Tuesday, July 28, 2009
Tuesday, July 21, 2009
Monday, July 20, 2009
Turistina
Rahan puutteen vuoksi, niin ihanan trendikäs lähiturismi jatkuu. Käytiin eilen kuvailemassa Suomenlinnassa. Koko kokemukseen kuuluu tietenkin ahdistavan suuri turistilauma joka kipataan satamaa ja ohjataan kylteillä samaan suuntaan. Sitten kaikki ovat hämmentyneitä, että mitäs täällä nyt piti niinku tehä? Suokissahan on aika vähän nähtävyyksiä. Tarkoituksena on kai kävellä ympäriinsä, pällistellä ja nauttia tunnelmasta. Ja käydä uimassa, mutta me ei tehty edes sitä. Mutta kaunista siellä on. Merimaisemia ja tuulessa huojuvaa heinää sekä vanhoja rakennuksia.
Ensimmäistä kertaa elämässäni kävin myös Suokissa ravintolassa syömässä. Jossain Kuninkaaporttia (yksi Suokin "nähtävyys") lähellä oli joku pizzeria, johon tuoksu huokutteli meidät. Mulla oli joku käsitys, että Suomelinnassa syöminen on niin pöyristyttävän kallista, ettei sitä yksinkertaisesti voi tehdä. Sama oletus koskee myös muita pahimpien turistialueiden ravintoloita Helsingissä. No hyvä iso pizza maksoi kympin ja nelostuoppi neljä. Ihan kilpailukykyinen hinta. Paikassa oli kuitenkin pöytiin tarjoilu.
Ensimmäistä kertaa elämässäni kävin myös Suokissa ravintolassa syömässä. Jossain Kuninkaaporttia (yksi Suokin "nähtävyys") lähellä oli joku pizzeria, johon tuoksu huokutteli meidät. Mulla oli joku käsitys, että Suomelinnassa syöminen on niin pöyristyttävän kallista, ettei sitä yksinkertaisesti voi tehdä. Sama oletus koskee myös muita pahimpien turistialueiden ravintoloita Helsingissä. No hyvä iso pizza maksoi kympin ja nelostuoppi neljä. Ihan kilpailukykyinen hinta. Paikassa oli kuitenkin pöytiin tarjoilu.
Friday, July 17, 2009
Kuin Avellan konsanaan
Bloggaan nyt kuin Viivi. Mullakin on kuukauden/viikon/päivän/vuoden parhaita.
Ravintola: Dudii Kalliossa. Oisko Viides linja. Listalta kannattaa bongata numero 20 tofulla. Pieni annos riittää varmasti. Se maksaa 6,5. Tässä kaakkoisaasialaisessa ruokalassa on lisäksi hymyilevä henkilökunta ja autenttinen sisustus. Safkoja ei kannata venailla sisällä kopissa sillä siellä on kuuma ja ruuan käry tarttuu vaatteisiin puolessa minuutissa.
Kaupunki: Turku. Sinne kannattaa liftata Munkkiniemestä aurinkoisena tiistaina hyvässä seurassa. Sitten voi mennä illalla pelaamaan bingoa Kukaan. Alvarissakin kannattaa käydä. Muutenkin kesäinen Turku tuntuu pursuilevan sympaattisia, ketjuunkuulumattomia kahviloita ja panimoravintolaita. Nehän on tosia ekoakin. Jos jää viikonlopuksi, Dynamossa on kuulemman kova meno. Pizza on pk-seudun ulkopuolella aina halvempaa. Myös paikalliseen väestöön kannattaa tutustua.
Ravintola: Dudii Kalliossa. Oisko Viides linja. Listalta kannattaa bongata numero 20 tofulla. Pieni annos riittää varmasti. Se maksaa 6,5. Tässä kaakkoisaasialaisessa ruokalassa on lisäksi hymyilevä henkilökunta ja autenttinen sisustus. Safkoja ei kannata venailla sisällä kopissa sillä siellä on kuuma ja ruuan käry tarttuu vaatteisiin puolessa minuutissa.
Kaupunki: Turku. Sinne kannattaa liftata Munkkiniemestä aurinkoisena tiistaina hyvässä seurassa. Sitten voi mennä illalla pelaamaan bingoa Kukaan. Alvarissakin kannattaa käydä. Muutenkin kesäinen Turku tuntuu pursuilevan sympaattisia, ketjuunkuulumattomia kahviloita ja panimoravintolaita. Nehän on tosia ekoakin. Jos jää viikonlopuksi, Dynamossa on kuulemman kova meno. Pizza on pk-seudun ulkopuolella aina halvempaa. Myös paikalliseen väestöön kannattaa tutustua.
Thursday, July 09, 2009
Pirttihirmu
Häistä tuli mieleen myös lisää asiaa seurustelusta, mitä olen tässä viime aikoina pohtinut. Sanon usein kyllä tykkääväni poikaysävästäni, mutta vihaavani seurustelua. Ainut syy eivät ole kompromissit tai vaikka "oman ajan" väheneminen. Syynä on se, miksi minä muutun seurustelusuhteessa.
Olen nykyään täysin riippuvainen seurustelukumppanistani sekä käytännöllisesti, sosiaalisesti että emotionaalisesti. Kuuntelen eri musiikkia ja olen pehmentynyt pitämään jopa söpöistä eläimistä. Olen mustasukkainen muista naisista (ei kyllä kauheen).
Eräänä iltana valitin tosiaan likaisista sukista lattialla. Kuka voi tehdä jotain noin klisheistä, varsinkin kun on itse elänyt tyytyväisesti, totaalisen kaaoksen ympäröimänä kuusi vuotta?! En aina pysty nauttimaan hienoista kokemuksista, jos poikaystäväni ei ole niitä jakamassa. Vaadin poikaystävääni viettämään kanssani paljon laatuaikaa ja arvostan jos minulle tuodaan kukkia. Jokainen meno, johon hän ei halua/ehdi/jaksa tulla "on mulle tosi tärkeetä". Käyn kyllä baarissa, mutta nykyään tulen aikaisemmin kotiin. Vaadin häneltä samaa. Herran vitun jumala.
