan kukkia. Jokainen meno, johon hän ei halua/ehdi/jaksa tulla "on mulle tosi tärkeetä". Käyn kyllä baarissa, mutta nykyään tulen aikaisemmin kotiin. Vaadin häneltä samaa. Herran vitun jumala.
Eromme (jonka kuitenkin näen riidellessä ratkaisuna kaikkiin ongelmiin) tuntuu sitä musertavammalta ajatukselta, mitä pitempään seurustelemme. Olisi enemmän järjesteltävää, enemmän ihmisiä joille kertoa ja muistoja jotka pitäisi unohtaa. Näin ihmiset haluavat itsensä vangita.
No, tästä huolimatta. Olen silti onnellinen. Ja epäilen, että jos me erottaisiin, selviäisin siitäkin.
Wednesday, July 08, 2009
Häähumua
Minusta on tullut kuukaudessa polttarikonkari. Aiemmin suhtauduin aika negaillen koko touhuun, mutta ainakin näistä kaksista, hyville ystäville järjestetyistä juhlista jäi hyvät fiilikset. Rahaa ei kulunut tolkuttomasti, morsiammet nauttivat ja pääpaino oli yhdessäololla. Ruokaa ja juomaa riitti eikä ketään sytytetty tuleen.
Sitten on vielä ne häät tulossa. Molemmista varmaan tulee hauskaa. Mutta valmisteluja vierestä seuranneena ihmetyttää vähän, miksi koko touhuun enää nykyään ryhdytään. Kumpikin pari tuntuu suhtautuvan lahjoihin niin vaatimattomasti, että nekään tuskin ovat juhlien tarkoitus.
Mitä avioliitto enää merkitsee? No näinä individualistisina aikoina on hienoa se, että jokainen voi varmasti muokata, koota ja väännellä juuri sellaisen ajatus- ja merkitysrakennelman tradition toteuttamisen taakse, kuin lystää. Ja häistä on tietenkin tehtävä "oman näköiset".
Parisuhteeseen liittyy niin monia aspekteja. Sitä pidetään edelleen yhteiskunnan jonkinlaisena perusyksikkön, siitä kieltäytyvä on edelleen poikkeus. Se on kuitenkin nykyään myös jollain tavalla intiimi asia. Taloudelllisen järjestelyn piirteet eivät yleensä ole julkilausuttuja. Ainoa juridinen seikka millä, avioliittoa perustellaan, on kuolema ja mahdollisten lapsien asema.
Hääjuhlassa kuitenkin juhlitaan parin rakkautta ja tuodaan se julkiseen sfääriin. Miksi näin tehdään? Mielestäni siksi, että parisuhteeseen kuuluu myös hurja määrä valtaa. Valtaa suhteessa muuhun yhteisöön, sillä aviossa oleva on yhteiskunnassa arvostetummassa asemassa verrattuna sinkkuun ja toisaalta valtaa suhteessa kumppaniin, kun eräänlainen omistussuhde on sovittu. Papereilla on yhteiskunnassa suuri merkitys muutenkin, miksei tässäkin asiassa? Tasa-arvoinen parisuhde on totta kai myös luopumista ja alistumista. Myös niistä on häissä tavattu muistuttaa, eritoten naisia.
Hirveintä tässä kaikessa on tietenkin se, että myös minä olen alkanut miettiä josko ois mukava mennä joskus naimisiin, "järjestää oikein isot bileet". Miksikö? No, koska niin on tapana, kai. Onneksi toinen mahdollinen hääparin puolikas ei tähän hullutukseen suostu ainakaan kymmeneen vuoteen. Ja vaikka miehillä on taipumus edelleen jäädä statisteiksi koko touhussa, jonkilainen suostumus varmaan edellytetään. Olemme kuitenkin visioineet, että yritämme rekisteröidä parisuhteemme. Kuulostaa kevyemmältä ja se olisi niin kovin kovin poliittista.
Eipä tästä enempää, kuin että onnea ihanille aviopareille! Olivat syynne mitkä tahansa. Vaikka se, mikä siinä Nytin sarjakuvassa, jossa morsian halusi vain kesähäät. Ehtiihän sen unelmien miehen saada vanhempanakin. Mutta nuori morsian ei voi enää olla.
Sitten on vielä ne häät tulossa. Molemmista varmaan tulee hauskaa. Mutta valmisteluja vierestä seuranneena ihmetyttää vähän, miksi koko touhuun enää nykyään ryhdytään. Kumpikin pari tuntuu suhtautuvan lahjoihin niin vaatimattomasti, että nekään tuskin ovat juhlien tarkoitus.
Mitä avioliitto enää merkitsee? No näinä individualistisina aikoina on hienoa se, että jokainen voi varmasti muokata, koota ja väännellä juuri sellaisen ajatus- ja merkitysrakennelman tradition toteuttamisen taakse, kuin lystää. Ja häistä on tietenkin tehtävä "oman näköiset".
Parisuhteeseen liittyy niin monia aspekteja. Sitä pidetään edelleen yhteiskunnan jonkinlaisena perusyksikkön, siitä kieltäytyvä on edelleen poikkeus. Se on kuitenkin nykyään myös jollain tavalla intiimi asia. Taloudelllisen järjestelyn piirteet eivät yleensä ole julkilausuttuja. Ainoa juridinen seikka millä, avioliittoa perustellaan, on kuolema ja mahdollisten lapsien asema.
Hääjuhlassa kuitenkin juhlitaan parin rakkautta ja tuodaan se julkiseen sfääriin. Miksi näin tehdään? Mielestäni siksi, että parisuhteeseen kuuluu myös hurja määrä valtaa. Valtaa suhteessa muuhun yhteisöön, sillä aviossa oleva on yhteiskunnassa arvostetummassa asemassa verrattuna sinkkuun ja toisaalta valtaa suhteessa kumppaniin, kun eräänlainen omistussuhde on sovittu. Papereilla on yhteiskunnassa suuri merkitys muutenkin, miksei tässäkin asiassa? Tasa-arvoinen parisuhde on totta kai myös luopumista ja alistumista. Myös niistä on häissä tavattu muistuttaa, eritoten naisia.
