Wednesday, June 17, 2009

No huh huh

Olipa epävihreää tekstiä tuo edellinen. Köyhyys tekee materialistiksi.

Yhteiskunnan pitäisi olla äitini

Eli miten minusta tuli perustulon kannattaja?

No tietenkin henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Huomaatte varmaan, kahdesta edellisestä poustauksesta, että työ ja elanto ovat olleet mielessä. En ole missään nimessä varsinainen työtön. Minulla on nimittäin opiskelupaikka ja päätin vaan opiskella tänä kesänä. Päätöksellä tarkoitan sitä, että en oikestaan hakenut duunia, koska olin niin varma, etten saa mitään, enkä palannut matkan jälkeen vanhaan duunipaikkaani. Se olis tänä kesänä vaatinut säästöjen takia työtä viitenä päivänä viikossa.

No, joka tapauksessa ainut strukturoitu ajankäyttöni on muutama hassu luento viikossa, ja nekin loppuvat kohta taas hetkeksi. Olen silti jollain käsittämättömällä tavalla onnistunut pitämään itseni kiireisenä. Joka päivälle riittää jotain järjestöhommia, vapaaehtoista journalismia, opiskelua tai vähintäänkin liikuntaa. En enää edes ihan ymmärrä miten näitä asioita voi hoitaa työssäkäynnin sivussa. Eli ensimmäisenä pointtina sanoisin palkattoman, mutta yhteiskunnalle hyödyllisen toiminnan mahdollistamisen.

Saatatte ihmetellä, millä ihmeellä elän, nyt sitten ilman sitä perustuloa. Saan toki aina jostain silloin tällöin rahaa. Eritoten vanhemmiltani. Tässä osasyy, miksi en esim. hae toimeentulotukea. En kestäisi sitä, että kaikkea rahaliikennettäni syynättäisiin tarkasti. Ja tietysti opintolainatkin olisi pitänyt olla jo käytetty. Eli toisena pointtina voisin sanoa, että kaikki eivät vanhemmiltaan saa rahaa. Ja kolmantena, että kaikille maksettava tuki keventäisi tukisysteemiä. Ja lyhyiden työsuhteiden vastaanottaminen esimerkikisi helpottuisi, kun se ei enää johtaisi kaikkien tukien menetykseen.

No mitäs sitten jos kaikki saisivat esimerkiksi 1000 euroa kuussa? Ainahan kaikki sanoo, että ei ne lopettaisi työntekoa ja opiskelua, vaikka voittaisivat lotossa. Ja tämä rahasummahan on kolmen nollan päästä miljoonastakin. Ja entä sitten, että jos joku lopettaa, ja käyttää kaiken rahansa kaljaan ja nettipokeriin? Sehän se suurin ongelma taitaa olla, että ne jotka eivät ANSAITSE rahojaan. Ne huonot kansalaiset. No, noin mututuntumalta voisin sanoa, että ne saa nytkin sossulta rahaa.

Ja miljoonantena pointtina sanoisin, että jos elämme kulutusyhteiskunnassa, eräänlainen demokratian jatke on että myös siihen voi osallistua. Ja kyllähän kansalaisten kulutuskyvyn takaaaminen takaa verotuloja valtion kassaan. Ja viinastakin tulee veroja. No nettipokeri kyllä valuu ulkomaille, myönnetään.

Voin toki myöntää, että jos runsas vapaa-aika on lisännyt viihteellä oloani, niin mitä ilmainen raha sitten tekisi? Täytyy tähän väliin muistuttaa itselleen, että eihän tonni kuussa edes ole niin paljon. Vaikka opiskelijan mielestä voikin kuulostaa siltä.

Ja jos saan vielä mainita, että taustalla on ajatus, että tuloerojen tasoittaminen ja kaikkien köyhimpien aseman parantaminen sekä suhteessa että konkreettisesti takaa meille kaikille onnellisemman, turvallisemman ja oikeudenmukaisemman maailman. Ettäs tiedätte. Voisin tietenkin muuttaa kritiikkini pelkästään opintotuen pienuuden kritiikiksi. Elävät opiskelijat parhaimmillaankin erittäin vähällä. Mutta on niitä muitakin köyhiä ja epävarmassa tilanteessa olevia ihan kunnon kansalaisia.

Jos tämä joskus toteutuu, teen vaihtokaupaun vallitsevan järjestyksen kanssa ja lupaan pyhästi luopua maksuttoman joukkoliikenteen vaatimuksistani.

Monday, June 15, 2009

Ai ooksä valmistunut vai?

Työttömisskäkin on luokkia. Tuttu mainitsi tässä taannoin olevansa työtön. Vastasin siihen jotain klubiin kuulumisesta tai jotain muuta "nokkelaa". Hän kysyi tiukkaan sävyyn, että olenko minä valmistunut. No en toki, vastasin posket punottaen. En tietenkään halunnut riistää tyypin kurjuutta. Lama-aikoina kaikesta on näköjään kilpailua.

Friday, June 12, 2009

No just

Aloin itkeä kun kirjotin feisbuukchättiin lauseen "Kukaan ei maksa penniäkään mistään mitä mä teen". Mistä tämä nyt sitten kertoo?