Eromme (jonka kuitenkin näen riidellessä ratkaisuna kaikkiin ongelmiin) tuntuu sitä musertavammalta ajatukselta, mitä pitempään seurustelemme. Olisi enemmän järjesteltävää, enemmän ihmisiä joille kertoa ja muistoja jotka pitäisi unohtaa. Näin ihmiset haluavat itsensä vangita.
No, tästä huolimatta. Olen silti onnellinen. Ja epäilen, että jos me erottaisiin, selviäisin siitäkin.
Olen nykyään täysin riippuvainen seurustelukumppanistani sekä käytännöllisesti, sosiaalisesti että emotionaalisesti. Kuuntelen eri musiikkia ja olen pehmentynyt pitämään jopa söpöistä eläimistä. Olen mustasukkainen muista naisista (ei kyllä kauheen).
Eräänä iltana valitin tosiaan likaisista sukista lattialla. Kuka voi tehdä jotain noin klisheistä, varsinkin kun on itse elänyt tyytyväisesti, totaalisen kaaoksen ympäröimänä kuusi vuotta?! En aina pysty nauttimaan hienoista kokemuksista, jos poikaystäväni ei ole niitä jakamassa. Vaadin poikaystävääni viettämään kanssani paljon laatuaikaa ja arvostan jos minulle tuodaan kukkia. Jokainen meno, johon hän ei halua/ehdi/jaksa tulla "on mulle tosi tärkeetä". Käyn kyllä baarissa, mutta nykyään tulen aikaisemmin kotiin. Vaadin häneltä samaa. Herran vitun jumala.
Eromme (jonka kuitenkin näen riidellessä ratkaisuna kaikkiin ongelmiin) tuntuu sitä musertavammalta ajatukselta, mitä pitempään seurustelemme. Olisi enemmän järjesteltävää, enemmän ihmisiä joille kertoa ja muistoja jotka pitäisi unohtaa. Näin ihmiset haluavat itsensä vangita.
No, tästä huolimatta. Olen silti onnellinen. Ja epäilen, että jos me erottaisiin, selviäisin siitäkin.
Wednesday, July 08, 2009
Häähumua
Minusta on tullut kuukaudessa polttarikonkari. Aiemmin suhtauduin aika negaillen koko touhuun, mutta ainakin näistä kaksista, hyville ystäville järjestetyistä juhlista jäi hyvät fiilikset. Rahaa ei kulunut tolkuttomasti, morsiammet nauttivat ja pääpaino oli yhdessäololla. Ruokaa ja juomaa riitti eikä ketään sytytetty tuleen.
Sitten on vielä ne häät tulossa. Molemmista varmaan tulee hauskaa. Mutta valmisteluja vierestä seuranneena ihmetyttää vähän, miksi koko touhuun enää nykyään ryhdytään. Kumpikin pari tuntuu suhtautuvan lahjoihin niin vaatimattomasti, että nekään tuskin ovat juhlien tarkoitus.
Mitä avioliitto enää merkitsee? No näinä individualistisina aikoina on hienoa se, että jokainen voi varmasti muokata, koota ja väännellä juuri sellaisen ajatus- ja merkitysrakennelman tradition toteuttamisen taakse, kuin lystää. Ja häistä on tietenkin tehtävä "oman näköiset".
Parisuhteeseen liittyy niin monia aspekteja. Sitä pidetään edelleen yhteiskunnan jonkinlaisena perusyksikkön, siitä kieltäytyvä on edelleen poikkeus. Se on kuitenkin nykyään myös jollain tavalla intiimi asia. Taloudelllisen järjestelyn piirteet eivät yleensä ole julkilausuttuja. Ainoa juridinen seikka millä, avioliittoa perustellaan, on kuolema ja mahdollisten lapsien asema.
Hääjuhlassa kuitenkin juhlitaan parin rakkautta ja tuodaan se julkiseen sfääriin. Miksi näin tehdään? Mielestäni siksi, että parisuhteeseen kuuluu myös hurja määrä valtaa. Valtaa suhteessa muuhun yhteisöön, sillä aviossa oleva on yhteiskunnassa arvostetummassa asemassa verrattuna sinkkuun ja toisaalta valtaa suhteessa kumppaniin, kun eräänlainen omistussuhde on sovittu. Papereilla on yhteiskunnassa suuri merkitys muutenkin, miksei tässäkin asiassa? Tasa-arvoinen parisuhde on totta kai myös luopumista ja alistumista. Myös niistä on häissä tavattu muistuttaa, eritoten naisia.
Hirveintä tässä kaikessa on tietenkin se, että myös minä olen alkanut miettiä josko ois mukava mennä joskus naimisiin, "järjestää oikein isot bileet". Miksikö? No, koska niin on tapana, kai. Onneksi toinen mahdollinen hääparin puolikas ei tähän hullutukseen suostu ainakaan kymmeneen vuoteen. Ja vaikka miehillä on taipumus edelleen jäädä statisteiksi koko touhussa, jonkilainen suostumus varmaan edellytetään. Olemme kuitenkin visioineet, että yritämme rekisteröidä parisuhteemme. Kuulostaa kevyemmältä ja se olisi niin kovin kovin poliittista.
Eipä tästä enempää, kuin että onnea ihanille aviopareille! Olivat syynne mitkä tahansa. Vaikka se, mikä siinä Nytin sarjakuvassa, jossa morsian halusi vain kesähäät. Ehtiihän sen unelmien miehen saada vanhempanakin. Mutta nuori morsian ei voi enää olla.
Sitten on vielä ne häät tulossa. Molemmista varmaan tulee hauskaa. Mutta valmisteluja vierestä seuranneena ihmetyttää vähän, miksi koko touhuun enää nykyään ryhdytään. Kumpikin pari tuntuu suhtautuvan lahjoihin niin vaatimattomasti, että nekään tuskin ovat juhlien tarkoitus.
Mitä avioliitto enää merkitsee? No näinä individualistisina aikoina on hienoa se, että jokainen voi varmasti muokata, koota ja väännellä juuri sellaisen ajatus- ja merkitysrakennelman tradition toteuttamisen taakse, kuin lystää. Ja häistä on tietenkin tehtävä "oman näköiset".
