Monday, December 21, 2009

Muotiblogit (-jalehdet), hohhoijaa.

Oon tässä viime aikoina seurannut muotiblogeja. Ei millään pahalla mutta sanapari "päivän asu" saa mut melkein nykyään oksentamaan. Kyse on ehkä yliannostuksesta. Siis ihan kivoja juttujahan niissä usein on, ei siinä mitään. Ja on tosiaan ihan mukavaa, että vaatteet näkee oikeiden ihmisten päällä photoshopattujen lehtien sijaan. Ja onhan ne usein myös kohtuullisemman hintaisia.

Mutta silti, kyseessähän on taas yksi vitun turhuuksien rovio. Muodin kutsuminen esteettiseksi harrastukseksi, jos se on trikoovateiden himaan raahaamista, on ehkä lievää totuuden kaunistelua. Toisekseen, kyseessä on kuitenkin outoa narsismia ruokkiava ilmiö, jossa yhteisöllisyyttä luodaan yhden ympärille.

Jotkut, nimeltä mainitsemattomattomat blogit ovat ottaneet esim. ekoilun osaksi agendaansa. Jos postauksia lukee ketjuna, ei voi välttyä ajatukselta että kyse on jonkinlaisesta ortoreksiasta ja oman ylemmyydentunnon pönkittämisellä.

Kaupallisuus on jotain, joka hallitsee blogaisfääriä. Markkinointiosastot ovat haistaneet bloggaajissa mielettömän mahdollisuuden. Ilmaisilla tuotteilla ja kakkukahveilla saadaan helposti näkyvyyttä ja puskaradion toimivuus. Kaikki bloggarit kategorisesti puolustautuvat sillä, että ilmoittavat kyllä, jos tuotteet ovat olleet ilmaisia.

No joo, mistään kovin vakavasta ei ole kuitenkaan kysymys. Ja eihän niitä ole pakko lukea. Ja muotilehdet vituttaa tietty enemmän. Ne nyt vasta on tarpeiden luontia. Niitä tavarakollaaseja ei voi puolustaa estetiikalla. Esim. Ellen artikkelit oli kyllä ainakin tossa numerossa niin paskasti kirjotettuja, että niihin ei voi lehteä perustaa. Trendikin on vaan täynnä listoja nykyyän

Wednesday, October 21, 2009

Trendejä

Olen ehkä joskus ennenkin sanonut, että niin hienoa kuin onkin, että eettinen kuluttaminen on trendikästä siinä on ongelmansa. Trendeillä on taipumus hiipua, muuttua ja kadota.

Nykyään voidaan puhua jopa ekologisen tuottamisen ja kulutuksen valtavirtaistumisesta. Enää ei ole mikään ihme jos vaatteen valmistukseen käytetään kierrätysmateriaaleja. Jos joku valitsee Chiquitan reilun sijaan, saatetaan banaaniakin karsastaa.

Voisi ajatella, että valtavirtaistuminen tarkoittaisi etabloitumista siihen pisteeseen, että eettisyys olisi tullut jäädäkseen. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Antti Nylen kirjoitti tänään Hesarissa viime aikaisista mainoskampanjoista, joissa on naureskeltu viherpiipertämiselle tai esitetään eeetisyyden korostaminen totalitaarisena vauhkoiluna. Tähän mennessä taitaa kyseessä olla mainostoimistojen kömpelö provosointi ja erikoisuuden tavoittelu. Mun mielestä ei kuitenkaan ole mahdotonta, että seuraava anarkismin tyyppi olisi kulutusjuhlaylistystä, ihan kiusallaan. Vähän niin kuin joku Jani Leinonen tosissaan, tai jotain..

No, mun mielestä yksi vaihtoehto olisi, ettei ekoilusta hössötettäisi niin hirveästi, tehtäisiin vaan. Niin, ettei naistenlehdessä nuoria suunnittelijoita haastateltaessa taas kerran korostettaisi niitä kierrätymateriaaleja ja niin edelleen.

