Dead Kennedys

So, after bunch of uninteresting events I found myself in Sihanoukville, Cambodia. This is a place where the bartender speaks fluent Finnish. And most of the clientele as well. For my defence, I have to say I really wasn't looking for that. But it was cool. Met nice people and found a English-Finnish bar called Bar-Baari. Sounds horrible for all you hard core travelers out there, I know. But it's always nice to use the most beautiful language around.

Today I went to check out how the khemers really live. That means taking the bamboo train. Which is a motor bike powered resina. (I hope that is English word as well...) Basically just couple of boards on really old tracks. Like a roller coaster without the ups and downs. That was something! On the way back I was in a car with 14 other people. Safety really isn't a the biggest issue here....

Well, I always start writing when I'm hungry. Gotta run for Tanja's sausage soup. Still staying away from happy meals, I hope.

Every sky is blue, but not for me and you

...come home soon (where ever that may be)

Suolaveteen paluu

...tapahtui snorklailun muodossa. Vuokrattiin sopo pikku vene ja sille kuski ja painuttiin pariksi tunniksi tuijottelemaan kaloja ja koralleja. Hauskaa oli. Viimeinen paiva paratiisisaarella lahenee paivallisaikaa. Paikan nimi muuten on Koh Chan.

Seuraavaksi pienen valietapin kautta Kambotsaan. Itsenaisesti jalleen... Mitakohan siitakin tulee? Pitaa myos vahan leikata noita juoksevia kuluja. Taalla joka minuuttiin on suhtautunut vahan niin kuin juhlahetkeen.

Elain- ja liikennepelkoisen paha paiva

Ratsatin tanaan sitten norsulla. Se oli kylla aika mahtavaa. Tehtiin viidakon lapi sellainen tunnin reissu. Ensimmaiset puoli tuntia puristin Fransiscon kasivartta, mutta sitten relasin vahan ja aloin katsella ymparilleni. Upeeta. Suostuin lopulta jopa poistumaan penkilta, joka oli kiinnitetty norsun selkaan ja istuin sen elukan niskan paalla.

Sitten osallistuin elainparkojen pesuun. Sekin oli kivaa ja melkein uskoin, etta norsutkaan eivat karsineet. Koko systeemi oli siis laguunissa lillumista ja norsujen paalle kiipeilya. Totta kai meidan kokemuspaivamme kruunasi norsun syottaminen banaaneilla.

Sitten lahdettiin vesiputoukselle. Ihanaa lillumista luonnon porealtaassa. Ja pienia kaloja puremassa varpaita. No, eilen vedessa pyori meidan kanssa myos sammakoita ja vesihamahakkeja. Ja ei haitannu yhtaan, kaikki oli kornin taydellista. Huomenna palaamme silti varmaan taas suolaveteen.

Sitten liikenteeseen. Eilen kaaduin moottoripyoralla. Tai siis menin mukkelimakkelis pyoralla jonka kyydissa olin. No, joka tapauksessa tapahtui jotain, mita olen valtellyt koko elamani. Ei kaynyt oikeastaan kuinkaan ja olin yllattavan rauhallinen. Tanaan olin kuitenkin kauhusta kankea. Fransisco valitti, etta mina saan hanetkin hermostumaan. Miten ihmeessa? Kenen mielesta kynsien painuminen vatsaan ei ole rauhoittavaa?

Sitten me viela eksyttiin paskan kartan takia. Edessa oli koko saaren kiertaminen pimeassa. Lopulta mun oli pakko pitaa silmat kiinni ja lauleskella. No, hyvin se meni. Yksi melkein kuolin -tarina lisaa...

Ps. Alkaa kysyko miten kuvat tuplana. Kertokaa, miten ne saa pois. Tai miten ne saa kaannettya. Vittu, ma en tajuu tietokoneita.

Paradise lost?