Parisuhteeseen liittyy niin monia aspekteja. Sitä pidetään edelleen yhteiskunnan jonkinlaisena perusyksikkön, siitä kieltäytyvä on edelleen poikkeus. Se on kuitenkin nykyään myös jollain tavalla intiimi asia. Taloudelllisen järjestelyn piirteet eivät yleensä ole julkilausuttuja. Ainoa juridinen seikka millä, avioliittoa perustellaan, on kuolema ja mahdollisten lapsien asema.
Hääjuhlassa kuitenkin juhlitaan parin rakkautta ja tuodaan se julkiseen sfääriin. Miksi näin tehdään? Mielestäni siksi, että parisuhteeseen kuuluu myös hurja määrä valtaa. Valtaa suhteessa muuhun yhteisöön, sillä aviossa oleva on yhteiskunnassa arvostetummassa asemassa verrattuna sinkkuun ja toisaalta valtaa suhteessa kumppaniin, kun eräänlainen omistussuhde on sovittu. Papereilla on yhteiskunnassa suuri merkitys muutenkin, miksei tässäkin asiassa? Tasa-arvoinen parisuhde on totta kai myös luopumista ja alistumista. Myös niistä on häissä tavattu muistuttaa, eritoten naisia.
Hirveintä tässä kaikessa on tietenkin se, että myös minä olen alkanut miettiä josko ois mukava mennä joskus naimisiin, "järjestää oikein isot bileet". Miksikö? No, koska niin on tapana, kai. Onneksi toinen mahdollinen hääparin puolikas ei tähän hullutukseen suostu ainakaan kymmeneen vuoteen. Ja vaikka miehillä on taipumus edelleen jäädä statisteiksi koko touhussa, jonkilainen suostumus varmaan edellytetään. Olemme kuitenkin visioineet, että yritämme rekisteröidä parisuhteemme. Kuulostaa kevyemmältä ja se olisi niin kovin kovin poliittista.
Eipä tästä enempää, kuin että onnea ihanille aviopareille! Olivat syynne mitkä tahansa. Vaikka se, mikä siinä Nytin sarjakuvassa, jossa morsian halusi vain kesähäät. Ehtiihän sen unelmien miehen saada vanhempanakin. Mutta nuori morsian ei voi enää olla.
Wednesday, June 17, 2009
Yhteiskunnan pitäisi olla äitini
Eli miten minusta tuli perustulon kannattaja?
No tietenkin henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Huomaatte varmaan, kahdesta edellisestä poustauksesta, että työ ja elanto ovat olleet mielessä. En ole missään nimessä varsinainen työtön. Minulla on nimittäin opiskelupaikka ja päätin vaan opiskella tänä kesänä. Päätöksellä tarkoitan sitä, että en oikestaan hakenut duunia, koska olin niin varma, etten saa mitään, enkä palannut matkan jälkeen vanhaan duunipaikkaani. Se olis tänä kesänä vaatinut säästöjen takia työtä viitenä päivänä viikossa.
No, joka tapauksessa ainut strukturoitu ajankäyttöni on muutama hassu luento viikossa, ja nekin loppuvat kohta taas hetkeksi. Olen silti jollain käsittämättömällä tavalla onnistunut pitämään itseni kiireisenä. Joka päivälle riittää jotain järjestöhommia, vapaaehtoista journalismia, opiskelua tai vähintäänkin liikuntaa. En enää edes ihan ymmärrä miten näitä asioita voi hoitaa työssäkäynnin sivussa. Eli ensimmäisenä pointtina sanoisin palkattoman, mutta yhteiskunnalle hyödyllisen toiminnan mahdollistamisen.
Saatatte ihmetellä, millä ihmeellä elän, nyt sitten ilman sitä perustuloa. Saan toki aina jostain silloin tällöin rahaa. Eritoten vanhemmiltani. Tässä osasyy, miksi en esim. hae toimeentulotukea. En kestäisi sitä, että kaikkea rahaliikennettäni syynättäisiin tarkasti. Ja tietysti opintolainatkin olisi pitänyt olla jo käytetty. Eli toisena pointtina voisin sanoa, että kaikki eivät vanhemmiltaan saa rahaa. Ja kolmantena, että kaikille maksettava tuki keventäisi tukisysteemiä. Ja lyhyiden työsuhteiden vastaanottaminen esimerkikisi helpottuisi, kun se ei enää johtaisi kaikkien tukien menetykseen.
No mitäs sitten jos kaikki saisivat esimerkiksi 1000 euroa kuussa? Ainahan kaikki sanoo, että ei ne lopettaisi työntekoa ja opiskelua, vaikka voittaisivat lotossa. Ja tämä rahasummahan on kolmen nollan päästä miljoonastakin. Ja entä sitten, että jos joku lopettaa, ja käyttää kaiken rahansa kaljaan ja nettipokeriin? Sehän se suurin ongelma taitaa olla, että ne jotka eivät ANSAITSE rahojaan. Ne huonot kansalaiset. No, noin mututuntumalta voisin sanoa, että ne saa nytkin sossulta rahaa.
Ja miljoonantena pointtina sanoisin, että jos elämme kulutusyhteiskunnassa, eräänlainen demokratian jatke on että myös siihen voi osallistua. Ja kyllähän kansalaisten kulutuskyvyn takaaaminen takaa verotuloja valtion kassaan. Ja viinastakin tulee veroja. No nettipokeri kyllä valuu ulkomaille, myönnetään.
Voin toki myöntää, että jos runsas vapaa-aika on lisännyt viihteellä oloani, niin mitä ilmainen raha sitten tekisi? Täytyy tähän väliin muistuttaa itselleen, että eihän tonni kuussa edes ole niin paljon. Vaikka opiskelijan mielestä voikin kuulostaa siltä.
