Tein viikonloppuna retken Vantaan ostospelloille. Ymmärsin, mitä keskiluokkaiset perheet tekevät lauantaisin ja hankin digiboksin. Jo ajomatkalla kotiin, aloimme seuralaiseni kanssa pohtia tämän hetken mielijohteesta hankitun, harmittoman näköisen harmaan laatikon vaikutuksia elämäämme.
Luovuin telkkarista, kun kaapelitaloudetkin siirrettiin digiaikaan, eli jotain puoltoista vuotta sitten. Ennen sitä olin aina ollut telkkariviihteen suurkuluttaja. En todellakaan katsonut pelkästään uutisia ja dokumentteja vaan ihan täyttä roskaa.
Koin aluksi suurhekojakin sopeutumisvaikeuksia. Olin ulkopuolella keskusteluista ja luin haikeana lehden telkkarisivuja. Yksin kotona oli tylsää. Pian opin kuitenkin nauttimaan "sori mul ei oo telkkarii" -lauseesta. Ylemmyyden tuntoa arkipäivään. Ohjelmatiedotkin jäivät katsastamatta. Kävin vuokraamassa leffoja, facebookkasin ja luin lehtiä. Silloin tällöin katsoin netistä jotain telkkariohjelmaa. Ajan sai muutenkin kulumaan ja telkkarittomuudesta tuli osa identiteettiä.
Vaikka lähes kaikissa suomalaisissa kotitalouksissa on tv, en omassa kontekstissani ollut poikkeus. Syystä tai toisesta, omassa kaveripiirissäni on harvinaisempaa omistaa digiboksi, kuin olla omistamatta. Kai kyse on jonkilaisesta viihteen halveksimisesta tai vain niin vahvasta painotuksesta nettiin, ettei digiboksille ole edes tarvetta. Tämä tietekin helpotti teeveettömyyttä. Saimme yhdessä päivitellä, että miten kaikilla muilla on edelleen telkkari. Tästä lähtien olen ulkopuolinen kuin eronnut häissä.
No, heti digiboksin hankkimisen jälkeen sain flunssan ja makasin laatikon edessä käytännössä koko päivän. Vaikka olin tietenkin katsonut telkkua satoja kertoja omasta luopumisen jälkeen, en ollut tehnyt vastaavaa maratoonia hetkeen.
Tein muutamia huomioita:
- Mainoksia tulee edelleen ihan sairaasti ja ne on harvoin kovinkaan oivaltavia
- Uusintoja tulee ihan käsittämätön määrä
- Tauko tv:n katselusta oli tehnyt mut erittäin herkäksi (tv-)väkivallalle
- Netissä katsoessa menttää yhden tv:n peruskokemuksista, eli kanavasurffailu. Se on joskus hauskaa kun löytää sattumalta jotain mielenkiiintoista tai viihdyttävää, mutta yleensä vain pitää venytetyn ajan laatikon edessä.
- Aito ilo, kun pystyi katsomaan jonkun lehdessä puffatun jutun
Ei kovin yllättävää, vai mitä? Hyvä renki, huono isäntä. Tuleehan telkusta hienoja juttuja, kuten melkein kaikki FST:ltä. Ja ei ole parempaa keinoa nollata. Toisaalta se myös turruttaa ja vie aikaa muilta mukavilta asioilta.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Telkkarihan on ihanan kamala laite. Itse en osaisi elää ilman, mutta haluaisin vähentää omaa katseluani. Mies aina välillä ehdottaa, että luovutaan kokonaan, mutta ei minusta ole siihen. Enkä edes haluaisi kokonaan jättää televisiota, syistä jotka itsekin mainitsit, haluaisin vain vähentää katseluani (syistä jotka myös mainitsit). Mutta vähemmän sitä kyllä pitäisi katsoa. Ja sehän se vaikeaa onkin.
Telkkari, joo, tää saa aina aikaan mielenkiintoista keskustelua. Telkkaria katsovat ärsyyntyvät usein meidän "ei-telkkarillisten" puheista, pitävät ylimielisenä, holier-than-thou -ajattelijoina..
Mua häiritsee sekin, kun muiden ihmisten olohuoneet on järjestetty pelkästään sen telkkarin ympärille, eli vaikka illanistujaisissa tai missä tahansa bileissä yms. joutuu tuijottamaan sitä mustaa laatikkoa vaikka se ei edes olisi päällä!
Post a Comment