Hyvä esimerkki on tämä ruokablogi joka on pelkkää kasvisruokaa, vaikka ei sitä missään esittelytekstissä mainitakaan. Suklaa-kesäkurpitsakakku on muuten mun resepti, vaikka en Aaltopellin työntekijä olekaa!

Tuesday, October 13, 2009

Tarkastajia odotellessa

Tein viikonloppuna retken Vantaan ostospelloille. Ymmärsin, mitä keskiluokkaiset perheet tekevät lauantaisin ja hankin digiboksin. Jo ajomatkalla kotiin, aloimme seuralaiseni kanssa pohtia tämän hetken mielijohteesta hankitun, harmittoman näköisen harmaan laatikon vaikutuksia elämäämme.

Luovuin telkkarista, kun kaapelitaloudetkin siirrettiin digiaikaan, eli jotain puoltoista vuotta sitten. Ennen sitä olin aina ollut telkkariviihteen suurkuluttaja. En todellakaan katsonut pelkästään uutisia ja dokumentteja vaan ihan täyttä roskaa.

Koin aluksi suurhekojakin sopeutumisvaikeuksia. Olin ulkopuolella keskusteluista ja luin haikeana lehden telkkarisivuja. Yksin kotona oli tylsää. Pian opin kuitenkin nauttimaan "sori mul ei oo telkkarii" -lauseesta. Ylemmyyden tuntoa arkipäivään. Ohjelmatiedotkin jäivät katsastamatta. Kävin vuokraamassa leffoja, facebookkasin ja luin lehtiä. Silloin tällöin katsoin netistä jotain telkkariohjelmaa. Ajan sai muutenkin kulumaan ja telkkarittomuudesta tuli osa identiteettiä.

Vaikka lähes kaikissa suomalaisissa kotitalouksissa on tv, en omassa kontekstissani ollut poikkeus. Syystä tai toisesta, omassa kaveripiirissäni on harvinaisempaa omistaa digiboksi, kuin olla omistamatta. Kai kyse on jonkilaisesta viihteen halveksimisesta tai vain niin vahvasta painotuksesta nettiin, ettei digiboksille ole edes tarvetta. Tämä tietekin helpotti teeveettömyyttä. Saimme yhdessä päivitellä, että miten kaikilla muilla on edelleen telkkari. Tästä lähtien olen ulkopuolinen kuin eronnut häissä.

No, heti digiboksin hankkimisen jälkeen sain flunssan ja makasin laatikon edessä käytännössä koko päivän. Vaikka olin tietenkin katsonut telkkua satoja kertoja omasta luopumisen jälkeen, en ollut tehnyt vastaavaa maratoonia hetkeen.

Tein muutamia huomioita:

- Mainoksia tulee edelleen ihan sairaasti ja ne on harvoin kovinkaan oivaltavia
- Uusintoja tulee ihan käsittämätön määrä
- Tauko tv:n katselusta oli tehnyt mut erittäin herkäksi (tv-)väkivallalle
- Netissä katsoessa menttää yhden tv:n peruskokemuksista, eli kanavasurffailu. Se on joskus hauskaa kun löytää sattumalta jotain mielenkiiintoista tai viihdyttävää, mutta yleensä vain pitää venytetyn ajan laatikon edessä.
- Aito ilo, kun pystyi katsomaan jonkun lehdessä puffatun jutun

Ei kovin yllättävää, vai mitä? Hyvä renki, huono isäntä. Tuleehan telkusta hienoja juttuja, kuten melkein kaikki FST:ltä. Ja ei ole parempaa keinoa nollata. Toisaalta se myös turruttaa ja vie aikaa muilta mukavilta asioilta.

Monday, October 12, 2009

Tiukkis

Mä olen pitänyt itseäni aika huumorintajuisena ihmisenä. Periaatteessa, mun mielestä kaikelle saa ja pitää voida nauraa. Nauran itse joskus vitseille, jotka ovat muiden mielestä mauttomia tai jopa sairaita.