Ja jos saan vielä mainita, että taustalla on ajatus, että tuloerojen tasoittaminen ja kaikkien köyhimpien aseman parantaminen sekä suhteessa että konkreettisesti takaa meille kaikille onnellisemman, turvallisemman ja oikeudenmukaisemman maailman. Ettäs tiedätte. Voisin tietenkin muuttaa kritiikkini pelkästään opintotuen pienuuden kritiikiksi. Elävät opiskelijat parhaimmillaankin erittäin vähällä. Mutta on niitä muitakin köyhiä ja epävarmassa tilanteessa olevia ihan kunnon kansalaisia.
Jos tämä joskus toteutuu, teen vaihtokaupaun vallitsevan järjestyksen kanssa ja lupaan pyhästi luopua maksuttoman joukkoliikenteen vaatimuksistani.
No tietenkin henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Huomaatte varmaan, kahdesta edellisestä poustauksesta, että työ ja elanto ovat olleet mielessä. En ole missään nimessä varsinainen työtön. Minulla on nimittäin opiskelupaikka ja päätin vaan opiskella tänä kesänä. Päätöksellä tarkoitan sitä, että en oikestaan hakenut duunia, koska olin niin varma, etten saa mitään, enkä palannut matkan jälkeen vanhaan duunipaikkaani. Se olis tänä kesänä vaatinut säästöjen takia työtä viitenä päivänä viikossa.
No, joka tapauksessa ainut strukturoitu ajankäyttöni on muutama hassu luento viikossa, ja nekin loppuvat kohta taas hetkeksi. Olen silti jollain käsittämättömällä tavalla onnistunut pitämään itseni kiireisenä. Joka päivälle riittää jotain järjestöhommia, vapaaehtoista journalismia, opiskelua tai vähintäänkin liikuntaa. En enää edes ihan ymmärrä miten näitä asioita voi hoitaa työssäkäynnin sivussa. Eli ensimmäisenä pointtina sanoisin palkattoman, mutta yhteiskunnalle hyödyllisen toiminnan mahdollistamisen.
Saatatte ihmetellä, millä ihmeellä elän, nyt sitten ilman sitä perustuloa. Saan toki aina jostain silloin tällöin rahaa. Eritoten vanhemmiltani. Tässä osasyy, miksi en esim. hae toimeentulotukea. En kestäisi sitä, että kaikkea rahaliikennettäni syynättäisiin tarkasti. Ja tietysti opintolainatkin olisi pitänyt olla jo käytetty. Eli toisena pointtina voisin sanoa, että kaikki eivät vanhemmiltaan saa rahaa. Ja kolmantena, että kaikille maksettava tuki keventäisi tukisysteemiä. Ja lyhyiden työsuhteiden vastaanottaminen esimerkikisi helpottuisi, kun se ei enää johtaisi kaikkien tukien menetykseen.
No mitäs sitten jos kaikki saisivat esimerkiksi 1000 euroa kuussa? Ainahan kaikki sanoo, että ei ne lopettaisi työntekoa ja opiskelua, vaikka voittaisivat lotossa. Ja tämä rahasummahan on kolmen nollan päästä miljoonastakin. Ja entä sitten, että jos joku lopettaa, ja käyttää kaiken rahansa kaljaan ja nettipokeriin? Sehän se suurin ongelma taitaa olla, että ne jotka eivät ANSAITSE rahojaan. Ne huonot kansalaiset. No, noin mututuntumalta voisin sanoa, että ne saa nytkin sossulta rahaa.
Ja miljoonantena pointtina sanoisin, että jos elämme kulutusyhteiskunnassa, eräänlainen demokratian jatke on että myös siihen voi osallistua. Ja kyllähän kansalaisten kulutuskyvyn takaaaminen takaa verotuloja valtion kassaan. Ja viinastakin tulee veroja. No nettipokeri kyllä valuu ulkomaille, myönnetään.
Voin toki myöntää, että jos runsas vapaa-aika on lisännyt viihteellä oloani, niin mitä ilmainen raha sitten tekisi? Täytyy tähän väliin muistuttaa itselleen, että eihän tonni kuussa edes ole niin paljon. Vaikka opiskelijan mielestä voikin kuulostaa siltä.
Ja jos saan vielä mainita, että taustalla on ajatus, että tuloerojen tasoittaminen ja kaikkien köyhimpien aseman parantaminen sekä suhteessa että konkreettisesti takaa meille kaikille onnellisemman, turvallisemman ja oikeudenmukaisemman maailman. Ettäs tiedätte. Voisin tietenkin muuttaa kritiikkini pelkästään opintotuen pienuuden kritiikiksi. Elävät opiskelijat parhaimmillaankin erittäin vähällä. Mutta on niitä muitakin köyhiä ja epävarmassa tilanteessa olevia ihan kunnon kansalaisia.
Jos tämä joskus toteutuu, teen vaihtokaupaun vallitsevan järjestyksen kanssa ja lupaan pyhästi luopua maksuttoman joukkoliikenteen vaatimuksistani.
Monday, June 15, 2009
Ai ooksä valmistunut vai?
Työttömisskäkin on luokkia. Tuttu mainitsi tässä taannoin olevansa työtön. Vastasin siihen jotain klubiin kuulumisesta tai jotain muuta "nokkelaa". Hän kysyi tiukkaan sävyyn, että olenko minä valmistunut. No en toki, vastasin posket punottaen. En tietenkään halunnut riistää tyypin kurjuutta. Lama-aikoina kaikesta on näköjään kilpailua.
Friday, June 12, 2009
No just
Aloin itkeä kun kirjotin feisbuukchättiin lauseen "Kukaan ei maksa penniäkään mistään mitä mä teen". Mistä tämä nyt sitten kertoo?
Tuesday, April 07, 2009
Friday, February 27, 2009
Viimeisia viedaan
Eli huomenna pitais lentaa Nykkiin. Ensimmainen vierailuni Amerikan yhdysvaltoihin tulee siina mielessa hyvaan saumaan, etta olen talla reissulle oppinut rutkasti amerikkalaisista. Tai oppinut ja oppinut... Lahinna vahvistanut ennakkoluulojani.