Melkein jokaisen biitsin ja saaren kuvailu alkaa Lonely Planetissa "This used to be a paradise but..." No, mina ja kolumbialainen ysatvani suuntasimme yhdelle niista urheasti. Paatimme myos, etta lyhyen aikamme yhdessa kaytamme hyvin. Tama tarkoittaa hyvaa hotellihuonetta. Nyt meilla bungalo ilmastoinnilla, (Fransisco vihaa kuumuutta, se siita latinosta) ja oma suihku. No, hintaakin on sitten selkapiita karmivat 8 erkkia per larvi. Ensin meille naytettiin ihan vittuilu mielessa sellaista neljankyban luxus kamppaa. Se oli niin natti, etta melkein itkin.

Turreja taalla kylla on, mutta ei meno mitenkaan tehdasmaista ole. Eika muutama palanut saksalinen seta nain kauniita maisemia pilaa. Hikoilen epaseksikkaasti ja ehka se terve rusketuskin viela loytyy. Ruoka on tulista.

Nettikahvilasta taytyy nyt menna upottamaan paa kylmaan (not!) mereen. Taytyy nimittain varoa, ettei haaveile turhia. Valilla sita miettii, etta olisi ihan hauska korjata viela viidenkymmenen vuoden paastakin, etta no honey, we met in Mongolia, not in China. Ja alkaa aloittako kanssani keskustelua siita, miten kauniita kolumbialais-suomalaiset lapset ovat.

Jos oli jo ikava

...niin ei ole enaa kauaa. Today, it's all about me, myself and I. Aloitetaan vaikka talla deittinettikuvaalla...

minut paremmin tuntevat tietavat, etta oikeasti naytan talta. Huomaa kuitenkin humoristinen Tsinggis Khaan - matkamuistopaita Mongoliasta.

Ma en oo kina tajunnut, etta mulla on noin iso nena.

Olkoon nama teille opiksi:

1. Kuvia ei oteta ennen puolta paivaa

2. Ylikasvanut irokeesi on maailman vittumaisin tukka

Pakollinen "Pusuja kaikille"- kuva. Hyi vittu.

Taa oli pakko laittaa, kun se on niin torkee.

Tassa mun tan hetken luottokamat

Olen viela Bangkokissa, taalla naytta vahan talta.

Olen viettanyt kolme paivaa hieromalla jalkoja. Olen ollut siis hieronta kurssilla. Rankkaa tyota. Arvostan hierojia entista enemman. Tajusin ainakin, etten ite pystyis siihen. Jos aamun jaalatte jaisi jonain paivana valiin, ei hommasta tulis mitaan.

Tarkoitus oli menna myos thai-hieronta kurssille. Mutta empa tieda. Valilla mun jalkahieronta opettaja vaanteli mun selkaa kuosiin ja se oli helvetin pelottavaa. Ja joihinkin kohtii painaminen sattui polttavasti ja seuraavan kerran mystisesti ei.

Onko sinun alavatsan lihaksiasi koskaan hierottu? Ei? No, voit elaa ilman sita kokemusta, takaan sen. Helvetin hammentavaa. Mutta hyva meininki jeejee.

Ps. Moni varmaan muistaa, etta vihaan omia kuviani joten arvostakaa!!!

Pari kuvaa Vietnamista

Naa on vahan vinksallaan, kun en oikein osaa niita asetella, mutta jotain varmaan saatte irti. Muutenkin taalla on nyt kuvia. Tsekkaa labeli kuvia.




Tassa tiikeri jostain pagodasta.

Riisipeltoja Nihn Bihnista

Lehmia Nihn Bihnista

Ilmeisesti junasta otettu kuva, ei mitaan muistikuvaa

Hei pa (po) dej!

