Tuesday, April 07, 2009
Friday, February 27, 2009
Viimeisia viedaan
Eli huomenna pitais lentaa Nykkiin. Ensimmainen vierailuni Amerikan yhdysvaltoihin tulee siina mielessa hyvaan saumaan, etta olen talla reissulle oppinut rutkasti amerikkalaisista. Tai oppinut ja oppinut... Lahinna vahvistanut ennakkoluulojani.
Yhdella niista oli kuitenkin hyva idea. Lanseerataan englannin kieleen sana united statean. Keski-amerikkalaisia selkeasti vituttaa nimittain joku sanoo olevansa Amerikasta viitaten jenkkeihin. Amerikkahan on vahan isompi. Espanjaksi ja suomeksi voi kuitenkin sanoa yhdysvaltalainen. Tai jenkki tai gringo.
Paaosin naa paikalliset on suhteellisen ystavallsia jenkeille. Saattavat itse pitaa sita hieman kaksinaismoralistina tai jotain. Silla tosi asiallisesti Yhdysvalat on tehny taalla pain maailmaa poikkeuksellinen pahoja juttuja ja jenkkien vaikutusta kulttuuriin kylla paheksutaan. Nyt turistit tuo kuitenkin dollareita ja esim. El Salvador pyorii pitkalti siirtolaisten lahettamilla. Surullista katseltvaa, omalla tavallaan, on myos jenkkipikaruokeketjujen maara. Ei niin, etteiko niita meilla Suomessa riittais.

Sunday, February 22, 2009
La Flor
Hah! Terveisia landelta.Tai siis nyt rannalta. Viime viikon vietin kuitenkin vahintaan poikkeuksellisissa olosuhteissa. Olin vapaaehtoisena luomufarmilla. Siis istuttelin kasveja ja puuhailin muuta jannaa. Opiskelin myos vahan espanjaa. Kokemuksen teki omituisemmaksi se, etta siella oli myos kahdenkymmenen californialisen collgeopiskelijan ryhma.
No jooo. Mutta hipit on samalaisia kaikkialla. Harrastaa capoiraa ja soittaa rumpuja. Ruoka oli hyvaa. Nyt oon taalla Karibian rannikolla taas. Lupauduin vissiin taas tanaan surffitunnille. Voi apua.

Saturday, February 14, 2009
Nain se maailma pelastuu
Eli maksamalla 12 dollaria superhypervegaaniateriasta. Okei, se oli superhyper hyvaa, mut pisti miettimaan. Varsinkin kun raflassa oli ilmastoitu lounge... Mut sit paatin menna uimaan vesiputouksen laguuniin ja huolet tuppas vahan unohtumaan. Ja koht viel lisaa hippeilya! Sun set yoga. Sit paiva alkaakin olla pulkassa.
Friday, February 13, 2009
Rauhaa ja rakkautta
Niita tosiaan sateilen. Olin jo aivan varma, etta olen masentunut. Mikaan ei ole oikein innostanut. Kysymykset siita onko tassa mitaan jarkea ja montako paivaa kotiinpaluuseen on, pyorivat vahan turhan aktiivisesti mielessa. No, syy lienee selva, siella mua odottaa moni mukava asia. Mutta luulisi nyt ihmisen pystyvan nauttimaan uskomattomista rannoista ja lomasta noin yleensa.
Passiivisuus on kuitenkin ahdistanut mua oikein urakalla. En vain ollut tajunnut, etta taustalla lienee myos ihan konkreettinen liikkumattomuus. Koin pitkaan aikaan siisteimman asian, kun tanaan raahauduin joogatunnille. Huomion arvoista on myos se, etta yliopistoliikunnassa on ihan kiva kayda astangatunneilla ja silleen, mutta teepa sama meren aarella kolmenkymmenen asteen lammossa, auringon laskiessa. Tama heratti mussa myos halun toteuttaa vanha hippiunelmani joogaretriitista Intiassa. Tallasta taa on, matkalla suunnittele seuraavaa.
Tunnin piti sellainen huuhaa-tati jollaisia joogaopettajien pitaakin olla. Sellainen joka puhuu universumin jumalaisesta alkulahteesta ja meidan kaikkien pyhyydesta. Jos siihen heittaytyy, eika edes yrita ymmartaa tekee sellainen soopa joskus kyynikollekin hyvaa.
Harjoituksen jalkeen menin viela kuvaamaan suffareita auringonlaskussa. Se on kuitenkin aika vaikeeta. Pitaa olla aika nopee ja vaikka ne on taalla aika lahella rantaa, nayttaa ne lahinna pisteilta aalloilla. On se kylla mahtava laji, ainakin noin katsoa.
Tanaan hammennysta aiheuttaa, halter neck bikiniylaosan aiheuttama niskakipu. Liian isot tissit siis.
Ps. Muistutan taas. Palailen Nykin ja Lontoon kautta 7.3!

