Tiukkis

Mä olen pitänyt itseäni aika huumorintajuisena ihmisenä. Periaatteessa, mun mielestä kaikelle saa ja pitää voida nauraa. Nauran itse joskus vitseille, jotka ovat muiden mielestä mauttomia tai jopa sairaita.

Olen kuitenkin erehtynyt. Olen tosi asiassa kukkahattutäti joka haluaa hyssytellä kaikkia. Mun on vaikea niellä rasistisia ja naisia halventavia vitsejä, vaikka ne olis vaan läppää. Tietysti paljon liittyy myös kontekstiin, mikä saattaa olla tekopyhää. Mun mielestä, alistetuilla ryhmillä on erilainen oikeus heittää läppää omasta tilanteestaan, kuin ryhmällä joka on hallitsevassa asemassa.

Mä en oo ihan varma, mutta mun mielestä stereotyypeillä hassuttelu on lisääntynyt esim. mainoksissa taas viime aikoina. Entisen Ooperan tilalle oli avattu joku tex mex -rafla jonka tarroissa oli oikein klisheisiä sombreron alla laiskottelvia mexicanoja ja uhkeita senoritoja.

Mun henkilökohtaisen elämän dilemma on sitsilaulut ("akateemisissa pöytäjuhlissa" dokauksen lomassa renkutettavat rallit). Suurin osa niistä on mun mielestä vaivaannuttavia, tylsiä ja mukahauskaa paskaa joka aiheuttaa vaan hampaiden kiristelyä. Ne on kuitenkin legitimoitu hullun hauskoiksi ja kaikki toisin ajattelevat on vaan väärässä. Jos ne on sovinistisia, rasistisia ja homo-vastaisia, niin sehän on vaan superhauskaa ja epäsovinnaista. Mun mielestä ne on patriarkaatin manifestoitumia yliopistolla, jota oikeutetaan perinteellä.

Tietysti voisin olla käymättä sitseillä (en oo paljoo käynykään), mutta se ois väärä ratkaisumalli. Ihan piruuttani, en haluu jättää tätäkään äijämeinikiä rakastavien urpojen täysin vapaaksi temmellyskentäksi. Mä luin joskus skidinä Kurt Vonnegutin Galapagos -kirjan. Siinä ihmiset taantui liskoiksi ja ainut inhimillisyydetä jäljelle jäänyt piirre oli pieruhuumori.

Verryttelyä eli Antti ja naiset

Antti Nylen. Vihan ja katkeruuden esseet. Kaiken muun voin antaa anteeksi, paitsi se takakannen kengät. Tiirailkaapa niitä pohjia.

Mutta anteeksi annettavaa riittää. Nylen kokee kai jollain oudolla tavalla olevansa feministi. No, Nylen kiistatta ihailee naiseutta. Nylen vertaa naisia useissa kohtaa eläimiin, joita hän rakastaa disneymäisellä kiihkolla. Molempien, naisten ja eläinten, ruumiit ovat Nylenin mukaan heteromiesten alhaisen hävityshimon kohde. Tästä provosoituminen olisi kuitenkin laiskaa. Raiskauksen ja lihan syönnin rinnastaminen on vielä ihan älykäs väite. Ruumiin luvatonta käyttöönottoa. Mutta ongelmana on, että eläimiin rinnastuessaan nainen saa Nylenin ajattelussa passiivisen ja hauraan roolin. Nylen kuvaa meitä lähes jumalolentoina, jota on kuitenkin mahdotonta kokea imartelevana. Nylen näkee naisissa jotain mystistä ja primitiivistä.

Nylen alistaa ylentämällä. Nainen joka toimi perinteisten naisten ihanteiden mukaan alentaa itsensä, ja on siksi jopa halveksuttavampi kuin mies. Miehet ovat Nylenin kuvastossa alinta roskaa. Naisellista toimintaa on Nylenin tekstissä eritoten kasvissyönti. Esimerkiksi Anna-Stina Nykänen saa huutia kolumnistaan, jossa hän kertoi kiusallaan syövänsä kuin mies. Nylenin oikeustajua loukkaa, että naiset eivät samaistu toiseen alistettuun ryhmään, eläimiin.

Tietynlainen järjettömyys, jota Nylen myös ihailee on hänen mielestään naisellinen piirre. Nylen sanoo, että vain mies voi olla dandy, voisi myös sanoa, että vain miehen tarvitsee olla dandy. Nylenin luomalle naiselle millin tarkkojen erojen ymmärtäminen on itsestään selvä, luonnollinen ominaisuus. Myös uskonnollisuudessa on järjettömyydessään ja passiivisuudessaan jotain Nyleniä viehättävää naisellista.

