Ihastuin tässä taannoin. Suunnilleen päivän ajan olin täysin kyvytön ajattelemaan mitään muuta. Vaikka ihastumiseni oli suhteellisen toivotonta, olin kauhean onnellinen. Olin yllättynyt, että pystyin vielä tuntemaan jotain sellaista. Sykkeeni nousi huippulukemiin enkä voinut lakata hymyilemästä. Ajatukseni kiersivät samaa kehää ja alkoivat jo sekoilla.
Ihastukseni kohde on mitä hurmaavin, fiksu, menestyvä, persoonallinen ja lahjakas. Hän on paperillakin täydellinen. Mutta minä olin myyty siitä miten joku voi huokua niin paljon jotain lämmintä ja hyvää.
Aloin melkein vihata niitä asioita joihin voisi ajatella minun ihastuneen. Ne tekevät ihastukseni kohteessa muidenkin mielestä ihanan ja tavoittelemisen arvoisen. Hän on varmaan aika klassinen ulkona mun liigasta -tapaus. Mutta ei se mitään, tunne oli niin mahtava. Se ei kuitenkaan kestänyt liian kauan, että olsi kehittynyt pakkomielteeksi, mikä ei taas olisi ollut kenellekkään kivaa. Muutaman aamun jälkeen hän ei enää ollutkaan ensimmäinen ajatukseni ja saatoin puhua hänestä ironiseen sävyyn elämäni rakkautena.
Trippi teini-ikäiseksi päättyi tällä erää, mutta odottelen innolla seuraavaa kertaa kun sovittelen nimeni perään aivan uutta sukunimeä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment