Viimeisia viedaan

Eli huomenna pitais lentaa Nykkiin. Ensimmainen vierailuni Amerikan yhdysvaltoihin tulee siina mielessa hyvaan saumaan, etta olen talla reissulle oppinut rutkasti amerikkalaisista. Tai oppinut ja oppinut... Lahinna vahvistanut ennakkoluulojani.

Yhdella niista oli kuitenkin hyva idea. Lanseerataan englannin kieleen sana united statean. Keski-amerikkalaisia selkeasti vituttaa nimittain joku sanoo olevansa Amerikasta viitaten jenkkeihin. Amerikkahan on vahan isompi. Espanjaksi ja suomeksi voi kuitenkin sanoa yhdysvaltalainen. Tai jenkki tai gringo.

Paaosin naa paikalliset on suhteellisen ystavallsia jenkeille. Saattavat itse pitaa sita hieman kaksinaismoralistina tai jotain. Silla tosi asiallisesti Yhdysvalat on tehny taalla pain maailmaa poikkeuksellinen pahoja juttuja ja jenkkien vaikutusta kulttuuriin kylla paheksutaan. Nyt turistit tuo kuitenkin dollareita ja esim. El Salvador pyorii pitkalti siirtolaisten lahettamilla. Surullista katseltvaa, omalla tavallaan, on myos jenkkipikaruokeketjujen maara. Ei niin, etteiko niita meilla Suomessa riittais.

La Flor

Hah! Terveisia landelta.Tai siis nyt rannalta. Viime viikon vietin kuitenkin vahintaan poikkeuksellisissa olosuhteissa. Olin vapaaehtoisena luomufarmilla. Siis istuttelin kasveja ja puuhailin muuta jannaa. Opiskelin myos vahan espanjaa. Kokemuksen teki omituisemmaksi se, etta siella oli myos kahdenkymmenen californialisen collgeopiskelijan ryhma.

No jooo. Mutta hipit on samalaisia kaikkialla. Harrastaa capoiraa ja soittaa rumpuja. Ruoka oli hyvaa. Nyt oon taalla Karibian rannikolla taas. Lupauduin vissiin taas tanaan surffitunnille. Voi apua.

Nain se maailma pelastuu

Eli maksamalla 12 dollaria superhypervegaaniateriasta. Okei, se oli superhyper hyvaa, mut pisti miettimaan. Varsinkin kun raflassa oli ilmastoitu lounge... Mut sit paatin menna uimaan vesiputouksen laguuniin ja huolet tuppas vahan unohtumaan. Ja koht viel lisaa hippeilya! Sun set yoga. Sit paiva alkaakin olla pulkassa.

Rauhaa ja rakkautta

Niita tosiaan sateilen. Olin jo aivan varma, etta olen masentunut. Mikaan ei ole oikein innostanut. Kysymykset siita onko tassa mitaan jarkea ja montako paivaa kotiinpaluuseen on, pyorivat vahan turhan aktiivisesti mielessa. No, syy lienee selva, siella mua odottaa moni mukava asia. Mutta luulisi nyt ihmisen pystyvan nauttimaan uskomattomista rannoista ja lomasta noin yleensa.

Passiivisuus on kuitenkin ahdistanut mua oikein urakalla. En vain ollut tajunnut, etta taustalla lienee myos ihan konkreettinen liikkumattomuus. Koin pitkaan aikaan siisteimman asian, kun tanaan raahauduin joogatunnille. Huomion arvoista on myos se, etta yliopistoliikunnassa on ihan kiva kayda astangatunneilla ja silleen, mutta teepa sama meren aarella kolmenkymmenen asteen lammossa, auringon laskiessa. Tama heratti mussa myos halun toteuttaa vanha hippiunelmani joogaretriitista Intiassa. Tallasta taa on, matkalla suunnittele seuraavaa.