Thursday, February 12, 2009
Lahettakaa rahaa!
Costa Ricassa on jaatavan kallista. Mutta muuten ihan mukavaa.
Saavuin taas yhteen surffikylaan. Mun mielesta taa on ehka pahin tahan mennessa. En oikein uskalla ryhtya miettimaan, etta mita jarkea tassa kaikessa on ja ansaitsenko mina tata. Siinahan hajois paa.

Wednesday, February 11, 2009
Fiesta
Olin festareilla. Nain heitamlla maailman kauneimmat ihmiset keraantyneena yhteen. Sellasia suunnilleen yheksantoista vuotiaita surffareita auringonpaisteessa, maalattuina neon vareilla.
Ruotsalaisia on vaan enemman ja enemman. Miten niita riittaa?! Ja miksi suomalaiset ei matkusta?

Friday, February 06, 2009
Te extraño, tai jotain

Viela taalta Gradasta, jossa olen tod. nak. vikaa iltaa. Oli tarkoitus menna ottamaan auringonlaskun aikaan kuvia, kun kaupunki ihan oikeasti kylpi keltaisessa valossa, mutta menin hierontaan ja menetin ajantajuni. Mutta uskokaa kun sanon, tama Nicaraguan koloniaalihelmi on kovin kovin kaunis. Parhaat kuvat sais tietenkin pienella royhkeydella tai uskaliaisuudella. Ma oon kuitenkin tosi ujo kysymaan, etta saisko jotain tyyppia kuvata, kun se esim. istuu himansa edessa keinutuolissa. Onneksi digikamerat on mahdollistaneet sen, etta lapset (ja joskus myos aikuiset) melkein hinkuu kuviin kun ne paasee myos ne itse nakemaan.
Mutta mitas muuta kuin itsensa hellimista hieronnoilla ja kalliilla erikoiskahveilla... Jaa-a, no jalostusta siina mielessa, etta olen siis taman viikon opiskellut tunnollisesti espanjaa. Hah, kuulin tanaan jopa olevani nopea oppimaan, mutta tama on kylla perustui vaaryyteen ja viekkauteen. En nimittain paljastanut etta tama ei todellisuudessa ollut aivan taysin ensimmainen kerta kun kuulin preteritin ja imperfektin kayton eroista. Mutta melkein.
Ymmarran myos (mielestani) hammastyttavan paljon ja tanaan juteltiin esim. Nicaraguan aborttilainsaadannosta, muuten joka kieltaa abortin joka tilanteessa. Maria on myos kysynyt esimerkiksi onko mulla lesboja ystavia, mun uskonnollisista nakemyksista ja siita onko mulla poikaystavaa. Mun vastaukset kestaa aina vahintaan minuutin ja sisaltaa yhden lauseen. (Si, yo tengo novia, no, novio -- hehehe. Esta en Finlandia ahora.) Mun esimerkkilauseet on aina tyyppia "Hablé con mi madre ayer."
Mutta juttuja pystyn jo hoitamaan espanjaksi ja sen on kovin miellyttavaa. Teille jotka hallitsette muitakin mokkakielia kuin englannin, tama on tietenkin ihan tuttua, mutta ma tajusin etta lahes aina kun oon matkustanu mun sanavarasto on ollu tyyliin kiitos ja hei. Et kiva siina mielessa.
Ja sitten viela pikkutilitys. Vahan niin kuin jalkimaininkeina Niina Mikkonen sekoiluun (ah Suomen asioita asioita hauska seurat, Lex Nokia ja muuta vitun synkkaa). Ma oon tassa nimittain pari paivaa halunnu kotiaidiksi se on mun mielesta post-feminismin seuraava megatrendi. Naiset tulee sanomaan, etta jos me kuitenkaan saada oikeasti julkisessa elamassa sita arvostusta, jota meille kuuluu (lasikatot, tytottely jne jne.), palaamme kotiin ja vaadimme sille hommalle arvostusta.