Hirveintä tässä kaikessa on tietenkin se, että myös minä olen alkanut miettiä josko ois mukava mennä joskus naimisiin, "järjestää oikein isot bileet". Miksikö? No, koska niin on tapana, kai. Onneksi toinen mahdollinen hääparin puolikas ei tähän hullutukseen suostu ainakaan kymmeneen vuoteen. Ja vaikka miehillä on taipumus edelleen jäädä statisteiksi koko touhussa, jonkilainen suostumus varmaan edellytetään. Olemme kuitenkin visioineet, että yritämme rekisteröidä parisuhteemme. Kuulostaa kevyemmältä ja se olisi niin kovin kovin poliittista.
Eipä tästä enempää, kuin että onnea ihanille aviopareille! Olivat syynne mitkä tahansa. Vaikka se, mikä siinä Nytin sarjakuvassa, jossa morsian halusi vain kesähäät. Ehtiihän sen unelmien miehen saada vanhempanakin. Mutta nuori morsian ei voi enää olla.
Wednesday, June 17, 2009
Yhteiskunnan pitäisi olla äitini
Eli miten minusta tuli perustulon kannattaja?
No tietenkin henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Huomaatte varmaan, kahdesta edellisestä poustauksesta, että työ ja elanto ovat olleet mielessä. En ole missään nimessä varsinainen työtön. Minulla on nimittäin opiskelupaikka ja päätin vaan opiskella tänä kesänä. Päätöksellä tarkoitan sitä, että en oikestaan hakenut duunia, koska olin niin varma, etten saa mitään, enkä palannut matkan jälkeen vanhaan duunipaikkaani. Se olis tänä kesänä vaatinut säästöjen takia työtä viitenä päivänä viikossa.
No, joka tapauksessa ainut strukturoitu ajankäyttöni on muutama hassu luento viikossa, ja nekin loppuvat kohta taas hetkeksi. Olen silti jollain käsittämättömällä tavalla onnistunut pitämään itseni kiireisenä. Joka päivälle riittää jotain järjestöhommia, vapaaehtoista journalismia, opiskelua tai vähintäänkin liikuntaa. En enää edes ihan ymmärrä miten näitä asioita voi hoitaa työssäkäynnin sivussa. Eli ensimmäisenä pointtina sanoisin palkattoman, mutta yhteiskunnalle hyödyllisen toiminnan mahdollistamisen.
Saatatte ihmetellä, millä ihmeellä elän, nyt sitten ilman sitä perustuloa. Saan toki aina jostain silloin tällöin rahaa. Eritoten vanhemmiltani. Tässä osasyy, miksi en esim. hae toimeentulotukea. En kestäisi sitä, että kaikkea rahaliikennettäni syynättäisiin tarkasti. Ja tietysti opintolainatkin olisi pitänyt olla jo käytetty. Eli toisena pointtina voisin sanoa, että kaikki eivät vanhemmiltaan saa rahaa. Ja kolmantena, että kaikille maksettava tuki keventäisi tukisysteemiä. Ja lyhyiden työsuhteiden vastaanottaminen esimerkikisi helpottuisi, kun se ei enää johtaisi kaikkien tukien menetykseen.
No mitäs sitten jos kaikki saisivat esimerkiksi 1000 euroa kuussa? Ainahan kaikki sanoo, että ei ne lopettaisi työntekoa ja opiskelua, vaikka voittaisivat lotossa. Ja tämä rahasummahan on kolmen nollan päästä miljoonastakin. Ja entä sitten, että jos joku lopettaa, ja käyttää kaiken rahansa kaljaan ja nettipokeriin? Sehän se suurin ongelma taitaa olla, että ne jotka eivät ANSAITSE rahojaan. Ne huonot kansalaiset. No, noin mututuntumalta voisin sanoa, että ne saa nytkin sossulta rahaa.
Ja miljoonantena pointtina sanoisin, että jos elämme kulutusyhteiskunnassa, eräänlainen demokratian jatke on että myös siihen voi osallistua. Ja kyllähän kansalaisten kulutuskyvyn takaaaminen takaa verotuloja valtion kassaan. Ja viinastakin tulee veroja. No nettipokeri kyllä valuu ulkomaille, myönnetään.
Voin toki myöntää, että jos runsas vapaa-aika on lisännyt viihteellä oloani, niin mitä ilmainen raha sitten tekisi? Täytyy tähän väliin muistuttaa itselleen, että eihän tonni kuussa edes ole niin paljon. Vaikka opiskelijan mielestä voikin kuulostaa siltä.
Ja jos saan vielä mainita, että taustalla on ajatus, että tuloerojen tasoittaminen ja kaikkien köyhimpien aseman parantaminen sekä suhteessa että konkreettisesti takaa meille kaikille onnellisemman, turvallisemman ja oikeudenmukaisemman maailman. Ettäs tiedätte. Voisin tietenkin muuttaa kritiikkini pelkästään opintotuen pienuuden kritiikiksi. Elävät opiskelijat parhaimmillaankin erittäin vähällä. Mutta on niitä muitakin köyhiä ja epävarmassa tilanteessa olevia ihan kunnon kansalaisia.
Jos tämä joskus toteutuu, teen vaihtokaupaun vallitsevan järjestyksen kanssa ja lupaan pyhästi luopua maksuttoman joukkoliikenteen vaatimuksistani.
No tietenkin henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Huomaatte varmaan, kahdesta edellisestä poustauksesta, että työ ja elanto ovat olleet mielessä. En ole missään nimessä varsinainen työtön. Minulla on nimittäin opiskelupaikka ja päätin vaan opiskella tänä kesänä. Päätöksellä tarkoitan sitä, että en oikestaan hakenut duunia, koska olin niin varma, etten saa mitään, enkä palannut matkan jälkeen vanhaan duunipaikkaani. Se olis tänä kesänä vaatinut säästöjen takia työtä viitenä päivänä viikossa.
No, joka tapauksessa ainut strukturoitu ajankäyttöni on muutama hassu luento viikossa, ja nekin loppuvat kohta taas hetkeksi. Olen silti jollain käsittämättömällä tavalla onnistunut pitämään itseni kiireisenä. Joka päivälle riittää jotain järjestöhommia, vapaaehtoista journalismia, opiskelua tai vähintäänkin liikuntaa. En enää edes ihan ymmärrä miten näitä asioita voi hoitaa työssäkäynnin sivussa. Eli ensimmäisenä pointtina sanoisin palkattoman, mutta yhteiskunnalle hyödyllisen toiminnan mahdollistamisen.