Yhdella niista oli kuitenkin hyva idea. Lanseerataan englannin kieleen sana united statean. Keski-amerikkalaisia selkeasti vituttaa nimittain joku sanoo olevansa Amerikasta viitaten jenkkeihin. Amerikkahan on vahan isompi. Espanjaksi ja suomeksi voi kuitenkin sanoa yhdysvaltalainen. Tai jenkki tai gringo.
Paaosin naa paikalliset on suhteellisen ystavallsia jenkeille. Saattavat itse pitaa sita hieman kaksinaismoralistina tai jotain. Silla tosi asiallisesti Yhdysvalat on tehny taalla pain maailmaa poikkeuksellinen pahoja juttuja ja jenkkien vaikutusta kulttuuriin kylla paheksutaan. Nyt turistit tuo kuitenkin dollareita ja esim. El Salvador pyorii pitkalti siirtolaisten lahettamilla. Surullista katseltvaa, omalla tavallaan, on myos jenkkipikaruokeketjujen maara. Ei niin, etteiko niita meilla Suomessa riittais.
Yhdella niista oli kuitenkin hyva idea. Lanseerataan englannin kieleen sana united statean. Keski-amerikkalaisia selkeasti vituttaa nimittain joku sanoo olevansa Amerikasta viitaten jenkkeihin. Amerikkahan on vahan isompi. Espanjaksi ja suomeksi voi kuitenkin sanoa yhdysvaltalainen. Tai jenkki tai gringo.
Paaosin naa paikalliset on suhteellisen ystavallsia jenkeille. Saattavat itse pitaa sita hieman kaksinaismoralistina tai jotain. Silla tosi asiallisesti Yhdysvalat on tehny taalla pain maailmaa poikkeuksellinen pahoja juttuja ja jenkkien vaikutusta kulttuuriin kylla paheksutaan. Nyt turistit tuo kuitenkin dollareita ja esim. El Salvador pyorii pitkalti siirtolaisten lahettamilla. Surullista katseltvaa, omalla tavallaan, on myos jenkkipikaruokeketjujen maara. Ei niin, etteiko niita meilla Suomessa riittais.
Sunday, February 22, 2009
La Flor
Hah! Terveisia landelta.Tai siis nyt rannalta. Viime viikon vietin kuitenkin vahintaan poikkeuksellisissa olosuhteissa. Olin vapaaehtoisena luomufarmilla. Siis istuttelin kasveja ja puuhailin muuta jannaa. Opiskelin myos vahan espanjaa. Kokemuksen teki omituisemmaksi se, etta siella oli myos kahdenkymmenen californialisen collgeopiskelijan ryhma.
No jooo. Mutta hipit on samalaisia kaikkialla. Harrastaa capoiraa ja soittaa rumpuja. Ruoka oli hyvaa. Nyt oon taalla Karibian rannikolla taas. Lupauduin vissiin taas tanaan surffitunnille. Voi apua.
No jooo. Mutta hipit on samalaisia kaikkialla. Harrastaa capoiraa ja soittaa rumpuja. Ruoka oli hyvaa. Nyt oon taalla Karibian rannikolla taas. Lupauduin vissiin taas tanaan surffitunnille. Voi apua.
Saturday, February 14, 2009
Nain se maailma pelastuu
Eli maksamalla 12 dollaria superhypervegaaniateriasta. Okei, se oli superhyper hyvaa, mut pisti miettimaan. Varsinkin kun raflassa oli ilmastoitu lounge... Mut sit paatin menna uimaan vesiputouksen laguuniin ja huolet tuppas vahan unohtumaan. Ja koht viel lisaa hippeilya! Sun set yoga. Sit paiva alkaakin olla pulkassa.
Friday, February 13, 2009
Rauhaa ja rakkautta
Niita tosiaan sateilen. Olin jo aivan varma, etta olen masentunut. Mikaan ei ole oikein innostanut. Kysymykset siita onko tassa mitaan jarkea ja montako paivaa kotiinpaluuseen on, pyorivat vahan turhan aktiivisesti mielessa. No, syy lienee selva, siella mua odottaa moni mukava asia. Mutta luulisi nyt ihmisen pystyvan nauttimaan uskomattomista rannoista ja lomasta noin yleensa.
Passiivisuus on kuitenkin ahdistanut mua oikein urakalla. En vain ollut tajunnut, etta taustalla lienee myos ihan konkreettinen liikkumattomuus. Koin pitkaan aikaan siisteimman asian, kun tanaan raahauduin joogatunnille. Huomion arvoista on myos se, etta yliopistoliikunnassa on ihan kiva kayda astangatunneilla ja silleen, mutta teepa sama meren aarella kolmenkymmenen asteen lammossa, auringon laskiessa. Tama heratti mussa myos halun toteuttaa vanha hippiunelmani joogaretriitista Intiassa. Tallasta taa on, matkalla suunnittele seuraavaa.
Tunnin piti sellainen huuhaa-tati jollaisia joogaopettajien pitaakin olla. Sellainen joka puhuu universumin jumalaisesta alkulahteesta ja meidan kaikkien pyhyydesta. Jos siihen heittaytyy, eika edes yrita ymmartaa tekee sellainen soopa joskus kyynikollekin hyvaa.
Harjoituksen jalkeen menin viela kuvaamaan suffareita auringonlaskussa. Se on kuitenkin aika vaikeeta. Pitaa olla aika nopee ja vaikka ne on taalla aika lahella rantaa, nayttaa ne lahinna pisteilta aalloilla. On se kylla mahtava laji, ainakin noin katsoa.
Tanaan hammennysta aiheuttaa, halter neck bikiniylaosan aiheuttama niskakipu. Liian isot tissit siis.
Ps. Muistutan taas. Palailen Nykin ja Lontoon kautta 7.3!
Passiivisuus on kuitenkin ahdistanut mua oikein urakalla. En vain ollut tajunnut, etta taustalla lienee myos ihan konkreettinen liikkumattomuus. Koin pitkaan aikaan siisteimman asian, kun tanaan raahauduin joogatunnille. Huomion arvoista on myos se, etta yliopistoliikunnassa on ihan kiva kayda astangatunneilla ja silleen, mutta teepa sama meren aarella kolmenkymmenen asteen lammossa, auringon laskiessa. Tama heratti mussa myos halun toteuttaa vanha hippiunelmani joogaretriitista Intiassa. Tallasta taa on, matkalla suunnittele seuraavaa.