Nyt olen sitten saapunut tanne kaikkien backpackereiden mekkaan eli Bangkokkiin. Hyvalta nayttaa. Eilen ei nayttanyt. Juna, jonka kolmannessa luokassa olin viettanyt yon kapertyneena rinkkani viereen, oli noin 400 sadan kilometrin paassa taalta, kun sen olisi jo pitanyt olla jo perilla. Se oli lopulta mieltaturruttvat 6 TUNTIA myohassa. Ei tallaista sattuisia Venajalla, sanon ma. Euroopassa ehka, mutta ei Venajalla.

Tanne tuleminen tassa vaiheessa oli taysin jarjetonta, silla palaan viela Etela-Thaimaaseen myohemmin. Mutta tuli vaan sellainen fiilis, etta nyt Bangkokkiin. Et silleen. Tallaista taa mun matkustaminen.

Mutta hyvahan taalla. Kun lopulta tappelin itselleni huoneen hotellista josta halusin, (oma kylppari, 190bh=n.4 euroo) kaikki alkoi kirkastua. Jaa, etta miksi juuri siihen hotelliin? No, ne nayttaa 3 elokuvaa paivassa sangen mukavassa baarissaan ja halusin lasia siella hyvalla omalla tunnolla ja ostamatta mitaan. Olen nimittain taman matkan aikana katsonut YHDEN elokuvan. (Ja The Wedding Date tanaan) Kerrottakoon tassa vaiheessa, etta yleensa katson 1 paivassa.

Mutta sitten itse aiheeseen. Eli ruotsalaisiin. Niita riitta. Tassa nettikahvilassa on noin kymmenen asiakasta ja ainakin nelja puhuu ruotsia. Ruotsin vakiluku on hieman alle yhdeksan miltsia. Miten ne on sitten kansoittanut koko vitun Aasian? Tama alkoi siis jo Mongoliasta lahtien.

Tilastollisesti siis suomalaisiin pitaisi tormata hieman useammin kuin puoleen siita, mita tormaa ruotsalaisiin. Taman koneen edellinen kayttaja oli suomalainen ja eilen saatoin kadulla kuulla suomea, mutta sita ei voi mitenkaan verrata lansinaapureiden nakyvyyteen. Niita on enemman kuin israelilaisia.

No, ei siina mitaan. Laagomia vakeahan he ovat. Ja ihan hauskaa kun ymmartaa edes jotain niiden keskusteluista, mutta ihmettelen vaan. Taitavat olla vaan fiksumpia ja ehka rikkaampia kuin suomalaiset (ja kauniimmin ruskettuvia), kun noin kauhiasti reissaavat. Varmaan rasittavaa, kun tormaa jengiin kotipuolesta jatkuvasti.

Haja-ajatuksia ja pari viidakkokuvaa

Viela taalla monsuunimaassa. Huomenna Thaikkuihin, niin kuin keski-ikainen uranainen sanoo.

1. Matkustaminen on loputon Bob Marley -tulkintojen suo

2. Vain Aasiassa voi tulla marraskuussa vappua ikava. Ens kevaana pidan viela entistakin suuremmat ja kauniimmat bileet.

3. Jos valehtelen olevani muslimi, mika paljastaa minut?

4. Miksi kukaan ei halua, etta teen sille koyhia ritareita aamuisin? Tai vaikka espanjalaista munakasta?

5. Miksi miehet on niin typeria?

6. Miksi otokat rakastaa mua?

7. Asioiden kyydissa oleminen on kivaa. Olisin hyva moottoripyoratyttoystava. Jos ei pick upin katolla, keskella viidakko pelota pimeassa, niin missa sitten?

8. Onko se, etta kaikki hokee, etta olen rohkea, tehnyt musta rohkemamman. No ei mustakaan.

9. Olisiko se, etta noin 12-vuotias poika halusi ostaa minulta seksia KL:ssa pitanyt ottaa jonkinlaisena merkkina painua nopeasti vittuun?

10. Miten Mirja voi olla niin ylitsepaasemattoman vaikea sanoa? (Tykkaan tosin mun malesialaisesta nimesta, joka on Ummi.)