Olen kuitenkin erehtynyt. Olen tosi asiassa kukkahattutäti joka haluaa hyssytellä kaikkia. Mun on vaikea niellä rasistisia ja naisia halventavia vitsejä, vaikka ne olis vaan läppää. Tietysti paljon liittyy myös kontekstiin, mikä saattaa olla tekopyhää. Mun mielestä, alistetuilla ryhmillä on erilainen oikeus heittää läppää omasta tilanteestaan, kuin ryhmällä joka on hallitsevassa asemassa.

Mä en oo ihan varma, mutta mun mielestä stereotyypeillä hassuttelu on lisääntynyt esim. mainoksissa taas viime aikoina. Entisen Ooperan tilalle oli avattu joku tex mex -rafla jonka tarroissa oli oikein klisheisiä sombreron alla laiskottelvia mexicanoja ja uhkeita senoritoja.

Mun henkilökohtaisen elämän dilemma on sitsilaulut ("akateemisissa pöytäjuhlissa" dokauksen lomassa renkutettavat rallit). Suurin osa niistä on mun mielestä vaivaannuttavia, tylsiä ja mukahauskaa paskaa joka aiheuttaa vaan hampaiden kiristelyä. Ne on kuitenkin legitimoitu hullun hauskoiksi ja kaikki toisin ajattelevat on vaan väärässä. Jos ne on sovinistisia, rasistisia ja homo-vastaisia, niin sehän on vaan superhauskaa ja epäsovinnaista. Mun mielestä ne on patriarkaatin manifestoitumia yliopistolla, jota oikeutetaan perinteellä.

Tietysti voisin olla käymättä sitseillä (en oo paljoo käynykään), mutta se ois väärä ratkaisumalli. Ihan piruuttani, en haluu jättää tätäkään äijämeinikiä rakastavien urpojen täysin vapaaksi temmellyskentäksi. Mä luin joskus skidinä Kurt Vonnegutin Galapagos -kirjan. Siinä ihmiset taantui liskoiksi ja ainut inhimillisyydetä jäljelle jäänyt piirre oli pieruhuumori.

Sunday, September 27, 2009

Uskohan tässä menee

Hah, enpä ole kuviakaan jaksannu postailla. Se ei ole menetys sillä oon aika huono kuvaaja.

Tässä lähiaikoina oon osallistunu aika paljon kaikenlaisiin keskustelutilaisuuksiin. On ilahduttavaa, että sellasia ensinnäkin järjestetään. Kaikissa tilaisuuksissa oli myös kivasti ihmisiä, jotka ottivat kantaa rohkeasti ja ihan järkevillä kommenteilla.

Mutta jotain kamalaakin tapahtui. Eräässä aamuisessa seminaarissa oli puhumassa kauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen. Hän sanoi jotain, mitä olen kuullut ehkä satoja kertoja, olenhan kuitenkin kehitysmaatutkimuksen opiskelija. Suomen kehityspolittikan tavoite on köyhyyden vähentäminen. Tämä varamasti pitää jossain määrin paikkaansa. Ja kuulostaa tietenkin mukavalta. Suomen tavoitteessa on taustalla myös konkreettisia mittareita, kuten Vuosituhat tavoitteet.

Kun asiaa pohtii hetken pidempään, tajuaa tulleensa sumutetuksi. Tavoite kuulostaa niin jalolta, ettei se voi olla väärä, eihän? No, itse asiassa tavoitteenhan pitäisi olla rikkauden vähentäminen.

Mitä, eikö rikkaus olekaan aina absoluuttisen hyvä asia? (En nyt puhu niistä lapsenkasvatusvaikeuksista.) En edes jatka siitä, miten rikkaat maat ovat vaikuttaneet ilamstonmuutokseen ja muuhun skeidaan. Mutta sanon, että käsitteellisesti, jos ei olisi rikkautta ei olis myökään köyhyyttä.