Tunnin piti sellainen huuhaa-tati jollaisia joogaopettajien pitaakin olla. Sellainen joka puhuu universumin jumalaisesta alkulahteesta ja meidan kaikkien pyhyydesta. Jos siihen heittaytyy, eika edes yrita ymmartaa tekee sellainen soopa joskus kyynikollekin hyvaa.
Harjoituksen jalkeen menin viela kuvaamaan suffareita auringonlaskussa. Se on kuitenkin aika vaikeeta. Pitaa olla aika nopee ja vaikka ne on taalla aika lahella rantaa, nayttaa ne lahinna pisteilta aalloilla. On se kylla mahtava laji, ainakin noin katsoa.
Tanaan hammennysta aiheuttaa, halter neck bikiniylaosan aiheuttama niskakipu. Liian isot tissit siis.
Ps. Muistutan taas. Palailen Nykin ja Lontoon kautta 7.3!
Thursday, February 12, 2009
Lahettakaa rahaa!
Costa Ricassa on jaatavan kallista. Mutta muuten ihan mukavaa.
Saavuin taas yhteen surffikylaan. Mun mielesta taa on ehka pahin tahan mennessa. En oikein uskalla ryhtya miettimaan, etta mita jarkea tassa kaikessa on ja ansaitsenko mina tata. Siinahan hajois paa.
Saavuin taas yhteen surffikylaan. Mun mielesta taa on ehka pahin tahan mennessa. En oikein uskalla ryhtya miettimaan, etta mita jarkea tassa kaikessa on ja ansaitsenko mina tata. Siinahan hajois paa.
Wednesday, February 11, 2009
Fiesta
Olin festareilla. Nain heitamlla maailman kauneimmat ihmiset keraantyneena yhteen. Sellasia suunnilleen yheksantoista vuotiaita surffareita auringonpaisteessa, maalattuina neon vareilla.
Ruotsalaisia on vaan enemman ja enemman. Miten niita riittaa?! Ja miksi suomalaiset ei matkusta?
Ruotsalaisia on vaan enemman ja enemman. Miten niita riittaa?! Ja miksi suomalaiset ei matkusta?
Friday, February 06, 2009
Te extraño, tai jotain
Viela taalta Gradasta, jossa olen tod. nak. vikaa iltaa. Oli tarkoitus menna ottamaan auringonlaskun aikaan kuvia, kun kaupunki ihan oikeasti kylpi keltaisessa valossa, mutta menin hierontaan ja menetin ajantajuni. Mutta uskokaa kun sanon, tama Nicaraguan koloniaalihelmi on kovin kovin kaunis. Parhaat kuvat sais tietenkin pienella royhkeydella tai uskaliaisuudella. Ma oon kuitenkin tosi ujo kysymaan, etta saisko jotain tyyppia kuvata, kun se esim. istuu himansa edessa keinutuolissa. Onneksi digikamerat on mahdollistaneet sen, etta lapset (ja joskus myos aikuiset) melkein hinkuu kuviin kun ne paasee myos ne itse nakemaan.
Mutta mitas muuta kuin itsensa hellimista hieronnoilla ja kalliilla erikoiskahveilla... Jaa-a, no jalostusta siina mielessa, etta olen siis taman viikon opiskellut tunnollisesti espanjaa. Hah, kuulin tanaan jopa olevani nopea oppimaan, mutta tama on kylla perustui vaaryyteen ja viekkauteen. En nimittain paljastanut etta tama ei todellisuudessa ollut aivan taysin ensimmainen kerta kun kuulin preteritin ja imperfektin kayton eroista. Mutta melkein.
Ymmarran myos (mielestani) hammastyttavan paljon ja tanaan juteltiin esim. Nicaraguan aborttilainsaadannosta, muuten joka kieltaa abortin joka tilanteessa. Maria on myos kysynyt esimerkiksi onko mulla lesboja ystavia, mun uskonnollisista nakemyksista ja siita onko mulla poikaystavaa. Mun vastaukset kestaa aina vahintaan minuutin ja sisaltaa yhden lauseen. (Si, yo tengo novia, no, novio -- hehehe. Esta en Finlandia ahora.) Mun esimerkkilauseet on aina tyyppia "Hablé con mi madre ayer."
Mutta juttuja pystyn jo hoitamaan espanjaksi ja sen on kovin miellyttavaa. Teille jotka hallitsette muitakin mokkakielia kuin englannin, tama on tietenkin ihan tuttua, mutta ma tajusin etta lahes aina kun oon matkustanu mun sanavarasto on ollu tyyliin kiitos ja hei. Et kiva siina mielessa.
Ja sitten viela pikkutilitys. Vahan niin kuin jalkimaininkeina Niina Mikkonen sekoiluun (ah Suomen asioita asioita hauska seurat, Lex Nokia ja muuta vitun synkkaa). Ma oon tassa nimittain pari paivaa halunnu kotiaidiksi se on mun mielesta post-feminismin seuraava megatrendi. Naiset tulee sanomaan, etta jos me kuitenkaan saada oikeasti julkisessa elamassa sita arvostusta, jota meille kuuluu (lasikatot, tytottely jne jne.), palaamme kotiin ja vaadimme sille hommalle arvostusta.
Taa voitaisiin toteuttaa esim. avioehtotyyppisilla sopimuksilla miehen erittain laajasta elatusvelvollisuudesta. Taa kaikki tuli mieleen mulle siita kun mun Maria valitti sita, et sita saalittaa sen mutsi joka joutuu hoitamaan kodin ja sen nuorempaa sisarusta (joka kuitenkin on jo koulussa) kun kaikki muut perheesta kay toissa. Ma mietin, etta kaytannossahan noi menee suomalaisnaisilla yleensa vahan siina sivussa, "oikean tyon ohessa".
