Muotiblogit (-jalehdet), hohhoijaa.

Oon tässä viime aikoina seurannut muotiblogeja. Ei millään pahalla mutta sanapari "päivän asu" saa mut melkein nykyään oksentamaan. Kyse on ehkä yliannostuksesta. Siis ihan kivoja juttujahan niissä usein on, ei siinä mitään. Ja on tosiaan ihan mukavaa, että vaatteet näkee oikeiden ihmisten päällä photoshopattujen lehtien sijaan. Ja onhan ne usein myös kohtuullisemman hintaisia.

Mutta silti, kyseessähän on taas yksi vitun turhuuksien rovio. Muodin kutsuminen esteettiseksi harrastukseksi, jos se on trikoovateiden himaan raahaamista, on ehkä lievää totuuden kaunistelua. Toisekseen, kyseessä on kuitenkin outoa narsismia ruokkiava ilmiö, jossa yhteisöllisyyttä luodaan yhden ympärille.

Jotkut, nimeltä mainitsemattomattomat blogit ovat ottaneet esim. ekoilun osaksi agendaansa. Jos postauksia lukee ketjuna, ei voi välttyä ajatukselta että kyse on jonkinlaisesta ortoreksiasta ja oman ylemmyydentunnon pönkittämisellä.

Kaupallisuus on jotain, joka hallitsee blogaisfääriä. Markkinointiosastot ovat haistaneet bloggaajissa mielettömän mahdollisuuden. Ilmaisilla tuotteilla ja kakkukahveilla saadaan helposti näkyvyyttä ja puskaradion toimivuus. Kaikki bloggarit kategorisesti puolustautuvat sillä, että ilmoittavat kyllä, jos tuotteet ovat olleet ilmaisia.

No joo, mistään kovin vakavasta ei ole kuitenkaan kysymys. Ja eihän niitä ole pakko lukea. Ja muotilehdet vituttaa tietty enemmän. Ne nyt vasta on tarpeiden luontia. Niitä tavarakollaaseja ei voi puolustaa estetiikalla. Esim. Ellen artikkelit oli kyllä ainakin tossa numerossa niin paskasti kirjotettuja, että niihin ei voi lehteä perustaa. Trendikin on vaan täynnä listoja nykyyän

Trendejä

Olen ehkä joskus ennenkin sanonut, että niin hienoa kuin onkin, että eettinen kuluttaminen on trendikästä siinä on ongelmansa. Trendeillä on taipumus hiipua, muuttua ja kadota.

Nykyään voidaan puhua jopa ekologisen tuottamisen ja kulutuksen valtavirtaistumisesta. Enää ei ole mikään ihme jos vaatteen valmistukseen käytetään kierrätysmateriaaleja. Jos joku valitsee Chiquitan reilun sijaan, saatetaan banaaniakin karsastaa.

Voisi ajatella, että valtavirtaistuminen tarkoittaisi etabloitumista siihen pisteeseen, että eettisyys olisi tullut jäädäkseen. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Antti Nylen kirjoitti tänään Hesarissa viime aikaisista mainoskampanjoista, joissa on naureskeltu viherpiipertämiselle tai esitetään eeetisyyden korostaminen totalitaarisena vauhkoiluna. Tähän mennessä taitaa kyseessä olla mainostoimistojen kömpelö provosointi ja erikoisuuden tavoittelu. Mun mielestä ei kuitenkaan ole mahdotonta, että seuraava anarkismin tyyppi olisi kulutusjuhlaylistystä, ihan kiusallaan. Vähän niin kuin joku Jani Leinonen tosissaan, tai jotain..

No, mun mielestä yksi vaihtoehto olisi, ettei ekoilusta hössötettäisi niin hirveästi, tehtäisiin vaan. Niin, ettei naistenlehdessä nuoria suunnittelijoita haastateltaessa taas kerran korostettaisi niitä kierrätymateriaaleja ja niin edelleen.