No, antropologi voi varmaan kertoa, että ilmeisesti kaikissa yhteiskunnissa on aina ollut rikkaita ja köyhiä, enkä minäkään aja kaikkien hyödykkeiden ja tuotantovälineiden täysin tasaista jakoa ja yhteisomistusta tai järjestelmää, jossa lapsista kasvatetaan täydellisiä kommunisteja. Nykyisenkaltainen tilanne ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys. Joku roti nyt sentään! Maailman elintasoerot ovat niin tähtitieteellisiä, että sitä ei voida perustella millään.

Jos joku tyyppi on ihan sairaan rikas, se ei välttämättä oo periaatteessa poissa köyhältä. Käytännössä se kuitenkin aiheuttaa sitä, että muutkin tavoittelevat samaa tasoa ja kokevat alemmuutta. Kun kaikki tavoittelevat "korkeampaa elintasoa" syntyy laitonta siirtolaisuutta ja lisää ympäristötuhoja.

Vaikutusmahdollisuudet ovat aivan toista luokkaa miljonäärillä ja pienituloisella. Sama koskee maita. Maailmakaupan rakenteet tukevat jo rikkaiden maiden asemaa. Esimerkkinä EU:n maataloustuet ja tullit. Tästä johtuu, että rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.

No, älkää kysykö, miten länsimaihin saataisiin poliittista tahtoa hidastaa talouskasvun kasvua jne. Mutta periaatteessa, jos aidosti vaikka kehitysyhteistyössä oltaisiin kehitysmaiden asialla, tätäkin pitäisi pohtia. Radiakaalit muutokset ei varmaan edes utopististisesti toimis. Jos esim. ostovoima täällä heikkenee, se on huonoa bangladeshilaisille tehtaille. Äh, taas liian monimutkaista.

Ps. Tajusin just, että otsikko vois huijata ja uskotella, että teksti liittyy vaalirahoihin ja muuhun korruptioon.

Wednesday, August 12, 2009

ketjuuntuminen

Lisää Kesä-Helsinki vinkkejä, vaikka taitaa tuo auvoinen ajanjakso olla jo lopuillaan... Hesarin yölippa! Ja sieltä valkkaa mukaan tandooritofuleipä. Kyseessä on siis Hesarin ja Flemarin kulmassa oleva lippakioski, joka määrittelee itsensä Ruoka- ja tuoremehubaariksi. Siellä duunissa ollut leppoisa kundi väitti kivenkovaa, että mesta on auki ma-to 21-02 ja pe-la 21-03. Mun mielestä se ei oo kyllä ollu auki ihan näin kattavasti.

Sit oon mietiskelly paljon mestojen puffaamisen etiikkaa, ei niinkään tän blogin puolesta, vaan muiden projektien. Oon kuitnekin tullu siihen tulokseen, että kulutusyhteiskunnassa, kantsii promoo niitä jotka tekee jotain järkevää. Siis mun mielestä järkevää. Vaikka kyllä tää on osa sitä, että ihminen rakentaa itseään kuluttamalla, vaikka rakentaisikin paremmaksi.

Mun mielestä on aina kiva nostaa esiin esimerkiksi ketjuun kuulumattomia kahviloita ja baareja. Mä aina sanon että, koko Franchising-puuhassa on jotain lähtökohtaisesti epäilyttävää. Miksi yrittäjät lähtee siihen? Varmaan siit saa jotain taloudellista varmuutta, en tiiä. Mut samalla menettää yksilöllisyyttä ja omaa määrämisvaltaa. Miksi joku haluis yrittäjä haluis siihen tilanteeseen, että sieltä saa ihan samoja juttuja kuin maailman muustakin neljästätuhannesta? Eikö se olis just se kunnia asia ja ilo päästä ite päättämään ja sitten ottaa asiakkaiden palautetta?

Kaikilla vitun S-ketjuilla ja Hok-ryhmilllä on mun mielestä ollut Suomessa ihan järkyttävä pienten kaupunkien ja kuntien erityispiirteisyyttä nakertava vaikutus. Nykyään jokainen pikkupaikka näyttää ihan samalta ja niistä löytyy ihan samat raflat samoilla listoilla. Lisäksi mä oon ihan sale, että kaupoissakin ruuan hinta on niin korkea sen takia, mitä noi monopoliketjut duunaa. Oon lisäksi kehitelly salaliittoteorian siitä, että Lidlin (iso ketju sekin, tiedän) mustamaalaaminen Suomeen tullessa oli näiden masinoimaa. Terveisin vanha jäärä.