Eli onhan se kodin hoitaminenkin ihan kokopaivatyo. Naiset pitaa vapauttaa tuplaroolin ikeesta. Ei siis mitaan sellaista, etta herralle tohvelit kun se tulee kotiin vaan molemmille, palkkaa, arvostusta ja lomaa toistaan. No joo, tassa oon provosti jaotellu hommat miehille ja naisille aika perinteisesti, mutta tosi asiassa olen kylla sita mielta, etta voi se mieskin jaada kotiin ja vaimo elattaa. (Ja sateenkaariperheissa voidaan sopia ihan miten halutaan.) Mutta jos homman taloudellisesta arvostamisesta tulee selvio, voi miehetkin siihen ryhtya.
Tanaan hammennysta aiheuuttaa: se etta hartiat tosian menee lukkoon ainostaan tietokoneella istumisesta.
Ps. Tuun 7.3 sillon on myos bileet. Merkatkaa ylos, bebet.
Monday, February 02, 2009
Solitude - jaloa yksinaisyytta?
Nautin ilmaisesta ja nopeasta netista. Ja juhlin blogin 201. julkaisua! Netin kaytto johdatteleekin teemaan, josta ajattelin kirjoittaa. Kyllikki Villa on varmaan sanonut kaiken yksin matkustamisen yksinaisyydesta mita kannattaa sanoa, mutta ajattelin kuitenkin jotenkin reflektoida aihetta, joka nyt on mun elamassa niin pinnalla. Kyllikki Villalla ei ollut nettia ja vitsi se on varmaan ollu surkeeta.
Sanotaanko ensin, etta todellisuudessa matkustaessa ei ole yksin. Olen tanaankin tormannyt ruotsalaistuttuihin matkan varrelta ja se on ihan piristavaa. Se auttaa kestamaan fiilista siita, etta kaikilla muilla on joku oma juttu ja on mulla ei. Toisekseen, koko ajan saa apua ihmisilta, varsinkin taalla pain maailmaa. Onnistumisen kokemukset yksin parjaamisesta liittyy pitkalti siihen, etta uskaltaa pyytaa apua.
Mutta joo, mita olen talla matkalla tajunnut, on se etta kaikkein olennaisinta, on kenen kanssa kokemuksensa jakaa. Onni ei jotenkin ole todellista jos ei sita peilaa mihinkaan. Tai ainakaan ma en ole paassyt niin pitkalle. Olen kuitenkin sita mielta, etta vaikka kirja voi myos olla jotain jonka kanssa kay dialogia. Eraalainen matkakumppani sekin, jos sallitte latteuden.
Yksin matkustaessa oppii myos arvostamaan pienia asioita kuten hyvaa hammastahnaa ja puhtaita, valkeita lakanoita. Toisten kanssa kurjuuskin on helpompaa. Toisaalta, ma olen huomannut etta mulla on taipumus yksin myos kurittaa itseani. Skipata illallisia ja bisseja, silla jaettuna ne ilot on suurempia. Ystavien kanssa hyva seura on aina hyva syy pieneen juhlaan (no saastyypa rahaa). Ehka se johtuu jostain huonosta itsearvostuksesta tai jotain. Sama ilmio on kotona se, etten ma osaa siivota itseani varten.
Miksi sitten teen tata, kun on muka niin kurjaa? Taalla tiettya kuumotusta aiheuttaa myos se, etta kuulee aika hirveita stooreja siita mita kaikkea voi tapahtua. Jaa-a. Hetkittain olen oikeasti sita mielta, etta en nyt just haluiskaan olla taalla. Siita tulee kauhea syyllisyys, kun miettii kuinka moni anatais mita vaan etta sais olla taalla paratiisirantojen ja viidakon valittomassa laheisyydessa. Se on vaan joskus pakko sanoa, etta on ikava kotiin. Aina ei jaksa olla kauheen urhea. Toisaalta on taa kylla myos niin mukavaa. Uusia paikkoja, jannitysta ja lampoa. Aikaa ajatella ja oppia erilaisia asioita.
Oon tietenkin aika paljon vertaillut tan reissun fiiliksia Aasian matkaan (7 kuukautta) ja taputtelen itseani selkaan jutuista, mita uskalsin tehda. En tieda venyisko mun mukavuudenhalukaan enaa moiseen. Kylla varmaan. Kamalaa tietenkin myontaa, etta yksi iso ero on se, etta silloin lahdin Suomesta vahan tuulettumaan. Olihan mulla silloinkin kaikkea mahdollista hyvaa, jota osasin mielestani jopa arvostaa, mutta jotkut jutut kuitenkin kaihersi niin paljon, etta niista halusi etaisyytta. Nyt mulla on siella hieno opiskelupaikka (joka tietenkaan ei aina tunnu niin ihanalta), mainio poikaystava, ja edelleen liuta ihania ystavia, koti ja perhe.
Loppumatkan ajatteli vetaa hieman eri tavalla kuin alunperin suunnittelin. Ajattelin pysya samassa paikassa aina vahan pidempaan. En jaksa kerata kokemuksia enaa niin hirveasti, surfausta on kokeiltu ja tulivuorelle kiivetty kahdesti. Skippaan Panaman ilmeisesti kokonaan, tuntuu silta etten vaan enaa jaksa sisaistaa niin montaa uutta mestaa ja seuraavallekin kerralle voi jattaa jotain. Ei kaikkea mulle heti nyt.
No, toinen asia. Olen alkanut taas nahda unia englanniksi. Siihen kieleen mulla on aika epaemotionallinen suhde. Se on vahan niin kuin peli, jota osaan pelata hyvin. Totta kai natiivipuhujien hammastyneet kohteliaisuudet hivelevat itsetuntoa, mutta haluaisin samalaisia myos espanjasta. Siksi pysahdynkin vahaksi aikaa tanne Granadaan opiskelemaan. Taa on ihastuttava koloniaalikaupunki tyyppia San Cristobal de las Casas ja Antigua. Taalla on paljon kahviloita ja varikkaita rakennuksia. Aika erilainen mesta kuin muu Nicaragua, joka muuten on Latinalaisen Amerikan toiseksi koyhin maa, Haitin jalkeen. Koyhyys keskittyy eritoten maaseudulle.