Hyvä esimerkki on tämä ruokablogi joka on pelkkää kasvisruokaa, vaikka ei sitä missään esittelytekstissä mainitakaan. Suklaa-kesäkurpitsakakku on muuten mun resepti, vaikka en Aaltopellin työntekijä olekaa!

Tarkastajia odotellessa

Tein viikonloppuna retken Vantaan ostospelloille. Ymmärsin, mitä keskiluokkaiset perheet tekevät lauantaisin ja hankin digiboksin. Jo ajomatkalla kotiin, aloimme seuralaiseni kanssa pohtia tämän hetken mielijohteesta hankitun, harmittoman näköisen harmaan laatikon vaikutuksia elämäämme.

Luovuin telkkarista, kun kaapelitaloudetkin siirrettiin digiaikaan, eli jotain puoltoista vuotta sitten. Ennen sitä olin aina ollut telkkariviihteen suurkuluttaja. En todellakaan katsonut pelkästään uutisia ja dokumentteja vaan ihan täyttä roskaa.

Koin aluksi suurhekojakin sopeutumisvaikeuksia. Olin ulkopuolella keskusteluista ja luin haikeana lehden telkkarisivuja. Yksin kotona oli tylsää. Pian opin kuitenkin nauttimaan "sori mul ei oo telkkarii" -lauseesta. Ylemmyyden tuntoa arkipäivään. Ohjelmatiedotkin jäivät katsastamatta. Kävin vuokraamassa leffoja, facebookkasin ja luin lehtiä. Silloin tällöin katsoin netistä jotain telkkariohjelmaa. Ajan sai muutenkin kulumaan ja telkkarittomuudesta tuli osa identiteettiä.

Vaikka lähes kaikissa suomalaisissa kotitalouksissa on tv, en omassa kontekstissani ollut poikkeus. Syystä tai toisesta, omassa kaveripiirissäni on harvinaisempaa omistaa digiboksi, kuin olla omistamatta. Kai kyse on jonkilaisesta viihteen halveksimisesta tai vain niin vahvasta painotuksesta nettiin, ettei digiboksille ole edes tarvetta. Tämä tietekin helpotti teeveettömyyttä. Saimme yhdessä päivitellä, että miten kaikilla muilla on edelleen telkkari. Tästä lähtien olen ulkopuolinen kuin eronnut häissä.

No, heti digiboksin hankkimisen jälkeen sain flunssan ja makasin laatikon edessä käytännössä koko päivän. Vaikka olin tietenkin katsonut telkkua satoja kertoja omasta luopumisen jälkeen, en ollut tehnyt vastaavaa maratoonia hetkeen.

Tein muutamia huomioita:

- Mainoksia tulee edelleen ihan sairaasti ja ne on harvoin kovinkaan oivaltavia
- Uusintoja tulee ihan käsittämätön määrä
- Tauko tv:n katselusta oli tehnyt mut erittäin herkäksi (tv-)väkivallalle
- Netissä katsoessa menttää yhden tv:n peruskokemuksista, eli kanavasurffailu. Se on joskus hauskaa kun löytää sattumalta jotain mielenkiiintoista tai viihdyttävää, mutta yleensä vain pitää venytetyn ajan laatikon edessä.
- Aito ilo, kun pystyi katsomaan jonkun lehdessä puffatun jutun

Ei kovin yllättävää, vai mitä? Hyvä renki, huono isäntä. Tuleehan telkusta hienoja juttuja, kuten melkein kaikki FST:ltä. Ja ei ole parempaa keinoa nollata. Toisaalta se myös turruttaa ja vie aikaa muilta mukavilta asioilta.

Tiukkis

Mä olen pitänyt itseäni aika huumorintajuisena ihmisenä. Periaatteessa, mun mielestä kaikelle saa ja pitää voida nauraa. Nauran itse joskus vitseille, jotka ovat muiden mielestä mauttomia tai jopa sairaita.

Olen kuitenkin erehtynyt. Olen tosi asiassa kukkahattutäti joka haluaa hyssytellä kaikkia. Mun on vaikea niellä rasistisia ja naisia halventavia vitsejä, vaikka ne olis vaan läppää. Tietysti paljon liittyy myös kontekstiin, mikä saattaa olla tekopyhää. Mun mielestä, alistetuilla ryhmillä on erilainen oikeus heittää läppää omasta tilanteestaan, kuin ryhmällä joka on hallitsevassa asemassa.