Tuesday, August 11, 2009

Monday, August 10, 2009

KesäKesäKesä

Viimeaikoina stressiä on aiheuttanut matkan suunnittelu. Jotenkin ahdistaa jos ei saa lähdettyä mihinkään. Mutta Helsingissä on ollut aika nastaa viettää kesää, siksi täytyy vähän promota lempparipaikkoja. Maailman leppoisin sunnuntaikierros menee suunnilleen näin:

Nuku kahteen ja mene kolmelta aukeavaan Cellaan syömään. Tästä neljäjymmentä vuotiaasta kortteliravintolasta on ihan arvaamatta tullut mun kantabaari ja ravintola. Ei uskottavuuden häivääkään, mutta ei se mitään.

Seuraavaksi pyöräile Koffariin juomaan kaljaa ja katselemaan kauniita, hassuja ja hölmöjä kesäihmisiä. Illan viilettyä siitä sitten vaan kikkailet portaat alas Bali Haihin. Lohileipä on kiva iltasnäkki. Sitten onkin aika palata Kallioon ja käydä vaikka vielä Cellassa tuopilla. Keskusta ja Siltanen on kuitenkin viikonloppuisin täynnä urpoja.

Mun budjetilla tollasta ei ehkä ihan aina voi toteuttaa (kaksi ravintola-ateriaa päivässä), mutta onneksi mulle tarjottiin lounasseteleillä. Ja toisaalta, huomion arvoista on ollut, että rahavaikeuksien määrä on oikeastaan aina sama, riippumatta rahan määrästä.

Näin lisäextrabonuksena, annan veikeitä vinkkejä myös sunnuntaille ja maanantaille: El Karimin falafel sunnuntaina (ei ma auki) ja puistobrunssi Taivaallisen Rauhan aukiolla viikon aluksi. Mukaan vain pikkolopulloskumppaa, aplarimehua ja vaikka kroisantteja.

Tuesday, August 04, 2009

Tuesday, July 28, 2009

Tuesday, July 21, 2009

Pic of the week

Ajattelin vaan, että rupeen postaileen jonkun kuvan joka tiistai. Uusia ja vahoja.

Monday, July 20, 2009

Turistina

Rahan puutteen vuoksi, niin ihanan trendikäs lähiturismi jatkuu. Käytiin eilen kuvailemassa Suomenlinnassa. Koko kokemukseen kuuluu tietenkin ahdistavan suuri turistilauma joka kipataan satamaa ja ohjataan kylteillä samaan suuntaan. Sitten kaikki ovat hämmentyneitä, että mitäs täällä nyt piti niinku tehä? Suokissahan on aika vähän nähtävyyksiä. Tarkoituksena on kai kävellä ympäriinsä, pällistellä ja nauttia tunnelmasta. Ja käydä uimassa, mutta me ei tehty edes sitä. Mutta kaunista siellä on. Merimaisemia ja tuulessa huojuvaa heinää sekä vanhoja rakennuksia.

Ensimmäistä kertaa elämässäni kävin myös Suokissa ravintolassa syömässä. Jossain Kuninkaaporttia (yksi Suokin "nähtävyys") lähellä oli joku pizzeria, johon tuoksu huokutteli meidät. Mulla oli joku käsitys, että Suomelinnassa syöminen on niin pöyristyttävän kallista, ettei sitä yksinkertaisesti voi tehdä. Sama oletus koskee myös muita pahimpien turistialueiden ravintoloita Helsingissä. No hyvä iso pizza maksoi kympin ja nelostuoppi neljä. Ihan kilpailukykyinen hinta. Paikassa oli kuitenkin pöytiin tarjoilu.