11. Miten viidakko on just sellainen kuin odotit ja toivoitkin?

12. Miten junan ikkunasta nakyy kaikkea niin vitun siistia?

Siita monsuunisateesta viela

Taas sataa. Talla kertaa kadut ei kuitenkaan tulvi. Huomenna lahden viidakon armoille. Siella pitaisi olla kaikenlaisia elukoita, mukaan lukien iilimatoja ja muita ottiaisia. En vielakaan syo malarialaakkeita. Jannaa.

Mutta yhden asian monsuunisade taitaa sotkea. Tarkoitus oli menna Perhetia saarille ja osallistua sukelluskurssille. No. Monsuunikauden aikana niita jarjestetaan nihkeasti, eika rannallakaan makoilu oikein sateessa maistu.

Siispa Thaimaahan lienee seuraava suunta. Siita kovin ristiriitaiset fiilikset. Koko maa taitaa olla yhta backpackerihelvettia. Mutta paljon hyvaa olen kuullut myos ihmisilta joita arvostan, joten saa nahda...

Sadekauteen sopivasti olen lukenut paljon. John Irvinin Until I find you on niin hyva, ettei sade haittaa yhtaan.

Eka monsuunisade!

Malesia rokkaa. Kuala Lumpur ainaski. Ihan ekana en ollut siita niin varma. Saavuin tanne kahden aikaan yolla, otin rip off -taksin paskaan hostelliin jne...

Seuraavana paivana vaihdoin kivoimpaan hostelliin missa olen ikina ollut. Mita nyt nain ekan torakan elamassani. Se oli pieni, mutta Fransisco sanoi, etta se on huono juttu, koska se tarkoittaa, etta niilla on pesa. No, taide seinilla ja pehmea sanky korvaa sen.

Sitten lahdin lounaalle tapaamaan jenkkikaverini Veran ystavaa Diania. Han naytti minulle kaupunkia. Paivalliseksi mussutin iloisesti lehman keuhkoja ja kuivattua kalaa. Mukava paiva siis ja mukavia ihmisia. Illalla mentiin kuuntelemaan hieman kornia jazzia sairaan kalliiseen baariin.

Dian on muslimi, joten han ei juo. Oli mukava nahda esimerkki ihmisesta joka viettaa hauskaa ja normaalia elamaa juomatta. Ehka se olisi lopulta se helpoin vaihtoehto.

Lueskelin tassa Veeran ja Timon blogia ja mietin, etta mun kriiseilyn sijaan te varmaan mieluummin lukisitte kuvailuja paikoista. Ei kay. Tai no, vaan jos se liittyy olennaisesti mun kriiseilyyn. No, eilen illalla kaveltiin moskeijan ohi. Vieressa oli katolinen kirkko ja sitten viela hindutemppeli, josta lootusasennossa istuva, kummalisilla kuviolla maalattu vanha seta vilkutti meille. Dianin kanadalais-kiinalainen poikaystava sanoi siihen, etta taalla naa uskonnot elaa kauniisti harmoniassa. Aanessa oli pieni ironian vivahde.

Sitten kaveltiin hindu-haiden ohi. Niilla oli bileet. Mietittiin, jahka pystyttaisiin sniikkaamaan messiin. No, Mark sanoi siihen, etta tuskin. Malesialainen, kiinalainen ja valkoinene ei oikein katoa intialaisten keskelle. Jostain kumman syysta, mulle valkeni ekaa kertaa elamassani, etta ma tosiaan olen euroopplainen, valkoinen tai miten vaan.