Ymmärrän toki, kuinka houkuttelevaa on syyttää kaikesta maailman pahasta miehiä. Kuinka monta naisjoukkoraiskaajaa tässä maailmassa oikeasti muka on? Kuka käy sotia ja kuka kärsii? Mutta ei näin. Naiset eivät ole sen parempia ihmisisä kuin miehetkään. Ja toisin kuin Nylenin teksteistä voisi ymmärtää, naiset eivät koskaan ole olleet passiivia uhrilampaita vaan aktiivisia toimijoita sekä omassa elämässään, että maailmasssa.

Miksi sitten annan kaiken Nylenille anteeksi ja pidän hänen pientä essee kokoelmaansa sangen oivallisena? Koska naisellisten piirteiden nostaminen ihailtaviksi tavoiteltaksi on niin hemmetin virkistävää. Jotkut perinteisesti "naiselliset" asiat ovat faktisesti parempia, kuin "miehiset" vastineensa. Sanotaan vaikkapa salaatin syönti. Ymmärrän Nylenin turhautumisen kun hän "naisellisesti" toimiessaan, tuntuu yhteiskunnan silmissä alentuvansa johonkin. Siksi hän on ehkä kääntänyt asetelman päälaelleen.

Nylenin ansioksi voidaan myös laskea soljuva tyyli ja se, että hän omistautautuu vaalimaan tärkeinä pitämiään asioita ihailtavalla pieteetillä. Hänen esseensä käsittelevät naisten ja eläinten lisäksi myös esimerkiksi popmusiikkia.

Ylistämällä alistamaan vaan

Luin puolitutun freelance-toimittajan kolumnin kosmosta (niitä pyörii täällä meillä töissä) viikko pari sitten. Se tyyppi oli viettänyt puoli vuotta Brasiliassa tyttöystävänä ja ilmeisesti tekemällä jotain yleishyödyllistä orpojen halailua.

Jutun pointti oli vanha tuttu, mutta mun mielestä ihan kivasti käsitelty. Eli miten suhtautua siihen, että jossain päin maailmaa naisille ei pelkästään avata ovia vaan mennään vähän pidemmälle. Niiden ei anneta tehdä yhtään vittu mitään. I don't hold anything heavier than a wine glass or a dick.

Niin. Anneta ja anneta. Vaikka mun kannaoton asioihin on silloin tällöin nihilistis-militantti-feministisiä, olen silti hätkähdyttävän perinteinen. Mun mielestä on epäilyttävää, jos pojalla ei ole kunnioittavaa suhdetta äitiinsä ja se ei kanna munkin tvelvaria. Mulla ei varmaan olisi mitään ongelmaa viettää elämää suurperheen äitinä. Isä sais käydä töissä.

Mutta eihän se näin yksinkertaista ole. Mä voin tehdä toisinkin. Mennä yliopistoon ja vaikka mitä hienoa. (Muistaako kukaan sellaista Simpsons-jaksoa jossa Lisasta tulee professori ja yliopistot on kielletty miehiltä?!) Me eletään ensimmäisten naisten aikaa. Kosmon kolumnissakin ole nostettu esiin se, että naisten kohtelu hentoina heikkoina ja hauraina varmasti johtaa siihen, että he tuskin itse ajattelevat olevansa kykeneviä ja pystyviä saatikka sitten että miehet ajattelisivat heistä niin.

Joka tapuksessa, kuten sanoin olen perinteinen. Olen myös hyvä sopeutumaan. Siksi otin vasta tänään kännykän nakkisormiseen käteeni ja soitin huoltomiehelle, kun mun sulakkeissa on jotain häikkää. Mulla ei oo ollu kylppärissä valoa tai pesukonetta sitten niin sanottujen sulekebileiden jälkeen, x viikkoa sitten. Erittäin ystävällinen huoltomies selitti mulle mistä luutavasti on kysymys. Luutavasti joku häikkä jossain sähkölaitteessa, jonka voi testaa. Mun pitää siis ite tehä jotain! Ei vittu.

Ensimmäinen ajatus oli, että nyt joku mies hoitamaan tää juttu. Sitten tajusin että ei mun tuntemat miehet osaa tätä yhtään paremmin. Mulla ei oo sellaista handyman-faijaa eikä nikkaroivaa poikaystävää. Lotta tulee apuun. Katotaan miten käy.

Tästähän vois tehdä jatkosarjan kuvineen. Muriel ja sulake. Nostattaisi varmasti myrskyn.