Friday, July 17, 2009

Kuin Avellan konsanaan

Bloggaan nyt kuin Viivi. Mullakin on kuukauden/viikon/päivän/vuoden parhaita.

Ravintola: Dudii Kalliossa. Oisko Viides linja. Listalta kannattaa bongata numero 20 tofulla. Pieni annos riittää varmasti. Se maksaa 6,5. Tässä kaakkoisaasialaisessa ruokalassa on lisäksi hymyilevä henkilökunta ja autenttinen sisustus. Safkoja ei kannata venailla sisällä kopissa sillä siellä on kuuma ja ruuan käry tarttuu vaatteisiin puolessa minuutissa.

Kaupunki: Turku. Sinne kannattaa liftata Munkkiniemestä aurinkoisena tiistaina hyvässä seurassa. Sitten voi mennä illalla pelaamaan bingoa Kukaan. Alvarissakin kannattaa käydä. Muutenkin kesäinen Turku tuntuu pursuilevan sympaattisia, ketjuunkuulumattomia kahviloita ja panimoravintolaita. Nehän on tosia ekoakin. Jos jää viikonlopuksi, Dynamossa on kuulemman kova meno. Pizza on pk-seudun ulkopuolella aina halvempaa. Myös paikalliseen väestöön kannattaa tutustua.

Thursday, July 09, 2009

Pirttihirmu

Häistä tuli mieleen myös lisää asiaa seurustelusta, mitä olen tässä viime aikoina pohtinut. Sanon usein kyllä tykkääväni poikaysävästäni, mutta vihaavani seurustelua. Ainut syy eivät ole kompromissit tai vaikka "oman ajan" väheneminen. Syynä on se, miksi minä muutun seurustelusuhteessa.

Olen nykyään täysin riippuvainen seurustelukumppanistani sekä käytännöllisesti, sosiaalisesti että emotionaalisesti. Kuuntelen eri musiikkia ja olen pehmentynyt pitämään jopa söpöistä eläimistä. Olen mustasukkainen muista naisista (ei kyllä kauheen).

Eräänä iltana valitin tosiaan likaisista sukista lattialla. Kuka voi tehdä jotain noin klisheistä, varsinkin kun on itse elänyt tyytyväisesti, totaalisen kaaoksen ympäröimänä kuusi vuotta?! En aina pysty nauttimaan hienoista kokemuksista, jos poikaystäväni ei ole niitä jakamassa. Vaadin poikaystävääni viettämään kanssani paljon laatuaikaa ja arvostan jos minulle tuodaan kukkia. Jokainen meno, johon hän ei halua/ehdi/jaksa tulla "on mulle tosi tärkeetä". Käyn kyllä baarissa, mutta nykyään tulen aikaisemmin kotiin. Vaadin häneltä samaa. Herran vitun jumala.

Eromme (jonka kuitenkin näen riidellessä ratkaisuna kaikkiin ongelmiin) tuntuu sitä musertavammalta ajatukselta, mitä pitempään seurustelemme. Olisi enemmän järjesteltävää, enemmän ihmisiä joille kertoa ja muistoja jotka pitäisi unohtaa. Näin ihmiset haluavat itsensä vangita.

No, tästä huolimatta. Olen silti onnellinen. Ja epäilen, että jos me erottaisiin, selviäisin siitäkin.

Wednesday, July 08, 2009

Häähumua

Minusta on tullut kuukaudessa polttarikonkari. Aiemmin suhtauduin aika negaillen koko touhuun, mutta ainakin näistä kaksista, hyville ystäville järjestetyistä juhlista jäi hyvät fiilikset. Rahaa ei kulunut tolkuttomasti, morsiammet nauttivat ja pääpaino oli yhdessäololla. Ruokaa ja juomaa riitti eikä ketään sytytetty tuleen.

Sitten on vielä ne häät tulossa. Molemmista varmaan tulee hauskaa. Mutta valmisteluja vierestä seuranneena ihmetyttää vähän, miksi koko touhuun enää nykyään ryhdytään. Kumpikin pari tuntuu suhtautuvan lahjoihin niin vaatimattomasti, että nekään tuskin ovat juhlien tarkoitus.