Saatatte ihmetellä, millä ihmeellä elän, nyt sitten ilman sitä perustuloa. Saan toki aina jostain silloin tällöin rahaa. Eritoten vanhemmiltani. Tässä osasyy, miksi en esim. hae toimeentulotukea. En kestäisi sitä, että kaikkea rahaliikennettäni syynättäisiin tarkasti. Ja tietysti opintolainatkin olisi pitänyt olla jo käytetty. Eli toisena pointtina voisin sanoa, että kaikki eivät vanhemmiltaan saa rahaa. Ja kolmantena, että kaikille maksettava tuki keventäisi tukisysteemiä. Ja lyhyiden työsuhteiden vastaanottaminen esimerkikisi helpottuisi, kun se ei enää johtaisi kaikkien tukien menetykseen.
No mitäs sitten jos kaikki saisivat esimerkiksi 1000 euroa kuussa? Ainahan kaikki sanoo, että ei ne lopettaisi työntekoa ja opiskelua, vaikka voittaisivat lotossa. Ja tämä rahasummahan on kolmen nollan päästä miljoonastakin. Ja entä sitten, että jos joku lopettaa, ja käyttää kaiken rahansa kaljaan ja nettipokeriin? Sehän se suurin ongelma taitaa olla, että ne jotka eivät ANSAITSE rahojaan. Ne huonot kansalaiset. No, noin mututuntumalta voisin sanoa, että ne saa nytkin sossulta rahaa.
Ja miljoonantena pointtina sanoisin, että jos elämme kulutusyhteiskunnassa, eräänlainen demokratian jatke on että myös siihen voi osallistua. Ja kyllähän kansalaisten kulutuskyvyn takaaaminen takaa verotuloja valtion kassaan. Ja viinastakin tulee veroja. No nettipokeri kyllä valuu ulkomaille, myönnetään.
Voin toki myöntää, että jos runsas vapaa-aika on lisännyt viihteellä oloani, niin mitä ilmainen raha sitten tekisi? Täytyy tähän väliin muistuttaa itselleen, että eihän tonni kuussa edes ole niin paljon. Vaikka opiskelijan mielestä voikin kuulostaa siltä.
Ja jos saan vielä mainita, että taustalla on ajatus, että tuloerojen tasoittaminen ja kaikkien köyhimpien aseman parantaminen sekä suhteessa että konkreettisesti takaa meille kaikille onnellisemman, turvallisemman ja oikeudenmukaisemman maailman. Ettäs tiedätte. Voisin tietenkin muuttaa kritiikkini pelkästään opintotuen pienuuden kritiikiksi. Elävät opiskelijat parhaimmillaankin erittäin vähällä. Mutta on niitä muitakin köyhiä ja epävarmassa tilanteessa olevia ihan kunnon kansalaisia.
Jos tämä joskus toteutuu, teen vaihtokaupaun vallitsevan järjestyksen kanssa ja lupaan pyhästi luopua maksuttoman joukkoliikenteen vaatimuksistani.
Monday, June 15, 2009
Ai ooksä valmistunut vai?
Työttömisskäkin on luokkia. Tuttu mainitsi tässä taannoin olevansa työtön. Vastasin siihen jotain klubiin kuulumisesta tai jotain muuta "nokkelaa". Hän kysyi tiukkaan sävyyn, että olenko minä valmistunut. No en toki, vastasin posket punottaen. En tietenkään halunnut riistää tyypin kurjuutta. Lama-aikoina kaikesta on näköjään kilpailua.
Friday, June 12, 2009
No just
Aloin itkeä kun kirjotin feisbuukchättiin lauseen "Kukaan ei maksa penniäkään mistään mitä mä teen". Mistä tämä nyt sitten kertoo?
Tuesday, April 07, 2009
Friday, February 27, 2009
Viimeisia viedaan
Eli huomenna pitais lentaa Nykkiin. Ensimmainen vierailuni Amerikan yhdysvaltoihin tulee siina mielessa hyvaan saumaan, etta olen talla reissulle oppinut rutkasti amerikkalaisista. Tai oppinut ja oppinut... Lahinna vahvistanut ennakkoluulojani.
Yhdella niista oli kuitenkin hyva idea. Lanseerataan englannin kieleen sana united statean. Keski-amerikkalaisia selkeasti vituttaa nimittain joku sanoo olevansa Amerikasta viitaten jenkkeihin. Amerikkahan on vahan isompi. Espanjaksi ja suomeksi voi kuitenkin sanoa yhdysvaltalainen. Tai jenkki tai gringo.
Paaosin naa paikalliset on suhteellisen ystavallsia jenkeille. Saattavat itse pitaa sita hieman kaksinaismoralistina tai jotain. Silla tosi asiallisesti Yhdysvalat on tehny taalla pain maailmaa poikkeuksellinen pahoja juttuja ja jenkkien vaikutusta kulttuuriin kylla paheksutaan. Nyt turistit tuo kuitenkin dollareita ja esim. El Salvador pyorii pitkalti siirtolaisten lahettamilla. Surullista katseltvaa, omalla tavallaan, on myos jenkkipikaruokeketjujen maara. Ei niin, etteiko niita meilla Suomessa riittais.
Yhdella niista oli kuitenkin hyva idea. Lanseerataan englannin kieleen sana united statean. Keski-amerikkalaisia selkeasti vituttaa nimittain joku sanoo olevansa Amerikasta viitaten jenkkeihin. Amerikkahan on vahan isompi. Espanjaksi ja suomeksi voi kuitenkin sanoa yhdysvaltalainen. Tai jenkki tai gringo.
Paaosin naa paikalliset on suhteellisen ystavallsia jenkeille. Saattavat itse pitaa sita hieman kaksinaismoralistina tai jotain. Silla tosi asiallisesti Yhdysvalat on tehny taalla pain maailmaa poikkeuksellinen pahoja juttuja ja jenkkien vaikutusta kulttuuriin kylla paheksutaan. Nyt turistit tuo kuitenkin dollareita ja esim. El Salvador pyorii pitkalti siirtolaisten lahettamilla. Surullista katseltvaa, omalla tavallaan, on myos jenkkipikaruokeketjujen maara. Ei niin, etteiko niita meilla Suomessa riittais.
Sunday, February 22, 2009
La Flor
Hah! Terveisia landelta.Tai siis nyt rannalta. Viime viikon vietin kuitenkin vahintaan poikkeuksellisissa olosuhteissa. Olin vapaaehtoisena luomufarmilla. Siis istuttelin kasveja ja puuhailin muuta jannaa. Opiskelin myos vahan espanjaa. Kokemuksen teki omituisemmaksi se, etta siella oli myos kahdenkymmenen californialisen collgeopiskelijan ryhma.
No jooo. Mutta hipit on samalaisia kaikkialla. Harrastaa capoiraa ja soittaa rumpuja. Ruoka oli hyvaa. Nyt oon taalla Karibian rannikolla taas. Lupauduin vissiin taas tanaan surffitunnille. Voi apua.
No jooo. Mutta hipit on samalaisia kaikkialla. Harrastaa capoiraa ja soittaa rumpuja. Ruoka oli hyvaa. Nyt oon taalla Karibian rannikolla taas. Lupauduin vissiin taas tanaan surffitunnille. Voi apua.
Saturday, February 14, 2009
Nain se maailma pelastuu
Eli maksamalla 12 dollaria superhypervegaaniateriasta. Okei, se oli superhyper hyvaa, mut pisti miettimaan. Varsinkin kun raflassa oli ilmastoitu lounge... Mut sit paatin menna uimaan vesiputouksen laguuniin ja huolet tuppas vahan unohtumaan. Ja koht viel lisaa hippeilya! Sun set yoga. Sit paiva alkaakin olla pulkassa.
Friday, February 13, 2009
Rauhaa ja rakkautta
Niita tosiaan sateilen. Olin jo aivan varma, etta olen masentunut. Mikaan ei ole oikein innostanut. Kysymykset siita onko tassa mitaan jarkea ja montako paivaa kotiinpaluuseen on, pyorivat vahan turhan aktiivisesti mielessa. No, syy lienee selva, siella mua odottaa moni mukava asia. Mutta luulisi nyt ihmisen pystyvan nauttimaan uskomattomista rannoista ja lomasta noin yleensa.
Passiivisuus on kuitenkin ahdistanut mua oikein urakalla. En vain ollut tajunnut, etta taustalla lienee myos ihan konkreettinen liikkumattomuus. Koin pitkaan aikaan siisteimman asian, kun tanaan raahauduin joogatunnille. Huomion arvoista on myos se, etta yliopistoliikunnassa on ihan kiva kayda astangatunneilla ja silleen, mutta teepa sama meren aarella kolmenkymmenen asteen lammossa, auringon laskiessa. Tama heratti mussa myos halun toteuttaa vanha hippiunelmani joogaretriitista Intiassa. Tallasta taa on, matkalla suunnittele seuraavaa.
Tunnin piti sellainen huuhaa-tati jollaisia joogaopettajien pitaakin olla. Sellainen joka puhuu universumin jumalaisesta alkulahteesta ja meidan kaikkien pyhyydesta. Jos siihen heittaytyy, eika edes yrita ymmartaa tekee sellainen soopa joskus kyynikollekin hyvaa.
Harjoituksen jalkeen menin viela kuvaamaan suffareita auringonlaskussa. Se on kuitenkin aika vaikeeta. Pitaa olla aika nopee ja vaikka ne on taalla aika lahella rantaa, nayttaa ne lahinna pisteilta aalloilla. On se kylla mahtava laji, ainakin noin katsoa.
Tanaan hammennysta aiheuttaa, halter neck bikiniylaosan aiheuttama niskakipu. Liian isot tissit siis.
Ps. Muistutan taas. Palailen Nykin ja Lontoon kautta 7.3!
Passiivisuus on kuitenkin ahdistanut mua oikein urakalla. En vain ollut tajunnut, etta taustalla lienee myos ihan konkreettinen liikkumattomuus. Koin pitkaan aikaan siisteimman asian, kun tanaan raahauduin joogatunnille. Huomion arvoista on myos se, etta yliopistoliikunnassa on ihan kiva kayda astangatunneilla ja silleen, mutta teepa sama meren aarella kolmenkymmenen asteen lammossa, auringon laskiessa. Tama heratti mussa myos halun toteuttaa vanha hippiunelmani joogaretriitista Intiassa. Tallasta taa on, matkalla suunnittele seuraavaa.
Tunnin piti sellainen huuhaa-tati jollaisia joogaopettajien pitaakin olla. Sellainen joka puhuu universumin jumalaisesta alkulahteesta ja meidan kaikkien pyhyydesta. Jos siihen heittaytyy, eika edes yrita ymmartaa tekee sellainen soopa joskus kyynikollekin hyvaa.
Harjoituksen jalkeen menin viela kuvaamaan suffareita auringonlaskussa. Se on kuitenkin aika vaikeeta. Pitaa olla aika nopee ja vaikka ne on taalla aika lahella rantaa, nayttaa ne lahinna pisteilta aalloilla. On se kylla mahtava laji, ainakin noin katsoa.
Tanaan hammennysta aiheuttaa, halter neck bikiniylaosan aiheuttama niskakipu. Liian isot tissit siis.
Ps. Muistutan taas. Palailen Nykin ja Lontoon kautta 7.3!
Thursday, February 12, 2009
Lahettakaa rahaa!
Costa Ricassa on jaatavan kallista. Mutta muuten ihan mukavaa.
Saavuin taas yhteen surffikylaan. Mun mielesta taa on ehka pahin tahan mennessa. En oikein uskalla ryhtya miettimaan, etta mita jarkea tassa kaikessa on ja ansaitsenko mina tata. Siinahan hajois paa.
Saavuin taas yhteen surffikylaan. Mun mielesta taa on ehka pahin tahan mennessa. En oikein uskalla ryhtya miettimaan, etta mita jarkea tassa kaikessa on ja ansaitsenko mina tata. Siinahan hajois paa.
Wednesday, February 11, 2009
Fiesta
Olin festareilla. Nain heitamlla maailman kauneimmat ihmiset keraantyneena yhteen. Sellasia suunnilleen yheksantoista vuotiaita surffareita auringonpaisteessa, maalattuina neon vareilla.
Ruotsalaisia on vaan enemman ja enemman. Miten niita riittaa?! Ja miksi suomalaiset ei matkusta?
Ruotsalaisia on vaan enemman ja enemman. Miten niita riittaa?! Ja miksi suomalaiset ei matkusta?