Eika ole mitaan, mita ma ikina voisin tehda muuttaakseni sita. Ja joillekin ihmisille se tarkoittaa jotain. Tai siis, etta kun ne nakee mut ensimmaista kertaa, ma olen niille ensisijaisesti valkoinen ja se tarkoittaa jotain. Jotenkin mun ajatusmalli oli kai ollut jotenkin seuraava: kasite "white people" viittaa nimen omaisesti amerikkalaisiin valkoisiin. Mina olen Suomesta, joka on pieni eksoottinen maa, talla ei ole mitaan tekemista minun kanssani. Ah. Vaikea selittaa. Joka tapauksessa, en tieda, miksi Markin kommentti, joka ei mitenkaan liittynyt tahan, sai kaiken taman liikkeeelle.

Noin yleisesti ottaen, ainakin KL on ihastuttavan monikulttuurinen. Kaikki puhuu taalla englantia, mika on oikeasti tosi kivaa. Kusetuksen meininkia, liikennekaaosta ja yleista haslaysta on vahemman kuin muualla Kaakkois-Aasiassa. Roskaa, rottia, liskoja, ystavallisia hymyja ja loistavaa ruokaa on kuitenkin sama maara. Hirvea maara Mc Donaldseja muuten. Olen itsestani ylpea, en ole viela kertaakaan siella syonyt. Starbuckisin jaalatte on kylla liiankin tuttu paivanaloitus. No, joka tapauksessa. KL, I'm loving it.

Guillin tai jotain

Nyt on siipi maassa. Shanghai (vitun magee mesta, mut meitsi ei jaksa hehkuttaa) takana ja hiostava Guillin jalkojen alla. Huomenna katoan muutamaksi paivaksi maaseudun rauhaan (vihdoin) johonkin backpacker klassikkoon, jonka nimea en muista. En oikein jaksa ajatella nyt. Seurana edelleen Flo, mutta ei ketaan Kolumbiasta. Oletteko koskaan yrittaneet pakata ihan liian isoa rikkinaista rinkkaa Shanghaissa itkien hysteerisesti? En suosittele.

Voi ystavat, kuinka teita nyt kaipaankaan! Jos saisi purkaa suomeksi puhuen, olo olisi varmaan parempi. Kiinasta en kuitenkaan hingu pois, mutta viikon paasta lahdettava on, silla taman kertainen 30 paivaa viisumissa tulee tayteen. Suuntana Vietnam, joka pitaisi olla siistii. En ole nahnyt Kiinassa edes neljasosaa asioista, joista piti, mutta eipa mitaan. Tuli tehtya sellaisia juttuja, joita en osnnut oikein ennakoida. Ja syotya ihan kasittamattoman hyvia ruokia. Aleksis Kiven kadun Peking ei varmaan maistu taman jalkeen. Opin jopa syomaan puikoilla ja muuta klassista.

Bye bye Beijing

He who hasen't climbed the Great wall isn't a tue man

Kolumbialainen ja italiainen Kiinassa

Kolumbialainen, saksalinen ja italiainen, jotka adoptoivat mut

Francesco matkakuvassa

Joka paikka oli ihan, etta miljoona kiinalaista ja me

Fransisco ottaa kuvaa Kielletyssa kauungissa

Huh. Tunnin paasta pitaisi lahtea juna Shanghaihin. On jo aikakin, Pekingissa olen nyt kuluttanut kallista aikaani kaksi viikkoa. Hauskaa on ollut, sisaltaen mm. Jimi Tenorin keikan. Helsinki Ghetto Bass patrolin missaisin, koska klubi jossa ne soitti oli kalllis pintaliitohelvetti, mutta Jimi oli niin assa, ettei valii. HGP:liin tormaaminen kuitenkin mahdollisti sen klubin loytamisen, jossa Jimi soitti. Etta oli niistakin ujoista pjista hyotya. Sekavaa, tiedan.

Kauheeta sekakayttoa myos, mutta selvisin siita paremmin kuin kolumbialainen ystavani. Aika hyvin, ha? Nyt jatketaan viela seuraavaan kaupunkiin yhdessa, seuranamme myos Irkutskissa tapaamani Flo. Katellaan sitten lisaa. Having the time of my life.