Tunnin piti sellainen huuhaa-tati jollaisia joogaopettajien pitaakin olla. Sellainen joka puhuu universumin jumalaisesta alkulahteesta ja meidan kaikkien pyhyydesta. Jos siihen heittaytyy, eika edes yrita ymmartaa tekee sellainen soopa joskus kyynikollekin hyvaa.

Harjoituksen jalkeen menin viela kuvaamaan suffareita auringonlaskussa. Se on kuitenkin aika vaikeeta. Pitaa olla aika nopee ja vaikka ne on taalla aika lahella rantaa, nayttaa ne lahinna pisteilta aalloilla. On se kylla mahtava laji, ainakin noin katsoa.

Tanaan hammennysta aiheuttaa, halter neck bikiniylaosan aiheuttama niskakipu. Liian isot tissit siis.

Ps. Muistutan taas. Palailen Nykin ja Lontoon kautta 7.3!

Lahettakaa rahaa!

Costa Ricassa on jaatavan kallista. Mutta muuten ihan mukavaa.

Saavuin taas yhteen surffikylaan. Mun mielesta taa on ehka pahin tahan mennessa. En oikein uskalla ryhtya miettimaan, etta mita jarkea tassa kaikessa on ja ansaitsenko mina tata. Siinahan hajois paa.

Fiesta

Olin festareilla. Nain heitamlla maailman kauneimmat ihmiset keraantyneena yhteen. Sellasia suunnilleen yheksantoista vuotiaita surffareita auringonpaisteessa, maalattuina neon vareilla.

Ruotsalaisia on vaan enemman ja enemman. Miten niita riittaa?! Ja miksi suomalaiset ei matkusta?

Te extraño, tai jotain

Viela taalta Gradasta, jossa olen tod. nak. vikaa iltaa. Oli tarkoitus menna ottamaan auringonlaskun aikaan kuvia, kun kaupunki ihan oikeasti kylpi keltaisessa valossa, mutta menin hierontaan ja menetin ajantajuni. Mutta uskokaa kun sanon, tama Nicaraguan koloniaalihelmi on kovin kovin kaunis. Parhaat kuvat sais tietenkin pienella royhkeydella tai uskaliaisuudella. Ma oon kuitenkin tosi ujo kysymaan, etta saisko jotain tyyppia kuvata, kun se esim. istuu himansa edessa keinutuolissa. Onneksi digikamerat on mahdollistaneet sen, etta lapset (ja joskus myos aikuiset) melkein hinkuu kuviin kun ne paasee myos ne itse nakemaan.

Mutta mitas muuta kuin itsensa hellimista hieronnoilla ja kalliilla erikoiskahveilla... Jaa-a, no jalostusta siina mielessa, etta olen siis taman viikon opiskellut tunnollisesti espanjaa. Hah, kuulin tanaan jopa olevani nopea oppimaan, mutta tama on kylla perustui vaaryyteen ja viekkauteen. En nimittain paljastanut etta tama ei todellisuudessa ollut aivan taysin ensimmainen kerta kun kuulin preteritin ja imperfektin kayton eroista. Mutta melkein.

Ymmarran myos (mielestani) hammastyttavan paljon ja tanaan juteltiin esim. Nicaraguan aborttilainsaadannosta, muuten joka kieltaa abortin joka tilanteessa. Maria on myos kysynyt esimerkiksi onko mulla lesboja ystavia, mun uskonnollisista nakemyksista ja siita onko mulla poikaystavaa. Mun vastaukset kestaa aina vahintaan minuutin ja sisaltaa yhden lauseen. (Si, yo tengo novia, no, novio -- hehehe. Esta en Finlandia ahora.) Mun esimerkkilauseet on aina tyyppia "Hablé con mi madre ayer."

Mutta juttuja pystyn jo hoitamaan espanjaksi ja sen on kovin miellyttavaa. Teille jotka hallitsette muitakin mokkakielia kuin englannin, tama on tietenkin ihan tuttua, mutta ma tajusin etta lahes aina kun oon matkustanu mun sanavarasto on ollu tyyliin kiitos ja hei. Et kiva siina mielessa.

Ja sitten viela pikkutilitys. Vahan niin kuin jalkimaininkeina Niina Mikkonen sekoiluun (ah Suomen asioita asioita hauska seurat, Lex Nokia ja muuta vitun synkkaa). Ma oon tassa nimittain pari paivaa halunnu kotiaidiksi se on mun mielesta post-feminismin seuraava megatrendi. Naiset tulee sanomaan, etta jos me kuitenkaan saada oikeasti julkisessa elamassa sita arvostusta, jota meille kuuluu (lasikatot, tytottely jne jne.), palaamme kotiin ja vaadimme sille hommalle arvostusta.

Taa voitaisiin toteuttaa esim. avioehtotyyppisilla sopimuksilla miehen erittain laajasta elatusvelvollisuudesta. Taa kaikki tuli mieleen mulle siita kun mun Maria valitti sita, et sita saalittaa sen mutsi joka joutuu hoitamaan kodin ja sen nuorempaa sisarusta (joka kuitenkin on jo koulussa) kun kaikki muut perheesta kay toissa. Ma mietin, etta kaytannossahan noi menee suomalaisnaisilla yleensa vahan siina sivussa, "oikean tyon ohessa".

Eli onhan se kodin hoitaminenkin ihan kokopaivatyo. Naiset pitaa vapauttaa tuplaroolin ikeesta. Ei siis mitaan sellaista, etta herralle tohvelit kun se tulee kotiin vaan molemmille, palkkaa, arvostusta ja lomaa toistaan. No joo, tassa oon provosti jaotellu hommat miehille ja naisille aika perinteisesti, mutta tosi asiassa olen kylla sita mielta, etta voi se mieskin jaada kotiin ja vaimo elattaa. (Ja sateenkaariperheissa voidaan sopia ihan miten halutaan.) Mutta jos homman taloudellisesta arvostamisesta tulee selvio, voi miehetkin siihen ryhtya.

Tanaan hammennysta aiheuuttaa: se etta hartiat tosian menee lukkoon ainostaan tietokoneella istumisesta.

Ps. Tuun 7.3 sillon on myos bileet. Merkatkaa ylos, bebet.

Solitude - jaloa yksinaisyytta?

Nautin ilmaisesta ja nopeasta netista. Ja juhlin blogin 201. julkaisua! Netin kaytto johdatteleekin teemaan, josta ajattelin kirjoittaa. Kyllikki Villa on varmaan sanonut kaiken yksin matkustamisen yksinaisyydesta mita kannattaa sanoa, mutta ajattelin kuitenkin jotenkin reflektoida aihetta, joka nyt on mun elamassa niin pinnalla. Kyllikki Villalla ei ollut nettia ja vitsi se on varmaan ollu surkeeta.

Sanotaanko ensin, etta todellisuudessa matkustaessa ei ole yksin. Olen tanaankin tormannyt ruotsalaistuttuihin matkan varrelta ja se on ihan piristavaa. Se auttaa kestamaan fiilista siita, etta kaikilla muilla on joku oma juttu ja on mulla ei. Toisekseen, koko ajan saa apua ihmisilta, varsinkin taalla pain maailmaa. Onnistumisen kokemukset yksin parjaamisesta liittyy pitkalti siihen, etta uskaltaa pyytaa apua.

Mutta joo, mita olen talla matkalla tajunnut, on se etta kaikkein olennaisinta, on kenen kanssa kokemuksensa jakaa. Onni ei jotenkin ole todellista jos ei sita peilaa mihinkaan. Tai ainakaan ma en ole paassyt niin pitkalle. Olen kuitenkin sita mielta, etta vaikka kirja voi myos olla jotain jonka kanssa kay dialogia. Eraalainen matkakumppani sekin, jos sallitte latteuden.