Mitä avioliitto enää merkitsee? No näinä individualistisina aikoina on hienoa se, että jokainen voi varmasti muokata, koota ja väännellä juuri sellaisen ajatus- ja merkitysrakennelman tradition toteuttamisen taakse, kuin lystää. Ja häistä on tietenkin tehtävä "oman näköiset".

Parisuhteeseen liittyy niin monia aspekteja. Sitä pidetään edelleen yhteiskunnan jonkinlaisena perusyksikkön, siitä kieltäytyvä on edelleen poikkeus. Se on kuitenkin nykyään myös jollain tavalla intiimi asia. Taloudelllisen järjestelyn piirteet eivät yleensä ole julkilausuttuja. Ainoa juridinen seikka millä, avioliittoa perustellaan, on kuolema ja mahdollisten lapsien asema.

Hääjuhlassa kuitenkin juhlitaan parin rakkautta ja tuodaan se julkiseen sfääriin. Miksi näin tehdään? Mielestäni siksi, että parisuhteeseen kuuluu myös hurja määrä valtaa. Valtaa suhteessa muuhun yhteisöön, sillä aviossa oleva on yhteiskunnassa arvostetummassa asemassa verrattuna sinkkuun ja toisaalta valtaa suhteessa kumppaniin, kun eräänlainen omistussuhde on sovittu. Papereilla on yhteiskunnassa suuri merkitys muutenkin, miksei tässäkin asiassa? Tasa-arvoinen parisuhde on totta kai myös luopumista ja alistumista. Myös niistä on häissä tavattu muistuttaa, eritoten naisia.

Hirveintä tässä kaikessa on tietenkin se, että myös minä olen alkanut miettiä josko ois mukava mennä joskus naimisiin, "järjestää oikein isot bileet". Miksikö? No, koska niin on tapana, kai. Onneksi toinen mahdollinen hääparin puolikas ei tähän hullutukseen suostu ainakaan kymmeneen vuoteen. Ja vaikka miehillä on taipumus edelleen jäädä statisteiksi koko touhussa, jonkilainen suostumus varmaan edellytetään. Olemme kuitenkin visioineet, että yritämme rekisteröidä parisuhteemme. Kuulostaa kevyemmältä ja se olisi niin kovin kovin poliittista.

Eipä tästä enempää, kuin että onnea ihanille aviopareille! Olivat syynne mitkä tahansa. Vaikka se, mikä siinä Nytin sarjakuvassa, jossa morsian halusi vain kesähäät. Ehtiihän sen unelmien miehen saada vanhempanakin. Mutta nuori morsian ei voi enää olla.

Wednesday, June 17, 2009

No huh huh

Olipa epävihreää tekstiä tuo edellinen. Köyhyys tekee materialistiksi.

Yhteiskunnan pitäisi olla äitini

Eli miten minusta tuli perustulon kannattaja?

No tietenkin henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Huomaatte varmaan, kahdesta edellisestä poustauksesta, että työ ja elanto ovat olleet mielessä. En ole missään nimessä varsinainen työtön. Minulla on nimittäin opiskelupaikka ja päätin vaan opiskella tänä kesänä. Päätöksellä tarkoitan sitä, että en oikestaan hakenut duunia, koska olin niin varma, etten saa mitään, enkä palannut matkan jälkeen vanhaan duunipaikkaani. Se olis tänä kesänä vaatinut säästöjen takia työtä viitenä päivänä viikossa.

No, joka tapauksessa ainut strukturoitu ajankäyttöni on muutama hassu luento viikossa, ja nekin loppuvat kohta taas hetkeksi. Olen silti jollain käsittämättömällä tavalla onnistunut pitämään itseni kiireisenä. Joka päivälle riittää jotain järjestöhommia, vapaaehtoista journalismia, opiskelua tai vähintäänkin liikuntaa. En enää edes ihan ymmärrä miten näitä asioita voi hoitaa työssäkäynnin sivussa. Eli ensimmäisenä pointtina sanoisin palkattoman, mutta yhteiskunnalle hyödyllisen toiminnan mahdollistamisen.