Mä en oo ihan varma, mutta mun mielestä stereotyypeillä hassuttelu on lisääntynyt esim. mainoksissa taas viime aikoina. Entisen Ooperan tilalle oli avattu joku tex mex -rafla jonka tarroissa oli oikein klisheisiä sombreron alla laiskottelvia mexicanoja ja uhkeita senoritoja.

Mun henkilökohtaisen elämän dilemma on sitsilaulut ("akateemisissa pöytäjuhlissa" dokauksen lomassa renkutettavat rallit). Suurin osa niistä on mun mielestä vaivaannuttavia, tylsiä ja mukahauskaa paskaa joka aiheuttaa vaan hampaiden kiristelyä. Ne on kuitenkin legitimoitu hullun hauskoiksi ja kaikki toisin ajattelevat on vaan väärässä. Jos ne on sovinistisia, rasistisia ja homo-vastaisia, niin sehän on vaan superhauskaa ja epäsovinnaista. Mun mielestä ne on patriarkaatin manifestoitumia yliopistolla, jota oikeutetaan perinteellä.

Tietysti voisin olla käymättä sitseillä (en oo paljoo käynykään), mutta se ois väärä ratkaisumalli. Ihan piruuttani, en haluu jättää tätäkään äijämeinikiä rakastavien urpojen täysin vapaaksi temmellyskentäksi. Mä luin joskus skidinä Kurt Vonnegutin Galapagos -kirjan. Siinä ihmiset taantui liskoiksi ja ainut inhimillisyydetä jäljelle jäänyt piirre oli pieruhuumori.

Uskohan tässä menee

Hah, enpä ole kuviakaan jaksannu postailla. Se ei ole menetys sillä oon aika huono kuvaaja.

Tässä lähiaikoina oon osallistunu aika paljon kaikenlaisiin keskustelutilaisuuksiin. On ilahduttavaa, että sellasia ensinnäkin järjestetään. Kaikissa tilaisuuksissa oli myös kivasti ihmisiä, jotka ottivat kantaa rohkeasti ja ihan järkevillä kommenteilla.

Mutta jotain kamalaakin tapahtui. Eräässä aamuisessa seminaarissa oli puhumassa kauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen. Hän sanoi jotain, mitä olen kuullut ehkä satoja kertoja, olenhan kuitenkin kehitysmaatutkimuksen opiskelija. Suomen kehityspolittikan tavoite on köyhyyden vähentäminen. Tämä varamasti pitää jossain määrin paikkaansa. Ja kuulostaa tietenkin mukavalta. Suomen tavoitteessa on taustalla myös konkreettisia mittareita, kuten Vuosituhat tavoitteet.

Kun asiaa pohtii hetken pidempään, tajuaa tulleensa sumutetuksi. Tavoite kuulostaa niin jalolta, ettei se voi olla väärä, eihän? No, itse asiassa tavoitteenhan pitäisi olla rikkauden vähentäminen.

Mitä, eikö rikkaus olekaan aina absoluuttisen hyvä asia? (En nyt puhu niistä lapsenkasvatusvaikeuksista.) En edes jatka siitä, miten rikkaat maat ovat vaikuttaneet ilamstonmuutokseen ja muuhun skeidaan. Mutta sanon, että käsitteellisesti, jos ei olisi rikkautta ei olis myökään köyhyyttä.

No, antropologi voi varmaan kertoa, että ilmeisesti kaikissa yhteiskunnissa on aina ollut rikkaita ja köyhiä, enkä minäkään aja kaikkien hyödykkeiden ja tuotantovälineiden täysin tasaista jakoa ja yhteisomistusta tai järjestelmää, jossa lapsista kasvatetaan täydellisiä kommunisteja. Nykyisenkaltainen tilanne ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys. Joku roti nyt sentään! Maailman elintasoerot ovat niin tähtitieteellisiä, että sitä ei voida perustella millään.

