Viela taalta Gradasta, jossa olen tod. nak. vikaa iltaa. Oli tarkoitus menna ottamaan auringonlaskun aikaan kuvia, kun kaupunki ihan oikeasti kylpi keltaisessa valossa, mutta menin hierontaan ja menetin ajantajuni. Mutta uskokaa kun sanon, tama Nicaraguan koloniaalihelmi on kovin kovin kaunis. Parhaat kuvat sais tietenkin pienella royhkeydella tai uskaliaisuudella. Ma oon kuitenkin tosi ujo kysymaan, etta saisko jotain tyyppia kuvata, kun se esim. istuu himansa edessa keinutuolissa. Onneksi digikamerat on mahdollistaneet sen, etta lapset (ja joskus myos aikuiset) melkein hinkuu kuviin kun ne paasee myos ne itse nakemaan.
Mutta mitas muuta kuin itsensa hellimista hieronnoilla ja kalliilla erikoiskahveilla... Jaa-a, no jalostusta siina mielessa, etta olen siis taman viikon opiskellut tunnollisesti espanjaa. Hah, kuulin tanaan jopa olevani nopea oppimaan, mutta tama on kylla perustui vaaryyteen ja viekkauteen. En nimittain paljastanut etta tama ei todellisuudessa ollut aivan taysin ensimmainen kerta kun kuulin preteritin ja imperfektin kayton eroista. Mutta melkein.
Ymmarran myos (mielestani) hammastyttavan paljon ja tanaan juteltiin esim. Nicaraguan aborttilainsaadannosta, muuten joka kieltaa abortin joka tilanteessa. Maria on myos kysynyt esimerkiksi onko mulla lesboja ystavia, mun uskonnollisista nakemyksista ja siita onko mulla poikaystavaa. Mun vastaukset kestaa aina vahintaan minuutin ja sisaltaa yhden lauseen. (Si, yo tengo novia, no, novio -- hehehe. Esta en Finlandia ahora.) Mun esimerkkilauseet on aina tyyppia "Hablé con mi madre ayer."
Mutta juttuja pystyn jo hoitamaan espanjaksi ja sen on kovin miellyttavaa. Teille jotka hallitsette muitakin mokkakielia kuin englannin, tama on tietenkin ihan tuttua, mutta ma tajusin etta lahes aina kun oon matkustanu mun sanavarasto on ollu tyyliin kiitos ja hei. Et kiva siina mielessa.
Ja sitten viela pikkutilitys. Vahan niin kuin jalkimaininkeina Niina Mikkonen sekoiluun (ah Suomen asioita asioita hauska seurat, Lex Nokia ja muuta vitun synkkaa). Ma oon tassa nimittain pari paivaa halunnu kotiaidiksi se on mun mielesta post-feminismin seuraava megatrendi. Naiset tulee sanomaan, etta jos me kuitenkaan saada oikeasti julkisessa elamassa sita arvostusta, jota meille kuuluu (lasikatot, tytottely jne jne.), palaamme kotiin ja vaadimme sille hommalle arvostusta.
Taa voitaisiin toteuttaa esim. avioehtotyyppisilla sopimuksilla miehen erittain laajasta elatusvelvollisuudesta. Taa kaikki tuli mieleen mulle siita kun mun Maria valitti sita, et sita saalittaa sen mutsi joka joutuu hoitamaan kodin ja sen nuorempaa sisarusta (joka kuitenkin on jo koulussa) kun kaikki muut perheesta kay toissa. Ma mietin, etta kaytannossahan noi menee suomalaisnaisilla yleensa vahan siina sivussa, "oikean tyon ohessa".
Eli onhan se kodin hoitaminenkin ihan kokopaivatyo. Naiset pitaa vapauttaa tuplaroolin ikeesta. Ei siis mitaan sellaista, etta herralle tohvelit kun se tulee kotiin vaan molemmille, palkkaa, arvostusta ja lomaa toistaan. No joo, tassa oon provosti jaotellu hommat miehille ja naisille aika perinteisesti, mutta tosi asiassa olen kylla sita mielta, etta voi se mieskin jaada kotiin ja vaimo elattaa. (Ja sateenkaariperheissa voidaan sopia ihan miten halutaan.) Mutta jos homman taloudellisesta arvostamisesta tulee selvio, voi miehetkin siihen ryhtya.
Tanaan hammennysta aiheuuttaa: se etta hartiat tosian menee lukkoon ainostaan tietokoneella istumisesta.
Ps. Tuun 7.3 sillon on myos bileet. Merkatkaa ylos, bebet.
1 comment:
Parasta!
Tervetuloa kotiin! Haleja.
Post a Comment