Tänään kosiskelen yleisöä

Mietin tänään ystäviäni.
Sitä, joka opetti minua avaamaa bissen ihan millä tahansa.
Sitä, jonka kanssa keksii sellaisia ideoita, ettei kenenkään muun.
Sitä, jonka kanssa jokainen tuntee itsensä tärkeäksi.
Sitä, jonka olen tuntenut kaksitoistavuotiaasta.
Sitä, joka on todistanut itsensä erittäin tärkeäksi.
Sitä, joka ymmärtää ideani. Ja opettaa lapsilleni jalkapalloa.
Sitä, jota en halua pukea sanoiksi.
Sitä, jonka puolesta olen onnellinen.
Sitä, joka auttoi kun oli vaikeinta.
Sitä, jolta odotan paljon.
Sitä, jota välimatka ei haalenna.
Niitä, joiden kanssa en ole varmoilla.
Niitä, joiden kanssa en ole kotonani.
Niitä, joille minä en merkitse samaa kuin he minulle.
Niitä, joista minulla on odottava kutina.
Niitä, jotka juovat kanssani.
Niitä, jotka käskevät lopettamaan juomisen.
Niitä, jotka olen jo menettänyt.
Niitä, jotka tekevät minusta rohkean.

Ja jos rehellisiä ollaan, niin sitä kaikkein huonointa ystävää myös.

(Rakkaat, pelkään silti korniutta kuin ruttoa.)