Jos joku tyyppi on ihan sairaan rikas, se ei välttämättä oo periaatteessa poissa köyhältä. Käytännössä se kuitenkin aiheuttaa sitä, että muutkin tavoittelevat samaa tasoa ja kokevat alemmuutta. Kun kaikki tavoittelevat "korkeampaa elintasoa" syntyy laitonta siirtolaisuutta ja lisää ympäristötuhoja.

Vaikutusmahdollisuudet ovat aivan toista luokkaa miljonäärillä ja pienituloisella. Sama koskee maita. Maailmakaupan rakenteet tukevat jo rikkaiden maiden asemaa. Esimerkkinä EU:n maataloustuet ja tullit. Tästä johtuu, että rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.

No, älkää kysykö, miten länsimaihin saataisiin poliittista tahtoa hidastaa talouskasvun kasvua jne. Mutta periaatteessa, jos aidosti vaikka kehitysyhteistyössä oltaisiin kehitysmaiden asialla, tätäkin pitäisi pohtia. Radiakaalit muutokset ei varmaan edes utopististisesti toimis. Jos esim. ostovoima täällä heikkenee, se on huonoa bangladeshilaisille tehtaille. Äh, taas liian monimutkaista.

Ps. Tajusin just, että otsikko vois huijata ja uskotella, että teksti liittyy vaalirahoihin ja muuhun korruptioon.

ketjuuntuminen

Lisää Kesä-Helsinki vinkkejä, vaikka taitaa tuo auvoinen ajanjakso olla jo lopuillaan... Hesarin yölippa! Ja sieltä valkkaa mukaan tandooritofuleipä. Kyseessä on siis Hesarin ja Flemarin kulmassa oleva lippakioski, joka määrittelee itsensä Ruoka- ja tuoremehubaariksi. Siellä duunissa ollut leppoisa kundi väitti kivenkovaa, että mesta on auki ma-to 21-02 ja pe-la 21-03. Mun mielestä se ei oo kyllä ollu auki ihan näin kattavasti.

Sit oon mietiskelly paljon mestojen puffaamisen etiikkaa, ei niinkään tän blogin puolesta, vaan muiden projektien. Oon kuitnekin tullu siihen tulokseen, että kulutusyhteiskunnassa, kantsii promoo niitä jotka tekee jotain järkevää. Siis mun mielestä järkevää. Vaikka kyllä tää on osa sitä, että ihminen rakentaa itseään kuluttamalla, vaikka rakentaisikin paremmaksi.

Mun mielestä on aina kiva nostaa esiin esimerkiksi ketjuun kuulumattomia kahviloita ja baareja. Mä aina sanon että, koko Franchising-puuhassa on jotain lähtökohtaisesti epäilyttävää. Miksi yrittäjät lähtee siihen? Varmaan siit saa jotain taloudellista varmuutta, en tiiä. Mut samalla menettää yksilöllisyyttä ja omaa määrämisvaltaa. Miksi joku haluis yrittäjä haluis siihen tilanteeseen, että sieltä saa ihan samoja juttuja kuin maailman muustakin neljästätuhannesta? Eikö se olis just se kunnia asia ja ilo päästä ite päättämään ja sitten ottaa asiakkaiden palautetta?

Kaikilla vitun S-ketjuilla ja Hok-ryhmilllä on mun mielestä ollut Suomessa ihan järkyttävä pienten kaupunkien ja kuntien erityispiirteisyyttä nakertava vaikutus. Nykyään jokainen pikkupaikka näyttää ihan samalta ja niistä löytyy ihan samat raflat samoilla listoilla. Lisäksi mä oon ihan sale, että kaupoissakin ruuan hinta on niin korkea sen takia, mitä noi monopoliketjut duunaa. Oon lisäksi kehitelly salaliittoteorian siitä, että Lidlin (iso ketju sekin, tiedän) mustamaalaaminen Suomeen tullessa oli näiden masinoimaa. Terveisin vanha jäärä.

Jo neljäs!