Ensimmäinen lenkki vuosiin

Juokseminen on mukavaa. Se on yksinkertainen ja tehokas liinkuntalaji, ja sellaisena se tulisi pitää. Neuroottiselle ja analyyttiselle ihmiselle se on kuitenkin mielenkiintoinen prosessi, johon ryhtyminen vaatii pohdiskelua.

Ensinnäkin lenkille lähtö lykkääntyi, kun lenkkareiden ostoon ei meinannut löytyä aikaa. Tunnetusti välineet täytyy saada kuntoon ennen kuin lähdetään mitään hötkyilemään. Ja nämä eivät tietenkään ole mitkä tahansa kengät. Lenkkareiden valinta on siinä mielessä mukavaa, että siihen saakin suhtautua pieteetillä.
Kiistattomat terveysriskit, joita huonojen kenkien mukana tulee, nostaa lenkkarit vaatteiden ja useiden muiden urheiluvarusteiden yläpuolelle. Niiden valinnassa on jotain kiehtovan teknistä.

Sitten on tietenkin se varsinainen juoksu. Koska mun mielestä on aina mukava osallistua johonkin absurdiin kollektiiviseen kokemukseen anonyyminä yksilönä, lähdin ensitöikseni juoksemaan Töölönlahden ympäri. Helsingin klassikkolenkki.

Katselin muita lenkkeilijöitä jotka hymylivät kannustavasti, niin ainakin mielestäni. Eikä se mahdotonta ole, sillä kokemukseni mukaan, juuri tällaisissa tilanteissa ihmiset tuntevat oudolla tavalla, että heillä on jotain yhteistä.

Juokseminen on eräällä tavalla liikunnan kuningaslaji. Se on jotain jossa hikoillan ja hengästytään, ei mitään pilatesta. Melkein kaikki voivat periaatteessa juosta, mutta eipä sitä vaan kaikki tee. Se on yksinkertaista ja karua, sen nautinto löytyy tuskan kautta.

Juuri tämä minua vaivaakin. En oikeastaan halua olla liikunnallinen ihminen. Olen liian hedonistinen. Haluan olla anarkisti, joka vastustaa työn ja kurin ihannointia. Mutta jostaisn sysytä olen viime aikoina kieltyä tuopeista aina silloin tällöin ja raahaan lähes aina messissä liikuntakamoja johonkin lajiin. Tässä vasta identiteettikriisin paikka. Vaikka toisaalta ihailen niitä asioista, joita liikkuminen edustaa, kauneutta ja terveyttä, en ole sitä mieltä, että se pelkkää auvoa. Totta kai nautin liikunnasta, mutta se on kuitenkin nautintoa jonka eteen täytyy tehdä töitä.

Suurin kysymys onkin, voiko hedonisti nauttia mielihyvästä, joka periaatteessa vaatii kärsimystä?