Yksin matkustaessa oppii myos arvostamaan pienia asioita kuten hyvaa hammastahnaa ja puhtaita, valkeita lakanoita. Toisten kanssa kurjuuskin on helpompaa. Toisaalta, ma olen huomannut etta mulla on taipumus yksin myos kurittaa itseani. Skipata illallisia ja bisseja, silla jaettuna ne ilot on suurempia. Ystavien kanssa hyva seura on aina hyva syy pieneen juhlaan (no saastyypa rahaa). Ehka se johtuu jostain huonosta itsearvostuksesta tai jotain. Sama ilmio on kotona se, etten ma osaa siivota itseani varten.

Miksi sitten teen tata, kun on muka niin kurjaa? Taalla tiettya kuumotusta aiheuttaa myos se, etta kuulee aika hirveita stooreja siita mita kaikkea voi tapahtua. Jaa-a. Hetkittain olen oikeasti sita mielta, etta en nyt just haluiskaan olla taalla. Siita tulee kauhea syyllisyys, kun miettii kuinka moni anatais mita vaan etta sais olla taalla paratiisirantojen ja viidakon valittomassa laheisyydessa. Se on vaan joskus pakko sanoa, etta on ikava kotiin. Aina ei jaksa olla kauheen urhea. Toisaalta on taa kylla myos niin mukavaa. Uusia paikkoja, jannitysta ja lampoa. Aikaa ajatella ja oppia erilaisia asioita.

Oon tietenkin aika paljon vertaillut tan reissun fiiliksia Aasian matkaan (7 kuukautta) ja taputtelen itseani selkaan jutuista, mita uskalsin tehda. En tieda venyisko mun mukavuudenhalukaan enaa moiseen. Kylla varmaan. Kamalaa tietenkin myontaa, etta yksi iso ero on se, etta silloin lahdin Suomesta vahan tuulettumaan. Olihan mulla silloinkin kaikkea mahdollista hyvaa, jota osasin mielestani jopa arvostaa, mutta jotkut jutut kuitenkin kaihersi niin paljon, etta niista halusi etaisyytta. Nyt mulla on siella hieno opiskelupaikka (joka tietenkaan ei aina tunnu niin ihanalta), mainio poikaystava, ja edelleen liuta ihania ystavia, koti ja perhe.

Loppumatkan ajatteli vetaa hieman eri tavalla kuin alunperin suunnittelin. Ajattelin pysya samassa paikassa aina vahan pidempaan. En jaksa kerata kokemuksia enaa niin hirveasti, surfausta on kokeiltu ja tulivuorelle kiivetty kahdesti. Skippaan Panaman ilmeisesti kokonaan, tuntuu silta etten vaan enaa jaksa sisaistaa niin montaa uutta mestaa ja seuraavallekin kerralle voi jattaa jotain. Ei kaikkea mulle heti nyt.

No, toinen asia. Olen alkanut taas nahda unia englanniksi. Siihen kieleen mulla on aika epaemotionallinen suhde. Se on vahan niin kuin peli, jota osaan pelata hyvin. Totta kai natiivipuhujien hammastyneet kohteliaisuudet hivelevat itsetuntoa, mutta haluaisin samalaisia myos espanjasta. Siksi pysahdynkin vahaksi aikaa tanne Granadaan opiskelemaan. Taa on ihastuttava koloniaalikaupunki tyyppia San Cristobal de las Casas ja Antigua. Taalla on paljon kahviloita ja varikkaita rakennuksia. Aika erilainen mesta kuin muu Nicaragua, joka muuten on Latinalaisen Amerikan toiseksi koyhin maa, Haitin jalkeen. Koyhyys keskittyy eritoten maaseudulle.

No, joka tapauksessa. Ystavia on ikava. Olis kiva tietaa miten siella menee, missa oletkin. Siis laita meilia yms, kunhan sanot muutakin kuin toita ja koulua.