Verryttelyä eli Antti ja naiset

Antti Nylen. Vihan ja katkeruuden esseet. Kaiken muun voin antaa anteeksi, paitsi se takakannen kengät. Tiirailkaapa niitä pohjia.

Mutta anteeksi annettavaa riittää. Nylen kokee kai jollain oudolla tavalla olevansa feministi. No, Nylen kiistatta ihailee naiseutta. Nylen vertaa naisia useissa kohtaa eläimiin, joita hän rakastaa disneymäisellä kiihkolla. Molempien, naisten ja eläinten, ruumiit ovat Nylenin mukaan heteromiesten alhaisen hävityshimon kohde. Tästä provosoituminen olisi kuitenkin laiskaa. Raiskauksen ja lihan syönnin rinnastaminen on vielä ihan älykäs väite. Ruumiin luvatonta käyttöönottoa. Mutta ongelmana on, että eläimiin rinnastuessaan nainen saa Nylenin ajattelussa passiivisen ja hauraan roolin. Nylen kuvaa meitä lähes jumalolentoina, jota on kuitenkin mahdotonta kokea imartelevana. Nylen näkee naisissa jotain mystistä ja primitiivistä.

Nylen alistaa ylentämällä. Nainen joka toimi perinteisten naisten ihanteiden mukaan alentaa itsensä, ja on siksi jopa halveksuttavampi kuin mies. Miehet ovat Nylenin kuvastossa alinta roskaa. Naisellista toimintaa on Nylenin tekstissä eritoten kasvissyönti. Esimerkiksi Anna-Stina Nykänen saa huutia kolumnistaan, jossa hän kertoi kiusallaan syövänsä kuin mies. Nylenin oikeustajua loukkaa, että naiset eivät samaistu toiseen alistettuun ryhmään, eläimiin.

Tietynlainen järjettömyys, jota Nylen myös ihailee on hänen mielestään naisellinen piirre. Nylen sanoo, että vain mies voi olla dandy, voisi myös sanoa, että vain miehen tarvitsee olla dandy. Nylenin luomalle naiselle millin tarkkojen erojen ymmärtäminen on itsestään selvä, luonnollinen ominaisuus. Myös uskonnollisuudessa on järjettömyydessään ja passiivisuudessaan jotain Nyleniä viehättävää naisellista.

Ymmärrän toki, kuinka houkuttelevaa on syyttää kaikesta maailman pahasta miehiä. Kuinka monta naisjoukkoraiskaajaa tässä maailmassa oikeasti muka on? Kuka käy sotia ja kuka kärsii? Mutta ei näin. Naiset eivät ole sen parempia ihmisisä kuin miehetkään. Ja toisin kuin Nylenin teksteistä voisi ymmärtää, naiset eivät koskaan ole olleet passiivia uhrilampaita vaan aktiivisia toimijoita sekä omassa elämässään, että maailmasssa.

Miksi sitten annan kaiken Nylenille anteeksi ja pidän hänen pientä essee kokoelmaansa sangen oivallisena? Koska naisellisten piirteiden nostaminen ihailtaviksi tavoiteltaksi on niin hemmetin virkistävää. Jotkut perinteisesti "naiselliset" asiat ovat faktisesti parempia, kuin "miehiset" vastineensa. Sanotaan vaikkapa salaatin syönti. Ymmärrän Nylenin turhautumisen kun hän "naisellisesti" toimiessaan, tuntuu yhteiskunnan silmissä alentuvansa johonkin. Siksi hän on ehkä kääntänyt asetelman päälaelleen.

Nylenin ansioksi voidaan myös laskea soljuva tyyli ja se, että hän omistautautuu vaalimaan tärkeinä pitämiään asioita ihailtavalla pieteetillä. Hänen esseensä käsittelevät naisten ja eläinten lisäksi myös esimerkiksi popmusiikkia.