Friday, February 06, 2009
Te extraño, tai jotain
Viela taalta Gradasta, jossa olen tod. nak. vikaa iltaa. Oli tarkoitus menna ottamaan auringonlaskun aikaan kuvia, kun kaupunki ihan oikeasti kylpi keltaisessa valossa, mutta menin hierontaan ja menetin ajantajuni. Mutta uskokaa kun sanon, tama Nicaraguan koloniaalihelmi on kovin kovin kaunis. Parhaat kuvat sais tietenkin pienella royhkeydella tai uskaliaisuudella. Ma oon kuitenkin tosi ujo kysymaan, etta saisko jotain tyyppia kuvata, kun se esim. istuu himansa edessa keinutuolissa. Onneksi digikamerat on mahdollistaneet sen, etta lapset (ja joskus myos aikuiset) melkein hinkuu kuviin kun ne paasee myos ne itse nakemaan.
Mutta mitas muuta kuin itsensa hellimista hieronnoilla ja kalliilla erikoiskahveilla... Jaa-a, no jalostusta siina mielessa, etta olen siis taman viikon opiskellut tunnollisesti espanjaa. Hah, kuulin tanaan jopa olevani nopea oppimaan, mutta tama on kylla perustui vaaryyteen ja viekkauteen. En nimittain paljastanut etta tama ei todellisuudessa ollut aivan taysin ensimmainen kerta kun kuulin preteritin ja imperfektin kayton eroista. Mutta melkein.
Ymmarran myos (mielestani) hammastyttavan paljon ja tanaan juteltiin esim. Nicaraguan aborttilainsaadannosta, muuten joka kieltaa abortin joka tilanteessa. Maria on myos kysynyt esimerkiksi onko mulla lesboja ystavia, mun uskonnollisista nakemyksista ja siita onko mulla poikaystavaa. Mun vastaukset kestaa aina vahintaan minuutin ja sisaltaa yhden lauseen. (Si, yo tengo novia, no, novio -- hehehe. Esta en Finlandia ahora.) Mun esimerkkilauseet on aina tyyppia "Hablé con mi madre ayer."
Mutta juttuja pystyn jo hoitamaan espanjaksi ja sen on kovin miellyttavaa. Teille jotka hallitsette muitakin mokkakielia kuin englannin, tama on tietenkin ihan tuttua, mutta ma tajusin etta lahes aina kun oon matkustanu mun sanavarasto on ollu tyyliin kiitos ja hei. Et kiva siina mielessa.
Ja sitten viela pikkutilitys. Vahan niin kuin jalkimaininkeina Niina Mikkonen sekoiluun (ah Suomen asioita asioita hauska seurat, Lex Nokia ja muuta vitun synkkaa). Ma oon tassa nimittain pari paivaa halunnu kotiaidiksi se on mun mielesta post-feminismin seuraava megatrendi. Naiset tulee sanomaan, etta jos me kuitenkaan saada oikeasti julkisessa elamassa sita arvostusta, jota meille kuuluu (lasikatot, tytottely jne jne.), palaamme kotiin ja vaadimme sille hommalle arvostusta.
Taa voitaisiin toteuttaa esim. avioehtotyyppisilla sopimuksilla miehen erittain laajasta elatusvelvollisuudesta. Taa kaikki tuli mieleen mulle siita kun mun Maria valitti sita, et sita saalittaa sen mutsi joka joutuu hoitamaan kodin ja sen nuorempaa sisarusta (joka kuitenkin on jo koulussa) kun kaikki muut perheesta kay toissa. Ma mietin, etta kaytannossahan noi menee suomalaisnaisilla yleensa vahan siina sivussa, "oikean tyon ohessa".
Eli onhan se kodin hoitaminenkin ihan kokopaivatyo. Naiset pitaa vapauttaa tuplaroolin ikeesta. Ei siis mitaan sellaista, etta herralle tohvelit kun se tulee kotiin vaan molemmille, palkkaa, arvostusta ja lomaa toistaan. No joo, tassa oon provosti jaotellu hommat miehille ja naisille aika perinteisesti, mutta tosi asiassa olen kylla sita mielta, etta voi se mieskin jaada kotiin ja vaimo elattaa. (Ja sateenkaariperheissa voidaan sopia ihan miten halutaan.) Mutta jos homman taloudellisesta arvostamisesta tulee selvio, voi miehetkin siihen ryhtya.
Tanaan hammennysta aiheuuttaa: se etta hartiat tosian menee lukkoon ainostaan tietokoneella istumisesta.
Ps. Tuun 7.3 sillon on myos bileet. Merkatkaa ylos, bebet.
Monday, February 02, 2009
Solitude - jaloa yksinaisyytta?
Nautin ilmaisesta ja nopeasta netista. Ja juhlin blogin 201. julkaisua! Netin kaytto johdatteleekin teemaan, josta ajattelin kirjoittaa. Kyllikki Villa on varmaan sanonut kaiken yksin matkustamisen yksinaisyydesta mita kannattaa sanoa, mutta ajattelin kuitenkin jotenkin reflektoida aihetta, joka nyt on mun elamassa niin pinnalla. Kyllikki Villalla ei ollut nettia ja vitsi se on varmaan ollu surkeeta.
Sanotaanko ensin, etta todellisuudessa matkustaessa ei ole yksin. Olen tanaankin tormannyt ruotsalaistuttuihin matkan varrelta ja se on ihan piristavaa. Se auttaa kestamaan fiilista siita, etta kaikilla muilla on joku oma juttu ja on mulla ei. Toisekseen, koko ajan saa apua ihmisilta, varsinkin taalla pain maailmaa. Onnistumisen kokemukset yksin parjaamisesta liittyy pitkalti siihen, etta uskaltaa pyytaa apua.
Mutta joo, mita olen talla matkalla tajunnut, on se etta kaikkein olennaisinta, on kenen kanssa kokemuksensa jakaa. Onni ei jotenkin ole todellista jos ei sita peilaa mihinkaan. Tai ainakaan ma en ole paassyt niin pitkalle. Olen kuitenkin sita mielta, etta vaikka kirja voi myos olla jotain jonka kanssa kay dialogia. Eraalainen matkakumppani sekin, jos sallitte latteuden.
Yksin matkustaessa oppii myos arvostamaan pienia asioita kuten hyvaa hammastahnaa ja puhtaita, valkeita lakanoita. Toisten kanssa kurjuuskin on helpompaa. Toisaalta, ma olen huomannut etta mulla on taipumus yksin myos kurittaa itseani. Skipata illallisia ja bisseja, silla jaettuna ne ilot on suurempia. Ystavien kanssa hyva seura on aina hyva syy pieneen juhlaan (no saastyypa rahaa). Ehka se johtuu jostain huonosta itsearvostuksesta tai jotain. Sama ilmio on kotona se, etten ma osaa siivota itseani varten.
Miksi sitten teen tata, kun on muka niin kurjaa? Taalla tiettya kuumotusta aiheuttaa myos se, etta kuulee aika hirveita stooreja siita mita kaikkea voi tapahtua. Jaa-a. Hetkittain olen oikeasti sita mielta, etta en nyt just haluiskaan olla taalla. Siita tulee kauhea syyllisyys, kun miettii kuinka moni anatais mita vaan etta sais olla taalla paratiisirantojen ja viidakon valittomassa laheisyydessa. Se on vaan joskus pakko sanoa, etta on ikava kotiin. Aina ei jaksa olla kauheen urhea. Toisaalta on taa kylla myos niin mukavaa. Uusia paikkoja, jannitysta ja lampoa. Aikaa ajatella ja oppia erilaisia asioita.
Oon tietenkin aika paljon vertaillut tan reissun fiiliksia Aasian matkaan (7 kuukautta) ja taputtelen itseani selkaan jutuista, mita uskalsin tehda. En tieda venyisko mun mukavuudenhalukaan enaa moiseen. Kylla varmaan. Kamalaa tietenkin myontaa, etta yksi iso ero on se, etta silloin lahdin Suomesta vahan tuulettumaan. Olihan mulla silloinkin kaikkea mahdollista hyvaa, jota osasin mielestani jopa arvostaa, mutta jotkut jutut kuitenkin kaihersi niin paljon, etta niista halusi etaisyytta. Nyt mulla on siella hieno opiskelupaikka (joka tietenkaan ei aina tunnu niin ihanalta), mainio poikaystava, ja edelleen liuta ihania ystavia, koti ja perhe.
Loppumatkan ajatteli vetaa hieman eri tavalla kuin alunperin suunnittelin. Ajattelin pysya samassa paikassa aina vahan pidempaan. En jaksa kerata kokemuksia enaa niin hirveasti, surfausta on kokeiltu ja tulivuorelle kiivetty kahdesti. Skippaan Panaman ilmeisesti kokonaan, tuntuu silta etten vaan enaa jaksa sisaistaa niin montaa uutta mestaa ja seuraavallekin kerralle voi jattaa jotain. Ei kaikkea mulle heti nyt.
No, toinen asia. Olen alkanut taas nahda unia englanniksi. Siihen kieleen mulla on aika epaemotionallinen suhde. Se on vahan niin kuin peli, jota osaan pelata hyvin. Totta kai natiivipuhujien hammastyneet kohteliaisuudet hivelevat itsetuntoa, mutta haluaisin samalaisia myos espanjasta. Siksi pysahdynkin vahaksi aikaa tanne Granadaan opiskelemaan. Taa on ihastuttava koloniaalikaupunki tyyppia San Cristobal de las Casas ja Antigua. Taalla on paljon kahviloita ja varikkaita rakennuksia. Aika erilainen mesta kuin muu Nicaragua, joka muuten on Latinalaisen Amerikan toiseksi koyhin maa, Haitin jalkeen. Koyhyys keskittyy eritoten maaseudulle.
No, joka tapauksessa. Ystavia on ikava. Olis kiva tietaa miten siella menee, missa oletkin. Siis laita meilia yms, kunhan sanot muutakin kuin toita ja koulua.
Sanotaanko ensin, etta todellisuudessa matkustaessa ei ole yksin. Olen tanaankin tormannyt ruotsalaistuttuihin matkan varrelta ja se on ihan piristavaa. Se auttaa kestamaan fiilista siita, etta kaikilla muilla on joku oma juttu ja on mulla ei. Toisekseen, koko ajan saa apua ihmisilta, varsinkin taalla pain maailmaa. Onnistumisen kokemukset yksin parjaamisesta liittyy pitkalti siihen, etta uskaltaa pyytaa apua.
Mutta joo, mita olen talla matkalla tajunnut, on se etta kaikkein olennaisinta, on kenen kanssa kokemuksensa jakaa. Onni ei jotenkin ole todellista jos ei sita peilaa mihinkaan. Tai ainakaan ma en ole paassyt niin pitkalle. Olen kuitenkin sita mielta, etta vaikka kirja voi myos olla jotain jonka kanssa kay dialogia. Eraalainen matkakumppani sekin, jos sallitte latteuden.
Yksin matkustaessa oppii myos arvostamaan pienia asioita kuten hyvaa hammastahnaa ja puhtaita, valkeita lakanoita. Toisten kanssa kurjuuskin on helpompaa. Toisaalta, ma olen huomannut etta mulla on taipumus yksin myos kurittaa itseani. Skipata illallisia ja bisseja, silla jaettuna ne ilot on suurempia. Ystavien kanssa hyva seura on aina hyva syy pieneen juhlaan (no saastyypa rahaa). Ehka se johtuu jostain huonosta itsearvostuksesta tai jotain. Sama ilmio on kotona se, etten ma osaa siivota itseani varten.
Miksi sitten teen tata, kun on muka niin kurjaa? Taalla tiettya kuumotusta aiheuttaa myos se, etta kuulee aika hirveita stooreja siita mita kaikkea voi tapahtua. Jaa-a. Hetkittain olen oikeasti sita mielta, etta en nyt just haluiskaan olla taalla. Siita tulee kauhea syyllisyys, kun miettii kuinka moni anatais mita vaan etta sais olla taalla paratiisirantojen ja viidakon valittomassa laheisyydessa. Se on vaan joskus pakko sanoa, etta on ikava kotiin. Aina ei jaksa olla kauheen urhea. Toisaalta on taa kylla myos niin mukavaa. Uusia paikkoja, jannitysta ja lampoa. Aikaa ajatella ja oppia erilaisia asioita.
Oon tietenkin aika paljon vertaillut tan reissun fiiliksia Aasian matkaan (7 kuukautta) ja taputtelen itseani selkaan jutuista, mita uskalsin tehda. En tieda venyisko mun mukavuudenhalukaan enaa moiseen. Kylla varmaan. Kamalaa tietenkin myontaa, etta yksi iso ero on se, etta silloin lahdin Suomesta vahan tuulettumaan. Olihan mulla silloinkin kaikkea mahdollista hyvaa, jota osasin mielestani jopa arvostaa, mutta jotkut jutut kuitenkin kaihersi niin paljon, etta niista halusi etaisyytta. Nyt mulla on siella hieno opiskelupaikka (joka tietenkaan ei aina tunnu niin ihanalta), mainio poikaystava, ja edelleen liuta ihania ystavia, koti ja perhe.