Saatatte ihmetellä, millä ihmeellä elän, nyt sitten ilman sitä perustuloa. Saan toki aina jostain silloin tällöin rahaa. Eritoten vanhemmiltani. Tässä osasyy, miksi en esim. hae toimeentulotukea. En kestäisi sitä, että kaikkea rahaliikennettäni syynättäisiin tarkasti. Ja tietysti opintolainatkin olisi pitänyt olla jo käytetty. Eli toisena pointtina voisin sanoa, että kaikki eivät vanhemmiltaan saa rahaa. Ja kolmantena, että kaikille maksettava tuki keventäisi tukisysteemiä. Ja lyhyiden työsuhteiden vastaanottaminen esimerkikisi helpottuisi, kun se ei enää johtaisi kaikkien tukien menetykseen.

No mitäs sitten jos kaikki saisivat esimerkiksi 1000 euroa kuussa? Ainahan kaikki sanoo, että ei ne lopettaisi työntekoa ja opiskelua, vaikka voittaisivat lotossa. Ja tämä rahasummahan on kolmen nollan päästä miljoonastakin. Ja entä sitten, että jos joku lopettaa, ja käyttää kaiken rahansa kaljaan ja nettipokeriin? Sehän se suurin ongelma taitaa olla, että ne jotka eivät ANSAITSE rahojaan. Ne huonot kansalaiset. No, noin mututuntumalta voisin sanoa, että ne saa nytkin sossulta rahaa.

Ja miljoonantena pointtina sanoisin, että jos elämme kulutusyhteiskunnassa, eräänlainen demokratian jatke on että myös siihen voi osallistua. Ja kyllähän kansalaisten kulutuskyvyn takaaaminen takaa verotuloja valtion kassaan. Ja viinastakin tulee veroja. No nettipokeri kyllä valuu ulkomaille, myönnetään.

Voin toki myöntää, että jos runsas vapaa-aika on lisännyt viihteellä oloani, niin mitä ilmainen raha sitten tekisi? Täytyy tähän väliin muistuttaa itselleen, että eihän tonni kuussa edes ole niin paljon. Vaikka opiskelijan mielestä voikin kuulostaa siltä.

Ja jos saan vielä mainita, että taustalla on ajatus, että tuloerojen tasoittaminen ja kaikkien köyhimpien aseman parantaminen sekä suhteessa että konkreettisesti takaa meille kaikille onnellisemman, turvallisemman ja oikeudenmukaisemman maailman. Ettäs tiedätte. Voisin tietenkin muuttaa kritiikkini pelkästään opintotuen pienuuden kritiikiksi. Elävät opiskelijat parhaimmillaankin erittäin vähällä. Mutta on niitä muitakin köyhiä ja epävarmassa tilanteessa olevia ihan kunnon kansalaisia.

Jos tämä joskus toteutuu, teen vaihtokaupaun vallitsevan järjestyksen kanssa ja lupaan pyhästi luopua maksuttoman joukkoliikenteen vaatimuksistani.

Monday, June 15, 2009

Ai ooksä valmistunut vai?

Työttömisskäkin on luokkia. Tuttu mainitsi tässä taannoin olevansa työtön. Vastasin siihen jotain klubiin kuulumisesta tai jotain muuta "nokkelaa". Hän kysyi tiukkaan sävyyn, että olenko minä valmistunut. No en toki, vastasin posket punottaen. En tietenkään halunnut riistää tyypin kurjuutta. Lama-aikoina kaikesta on näköjään kilpailua.

Friday, June 12, 2009

No just

Aloin itkeä kun kirjotin feisbuukchättiin lauseen "Kukaan ei maksa penniäkään mistään mitä mä teen". Mistä tämä nyt sitten kertoo?

Tuesday, April 07, 2009

Totuttelua

Mulla on päällä joku hullu suvantovaihe elämässä. Ihan kamalaa.