No, joka tapauksessa. Ystavia on ikava. Olis kiva tietaa miten siella menee, missa oletkin. Siis laita meilia yms, kunhan sanot muutakin kuin toita ja koulua.
Sanotaanko ensin, etta todellisuudessa matkustaessa ei ole yksin. Olen tanaankin tormannyt ruotsalaistuttuihin matkan varrelta ja se on ihan piristavaa. Se auttaa kestamaan fiilista siita, etta kaikilla muilla on joku oma juttu ja on mulla ei. Toisekseen, koko ajan saa apua ihmisilta, varsinkin taalla pain maailmaa. Onnistumisen kokemukset yksin parjaamisesta liittyy pitkalti siihen, etta uskaltaa pyytaa apua.
Mutta joo, mita olen talla matkalla tajunnut, on se etta kaikkein olennaisinta, on kenen kanssa kokemuksensa jakaa. Onni ei jotenkin ole todellista jos ei sita peilaa mihinkaan. Tai ainakaan ma en ole paassyt niin pitkalle. Olen kuitenkin sita mielta, etta vaikka kirja voi myos olla jotain jonka kanssa kay dialogia. Eraalainen matkakumppani sekin, jos sallitte latteuden.
Yksin matkustaessa oppii myos arvostamaan pienia asioita kuten hyvaa hammastahnaa ja puhtaita, valkeita lakanoita. Toisten kanssa kurjuuskin on helpompaa. Toisaalta, ma olen huomannut etta mulla on taipumus yksin myos kurittaa itseani. Skipata illallisia ja bisseja, silla jaettuna ne ilot on suurempia. Ystavien kanssa hyva seura on aina hyva syy pieneen juhlaan (no saastyypa rahaa). Ehka se johtuu jostain huonosta itsearvostuksesta tai jotain. Sama ilmio on kotona se, etten ma osaa siivota itseani varten.
Miksi sitten teen tata, kun on muka niin kurjaa? Taalla tiettya kuumotusta aiheuttaa myos se, etta kuulee aika hirveita stooreja siita mita kaikkea voi tapahtua. Jaa-a. Hetkittain olen oikeasti sita mielta, etta en nyt just haluiskaan olla taalla. Siita tulee kauhea syyllisyys, kun miettii kuinka moni anatais mita vaan etta sais olla taalla paratiisirantojen ja viidakon valittomassa laheisyydessa. Se on vaan joskus pakko sanoa, etta on ikava kotiin. Aina ei jaksa olla kauheen urhea. Toisaalta on taa kylla myos niin mukavaa. Uusia paikkoja, jannitysta ja lampoa. Aikaa ajatella ja oppia erilaisia asioita.
Oon tietenkin aika paljon vertaillut tan reissun fiiliksia Aasian matkaan (7 kuukautta) ja taputtelen itseani selkaan jutuista, mita uskalsin tehda. En tieda venyisko mun mukavuudenhalukaan enaa moiseen. Kylla varmaan. Kamalaa tietenkin myontaa, etta yksi iso ero on se, etta silloin lahdin Suomesta vahan tuulettumaan. Olihan mulla silloinkin kaikkea mahdollista hyvaa, jota osasin mielestani jopa arvostaa, mutta jotkut jutut kuitenkin kaihersi niin paljon, etta niista halusi etaisyytta. Nyt mulla on siella hieno opiskelupaikka (joka tietenkaan ei aina tunnu niin ihanalta), mainio poikaystava, ja edelleen liuta ihania ystavia, koti ja perhe.
Loppumatkan ajatteli vetaa hieman eri tavalla kuin alunperin suunnittelin. Ajattelin pysya samassa paikassa aina vahan pidempaan. En jaksa kerata kokemuksia enaa niin hirveasti, surfausta on kokeiltu ja tulivuorelle kiivetty kahdesti. Skippaan Panaman ilmeisesti kokonaan, tuntuu silta etten vaan enaa jaksa sisaistaa niin montaa uutta mestaa ja seuraavallekin kerralle voi jattaa jotain. Ei kaikkea mulle heti nyt.
No, toinen asia. Olen alkanut taas nahda unia englanniksi. Siihen kieleen mulla on aika epaemotionallinen suhde. Se on vahan niin kuin peli, jota osaan pelata hyvin. Totta kai natiivipuhujien hammastyneet kohteliaisuudet hivelevat itsetuntoa, mutta haluaisin samalaisia myos espanjasta. Siksi pysahdynkin vahaksi aikaa tanne Granadaan opiskelemaan. Taa on ihastuttava koloniaalikaupunki tyyppia San Cristobal de las Casas ja Antigua. Taalla on paljon kahviloita ja varikkaita rakennuksia. Aika erilainen mesta kuin muu Nicaragua, joka muuten on Latinalaisen Amerikan toiseksi koyhin maa, Haitin jalkeen. Koyhyys keskittyy eritoten maaseudulle.
No, joka tapauksessa. Ystavia on ikava. Olis kiva tietaa miten siella menee, missa oletkin. Siis laita meilia yms, kunhan sanot muutakin kuin toita ja koulua.
Saturday, January 31, 2009
Activista
Talla matkalla olen kokeillut muutamaa lajia ensimmaista kertaa. Purjehdus, ratsastus hevosella ja surffaus. Otettiin nimittain tuota viimeistakin lajia eilen tunti. En edes paassyt seisomaan, mutta olin niin onnelinen, etten laittanut lautaa paskaksi tai kuollut. Hauskaa oli.
Nyt mulla on paalla pieni ahdistus ja Kyllikki Villa -tyyppisesta huolestumisesta. Edessa on taas pitkia bussimatkoja ja hassakkaa. Tarkoituksena olisi suunnata takaisin naapurimaahan opiskelemaan vahan espanjaa. Jos se vaikka helpottaisi.
Nyt mulla on paalla pieni ahdistus ja Kyllikki Villa -tyyppisesta huolestumisesta. Edessa on taas pitkia bussimatkoja ja hassakkaa. Tarkoituksena olisi suunnata takaisin naapurimaahan opiskelemaan vahan espanjaa. Jos se vaikka helpottaisi.
Subscribe to:
Posts (Atom)