Loppumatkan ajatteli vetaa hieman eri tavalla kuin alunperin suunnittelin. Ajattelin pysya samassa paikassa aina vahan pidempaan. En jaksa kerata kokemuksia enaa niin hirveasti, surfausta on kokeiltu ja tulivuorelle kiivetty kahdesti. Skippaan Panaman ilmeisesti kokonaan, tuntuu silta etten vaan enaa jaksa sisaistaa niin montaa uutta mestaa ja seuraavallekin kerralle voi jattaa jotain. Ei kaikkea mulle heti nyt.
No, toinen asia. Olen alkanut taas nahda unia englanniksi. Siihen kieleen mulla on aika epaemotionallinen suhde. Se on vahan niin kuin peli, jota osaan pelata hyvin. Totta kai natiivipuhujien hammastyneet kohteliaisuudet hivelevat itsetuntoa, mutta haluaisin samalaisia myos espanjasta. Siksi pysahdynkin vahaksi aikaa tanne Granadaan opiskelemaan. Taa on ihastuttava koloniaalikaupunki tyyppia San Cristobal de las Casas ja Antigua. Taalla on paljon kahviloita ja varikkaita rakennuksia. Aika erilainen mesta kuin muu Nicaragua, joka muuten on Latinalaisen Amerikan toiseksi koyhin maa, Haitin jalkeen. Koyhyys keskittyy eritoten maaseudulle.
No, joka tapauksessa. Ystavia on ikava. Olis kiva tietaa miten siella menee, missa oletkin. Siis laita meilia yms, kunhan sanot muutakin kuin toita ja koulua.
Saturday, January 31, 2009
Activista
Talla matkalla olen kokeillut muutamaa lajia ensimmaista kertaa. Purjehdus, ratsastus hevosella ja surffaus. Otettiin nimittain tuota viimeistakin lajia eilen tunti. En edes paassyt seisomaan, mutta olin niin onnelinen, etten laittanut lautaa paskaksi tai kuollut. Hauskaa oli.
Nyt mulla on paalla pieni ahdistus ja Kyllikki Villa -tyyppisesta huolestumisesta. Edessa on taas pitkia bussimatkoja ja hassakkaa. Tarkoituksena olisi suunnata takaisin naapurimaahan opiskelemaan vahan espanjaa. Jos se vaikka helpottaisi.
Nyt mulla on paalla pieni ahdistus ja Kyllikki Villa -tyyppisesta huolestumisesta. Edessa on taas pitkia bussimatkoja ja hassakkaa. Tarkoituksena olisi suunnata takaisin naapurimaahan opiskelemaan vahan espanjaa. Jos se vaikka helpottaisi.
Monday, January 26, 2009
Masyasta
Huoh. Jostain syysta talta matkalta ei oo huvittanu blogata. Se on varmaan se hemmetin feisbuuk. Ja sekin vaha mita tanne olen jaksanut kirjottaa, on ollut lahinna valitusta. Lohduttavaa on se, etta lueskelen tassa Kyllikki Villaa ja huomaan, etta oma valittaminen on vahaista. Se nainen ei muuta tee kuin kitise nauhurilleen. Ja ottaa yomyssyja. Mut on se ihan magee.
Kerronpa nyt jotain hauskaa. Nicaraguan paakaupungissa voi herata kukon lauluun. Tama vaan kuvaavana esimerkkina siita, miten kaikki on taalla eri tavalla kuin kotona. Yhden paivan aikana nahdyista asioista riittaisi Suomessa juttua viikoksi. Possuja ihmisten pihoilla. Tyyppeja pick uppien lavoilla, puutarhatuoleissa. Ihmisten kodit on niin auki kaduille etta niista nakee kaikkee jannaa.
Kerronpa nyt jotain hauskaa. Nicaraguan paakaupungissa voi herata kukon lauluun. Tama vaan kuvaavana esimerkkina siita, miten kaikki on taalla eri tavalla kuin kotona. Yhden paivan aikana nahdyista asioista riittaisi Suomessa juttua viikoksi. Possuja ihmisten pihoilla. Tyyppeja pick uppien lavoilla, puutarhatuoleissa. Ihmisten kodit on niin auki kaduille etta niista nakee kaikkee jannaa.
Wednesday, January 21, 2009
Tulivuoren juurella, taas
Nyt sitten ollaan taalla saarella. Vaihdoin hostellia ja viime yon nukuin suhtellisen kapeassa ja parhaat paivansa nahneessa sangyssa. Taytyy oikein ruoskia itseaan kun sita edellinen yo kului niin lokoisissa merkeissa. Mulla oli jopa telkkari.
Silja ja hanen ystavansa saapuivat eilen. Mikas sen mukavampaa. Kun kuukauteen pisin yksin vietetty aika on ollut joku viis minsaa, niin yksin matkustaminen on vaatinut vahan totuttelua. Yksin matkustaminen siina mielessa myos, etta taalla on aika vahan turisteja. Siis suurin osa ravintoloista ja hotelleista on vahintaankin puolityhjia jatkuvasti. Ruotsalaisiin tormaa varmaan eniten, mika on kummallista siksi, etta ne kaikki tuntuvat olevan Kaakkois-Aasiassa. Kannattais kylla tulla. Taalla on siis lammin, kaunista ja aika halpaa.
Hammennysta aiheuttaa tanaan: World according to Lonely Planet, Nina Mikkonen, R&R, merenneidot ja peura.
Monday, January 19, 2009
Greetings from the Mall
Hei vaan. Olen tanaan ajellut taksilla ympari Managuaa etsien nopeaa nettia. No, seminopea loytyi. Kuvia en kuitenkaan, vielakaan, jaksa laittaa. Sorge vaan.
Olen talla hetkella noin kahdenkymmenen erilaisen pikaruokaravintolan ymparoima. Pois se kuitenkin minusta! Kuukauden superporsastelun jalkeen aloitin "autenttinen ruoka"-dieetin. Saasto- ja terveyssyista. Oikein mukavasti menee muuten, hieman vain vaikeuksia totuttautua tuohon matkustustoverini kotiutumiseen. Kaupunkielamakin alkaa hieman syoda, huomenna pyrin siirtymaan Isla de Ometepelle. Se on kahden tulivuoren muodostama saari jarvessa. Tama kaikki tapahtuu siis Nicaraguassa. Pari Daniel Ortegaan kuvaa jo bongattu, samoin kuin Sandinon jattipatsas.
