Turistin rakkaudentunnustus

Tanaan on mun viimeinen kokonainen paiva Pietarissa ja paatin menna toistamiseen Hermitagiin. Keplottelin itseni sisaan ilmaiseksi vaittamalla olevani alle 17 vuotias. Sitten lahdin kiertamaan.

Pian tajusin, etta edellisella visiitillani Ellan kanssa olimme missaaneet kaikkea alyttoman siistia. Aloin oikeasti ymmartaa kuinka iso ja laaja systeemi on kyseessa. Laajalla tarkoitan sita, etta kokoelmat kattavat taidetta, kasityota, koruja ja kayttoesineita esihistoriallisista hautaloydoista nykytaiteeseen ja kaikkea on vahan joka kolkasta. Lahinna Aasiasta, Euroopasta ja Pohjois Afrikasta. Hermitagin kokoelmiin kuuluu itse asiassa noin 3 miljoonaa esinetta, joista (onneksi) vain murto-osa on esilla.

Siisteimpia juttuja ikina oli nimenomaan esihistoriallinen osio, jossa sain vaeltaa oikeastaan ihan yksikseni. Siella oli muun muassa pari tuhatta vuotta vanhaa tatuoitua ihoa. Siistii. Sen nahtyani yritin ensin spotata jotain LP:n tarjoamia kohokohtia, mutta luovutin aika pian. Lahinna vaan haahuilin ympariinsa ihan leuka auki. Joku opas siella on kuitenkin hyva muassa, vaikka Hermitagissa onkin Venajan toimivin opastetietokonesysteemi. Ja ihan englanniksi. Valilla voi sitten lyottaytya johonkin porukkaan ja kuunnella englantia kauniisti murtavia oppaita vahan aikaa.

Talvipalatsi olisi tyhjanakin uskomaton. Meinasi jossain vaiheessa tulla kyynel silmaan, kun tajusi millainen siivu lansimaista taidehissaa on tassa ihan kavelymatkan sisalla. Kaikenlaisia ma haluun tanne asumaan -tyyppisia ajatuksia alkoi myos nousta pintaan. Sitten tuli morkkis siita, etta olin sluibannut itseni sisaan ja ostin 15 euron kirjan joka kasittelee venalaisten vankien tatuointeja.

Eilenkin kavin kirkossa (Church of Saviour on spilled blood), jossa oli peitetty jotain 700 neliometria mosaiikeilla. Erityisen mielenkiintoinen oli yksi kattokuva, jossa Jesse oli kuvattu 14 vuotiaana.

Naiden lisaksi olen lahinna vaan relannut. Ja loytanyt LP:sta Pietarin metrokartan kyrilisin ja latinalaisin aakkosin.