Kuka pelkää...?

Mulla on outo harrastus. Luen päivittäin Cityn rippituolia. (www.city.fi/yhteisot/rippituoli/) Se on parempaa sontaa kuin vanha kunnon tunnustusten luola ja myös kommentit ovat näkyvillä. Olen kerran myös tunnustanut itse ja oli mielenkiintoista tietää että myös yleinen mielipide pyysi minua hakeutumaan hoitoon. Siellä, minun lisäkseni, saavat sekä huutia että ymmärrystä sekä serkkujennussijat että kaikenlaiset pettävät velhonaiset.

Koko systeemi vaan paljastaa mielestäni jotain hirveän olennaista ihmisistä. Suurin osa pahimmista tunnustuksista saattaa tietenkin olla niin sanottuja provoja. Käsitykseni mukaan elämä on kuitenkin niin hullua, että tuskin tarvitsee mitään keksiä. Minä myös lähtökohtaisesti uskon siihen, että ihmiset puhuvat totta. Tällä foorumilla on hirveän vähän syitä valehdella.

Yhden ehkä vähän huolestetuttavan trendin olen kuitenkin löytänyt. Jos nainen tunnustaa pettävänsä paskaa miestään, kosto on suloisesmpi jos hän on pettänyt mustan miehen kanssa. Loukkaus on jotenkin syvempi. Tälläiset kommentit saavat minut suorastaan surulliseksi. Ne tukevat vahvasti ajatusta siitä että naiset ensinnäkin ovat jonkinlaista omaisuutta. Ja sitä, että se omaisuus tärveltyy jotenkin jos hyppää nimen omaan afrikkalaisen miehen syliin. Antautuu siis jollekin vieraalle.
Toisekseen, se vahvistaa afrikkalaisten miesten yliseksualisoitua kuvaa miedän kulttuurissamme. Once you go black, you can never go back.

Olen kuullut myös ihan järkevältä taholta kommentin siitä, että ainoastaan suomalaiset naiset jotka muuten uskovat saavansa rumia lapsia, hankkivat niitä afrikkalaisten kanssa. Totta varmasti on se, että sekarotuiset kakarat ovat nätimpiä. Mutta onhan tuollainen ajattelu ihan helvetin pelottavaa! Siitä tulee mieleen yksi Anna-lehden juttu, jossa kerrottiin Wäiskissä järjestettävästä clubista, jonka tarkoitus vaikutti olevan afrikkalaisten miesten ja suomalaisten naisten parittaminen. Sävy siinä jutusssa oli outo ja meinasin oksentaa sen luettuani sen. Lehden heitin ainakin seinänään.

Mielestäni se oli afrikkalaisten miesten esineellistämistä. Naiset (miehiä jutussa ei muistaakseni haastateltu) puhuivat siinä paljon siitä, että afrikkalaisia miehiä ei esimerkiksi haittaa, jos on niin sanotusti lihaa luiden ympärillä. Mutta minulle tuli mieleen vaan, että tässä on kyse siitä, että naiset jotka eivät koe olevansa suomalaisen kauneusihanteen mukaisia kostavat katkeruutensa hyppäämällä afrikkalaisten syliin. Valhellista suvaitsevaisuutta. ( Ja ehkä ylianalyysiani aiheesta.) Toivon kuitenkin etten ole ainut jonka mielstä on outoa, että afrikalaisen miehen kanssa olava nainen leimataan joko rumaksi tai tahraantuneeksi. Tai että on ihan vitun outoa, että rumat suomalaisnaiset käyttävät afrikkalasia miehiä seksileluina.

Tässä tulee taas mieleen kysymys siitä, ettemmekö ikinä voi kohdata toisiamme yksilöinä? Tiedän että vaateeni on naivi, mutta muistuttaisin silti, että siitä miten asiat ovat ei voida johtaa sitä, miten niiden pitäisi olla. Pitääkö kaiken liittyä rotuun tai sukupuoleen? Vai näänkö minä vain maailman niin?

Tästä asiasta kirjoittaminen oli muuten hirveän vaikeaa. Huomasin koko ajan kelaavani josko kuullostan rasistilta tai jeesustelijalta. Yritin olla ja pelkäsin olevani tosi PC. Lopulta kadotin täysin sen mitä halusin sanoa. Halusin koko ajan vain korostaa, että toki käsitteln vain ennakkoluuloja ja kärjistyksiä. Ja niin tietenkin teinkin. Mutta ei niitä voi kuoliaaksi vaieta. Ongelmanratkaisun alku on on ongelma tunnustaminen. Tässä maassa erivärissyys on vielä hirveän uusi asia eikä käytännössä kukaan täällä kasvanut ole värisokea. En (tietenkään) tunne yhtään rasistia, mutta vieläkin liian moni lause aloitetaan: "En ole rasisti, mutta..." Silti, uskon että se on parempaa kuin hiljaisuus. Ja kyllä niitä ihka oikeita rasistisia ja tietämättömiä idioottejakin on ihan tarpeeksi, että helppoja vihankohteitakin vielä riittää.