Ihmetysta tanaan aiheuttaa: isalta saatu tekstari, jossa aiti kieltaa menemasta Haitille. WTF?! Katsokaa vaikka google mapsista, se on tosi kaukana. Enemman olisi kannattanut huolestua laheisista maavyoryista ja maanjaristyksista. Miksi paratiiseissa on aina katastrofeja?
Olen talla hetkella noin kahdenkymmenen erilaisen pikaruokaravintolan ymparoima. Pois se kuitenkin minusta! Kuukauden superporsastelun jalkeen aloitin "autenttinen ruoka"-dieetin. Saasto- ja terveyssyista. Oikein mukavasti menee muuten, hieman vain vaikeuksia totuttautua tuohon matkustustoverini kotiutumiseen. Kaupunkielamakin alkaa hieman syoda, huomenna pyrin siirtymaan Isla de Ometepelle. Se on kahden tulivuoren muodostama saari jarvessa. Tama kaikki tapahtuu siis Nicaraguassa. Pari Daniel Ortegaan kuvaa jo bongattu, samoin kuin Sandinon jattipatsas.
Ihmetysta tanaan aiheuttaa: isalta saatu tekstari, jossa aiti kieltaa menemasta Haitille. WTF?! Katsokaa vaikka google mapsista, se on tosi kaukana. Enemman olisi kannattanut huolestua laheisista maavyoryista ja maanjaristyksista. Miksi paratiiseissa on aina katastrofeja?
Tuesday, January 13, 2009
See me feeding them tacos
Hola vaan ja kaikkea muuta sukkelaa mita voin jo, ah niin laajalla espanjallani sanoa. Ongelmaksi on viime paivina muodostunut El Salvadorin hiukkasen kimurantti murre tai muu puheenparsi. Ainainen vaiva on aikamuotojen rajoittuminen yhteen.
Tama kirjoitelma tuleekin sitten taas eri rannikolta. Saavuimme eilen uskollisen matkatoverini kanssa tanne Tyynenmeren rannikolle, Playa el Tuncon surffikylaan. Orientaatio on viela pahasti kesken, mutta rennolta vaikuttaa. Mustaa hiekkaa ja aaltoja.
Tata ennen ihmetellimme taman pienen maan menoa muutaman paivan Santa Annassa. Lonely Planetin mukaan kaupungissa piti olla lively bar and food scene, mutta we beg to differ. Jengihan vetaa taalla perusravintonaan pupusaa. Eli mauttomia tortilloja joiden valissa on tyyliin papuja ja porsasta. Jannittavan tulivuorikiipeilypaivan jalkeen tuli sitten tilattua pizzaa hotellille. I shit you not.
Muutaman paivan kuluttua toi yks tyyppi palaa Harmaan ja mun taytyy vissiin taas ottaa vastuu elamastani, tai ainakin kehittaa haba nostaa oma rinkkani selkaan. Koska taalla on vaalit vissiin tulossa ja mun kokemukset keharivaaleista on vahan huonoja, suuntaan seuraavaksi pikavisiitille Hondurasin puolelle. Tod.nak. jatkan sielta aika akkia Nigaracuaan. Kauhukseni olen niin kermaperseistynyt, etta kaipaan jonkinlaista turisti=infrastruktuuria. Taalta ei sellaista tosiaankaan loydy. Superchiipeilla kanabusseilla ajellaan ja syodaan papuja aamupalaksi. Sita itseaan.
Suokaa anteeksi, kaksi kuukautta reissua takana ja nyt on se vaihe kun ruoka on paskaa. Muuten kylla on kovin kovin mukavaa.
Tama kirjoitelma tuleekin sitten taas eri rannikolta. Saavuimme eilen uskollisen matkatoverini kanssa tanne Tyynenmeren rannikolle, Playa el Tuncon surffikylaan. Orientaatio on viela pahasti kesken, mutta rennolta vaikuttaa. Mustaa hiekkaa ja aaltoja.
Tata ennen ihmetellimme taman pienen maan menoa muutaman paivan Santa Annassa. Lonely Planetin mukaan kaupungissa piti olla lively bar and food scene, mutta we beg to differ. Jengihan vetaa taalla perusravintonaan pupusaa. Eli mauttomia tortilloja joiden valissa on tyyliin papuja ja porsasta. Jannittavan tulivuorikiipeilypaivan jalkeen tuli sitten tilattua pizzaa hotellille. I shit you not.
Muutaman paivan kuluttua toi yks tyyppi palaa Harmaan ja mun taytyy vissiin taas ottaa vastuu elamastani, tai ainakin kehittaa haba nostaa oma rinkkani selkaan. Koska taalla on vaalit vissiin tulossa ja mun kokemukset keharivaaleista on vahan huonoja, suuntaan seuraavaksi pikavisiitille Hondurasin puolelle. Tod.nak. jatkan sielta aika akkia Nigaracuaan. Kauhukseni olen niin kermaperseistynyt, etta kaipaan jonkinlaista turisti=infrastruktuuria. Taalta ei sellaista tosiaankaan loydy. Superchiipeilla kanabusseilla ajellaan ja syodaan papuja aamupalaksi. Sita itseaan.
Suokaa anteeksi, kaksi kuukautta reissua takana ja nyt on se vaihe kun ruoka on paskaa. Muuten kylla on kovin kovin mukavaa.
Tuesday, January 06, 2009
Hiphei
Taalla ollaan, siis Livingstonessa. Loytyy silta kapealta kaistalta, joka Guatemalalla on Karibian rannikolla. On lampoa ja muuta jannaa. On jo hetki vierahtanyt edellisesta editistani, siita pahoittelut. Odotitte tietenkin kieli pitkana. Tai jotain.
Mitas tassa nyt summailisia.. No news is good news. Vaikeudet ovat kaihtaneet meita jopa arveluttavan hyvin. Guetamala on kaunis ja ihmiset mukavia. Musa on paskaa, mutta toki erilaista kuin kotona. Siksihan taalla ollaan.
Mitas tassa nyt summailisia.. No news is good news. Vaikeudet ovat kaihtaneet meita jopa arveluttavan hyvin. Guetamala on kaunis ja ihmiset mukavia. Musa on paskaa, mutta toki erilaista kuin kotona. Siksihan taalla ollaan.
Subscribe to:
Posts (Atom)