Taa voitaisiin toteuttaa esim. avioehtotyyppisilla sopimuksilla miehen erittain laajasta elatusvelvollisuudesta. Taa kaikki tuli mieleen mulle siita kun mun Maria valitti sita, et sita saalittaa sen mutsi joka joutuu hoitamaan kodin ja sen nuorempaa sisarusta (joka kuitenkin on jo koulussa) kun kaikki muut perheesta kay toissa. Ma mietin, etta kaytannossahan noi menee suomalaisnaisilla yleensa vahan siina sivussa, "oikean tyon ohessa".
Eli onhan se kodin hoitaminenkin ihan kokopaivatyo. Naiset pitaa vapauttaa tuplaroolin ikeesta. Ei siis mitaan sellaista, etta herralle tohvelit kun se tulee kotiin vaan molemmille, palkkaa, arvostusta ja lomaa toistaan. No joo, tassa oon provosti jaotellu hommat miehille ja naisille aika perinteisesti, mutta tosi asiassa olen kylla sita mielta, etta voi se mieskin jaada kotiin ja vaimo elattaa. (Ja sateenkaariperheissa voidaan sopia ihan miten halutaan.) Mutta jos homman taloudellisesta arvostamisesta tulee selvio, voi miehetkin siihen ryhtya.
Tanaan hammennysta aiheuuttaa: se etta hartiat tosian menee lukkoon ainostaan tietokoneella istumisesta.
Ps. Tuun 7.3 sillon on myos bileet. Merkatkaa ylos, bebet.
Monday, February 02, 2009
Solitude - jaloa yksinaisyytta?
Nautin ilmaisesta ja nopeasta netista. Ja juhlin blogin 201. julkaisua! Netin kaytto johdatteleekin teemaan, josta ajattelin kirjoittaa. Kyllikki Villa on varmaan sanonut kaiken yksin matkustamisen yksinaisyydesta mita kannattaa sanoa, mutta ajattelin kuitenkin jotenkin reflektoida aihetta, joka nyt on mun elamassa niin pinnalla. Kyllikki Villalla ei ollut nettia ja vitsi se on varmaan ollu surkeeta.
Sanotaanko ensin, etta todellisuudessa matkustaessa ei ole yksin. Olen tanaankin tormannyt ruotsalaistuttuihin matkan varrelta ja se on ihan piristavaa. Se auttaa kestamaan fiilista siita, etta kaikilla muilla on joku oma juttu ja on mulla ei. Toisekseen, koko ajan saa apua ihmisilta, varsinkin taalla pain maailmaa. Onnistumisen kokemukset yksin parjaamisesta liittyy pitkalti siihen, etta uskaltaa pyytaa apua.
Mutta joo, mita olen talla matkalla tajunnut, on se etta kaikkein olennaisinta, on kenen kanssa kokemuksensa jakaa. Onni ei jotenkin ole todellista jos ei sita peilaa mihinkaan. Tai ainakaan ma en ole paassyt niin pitkalle. Olen kuitenkin sita mielta, etta vaikka kirja voi myos olla jotain jonka kanssa kay dialogia. Eraalainen matkakumppani sekin, jos sallitte latteuden.
Yksin matkustaessa oppii myos arvostamaan pienia asioita kuten hyvaa hammastahnaa ja puhtaita, valkeita lakanoita. Toisten kanssa kurjuuskin on helpompaa. Toisaalta, ma olen huomannut etta mulla on taipumus yksin myos kurittaa itseani. Skipata illallisia ja bisseja, silla jaettuna ne ilot on suurempia. Ystavien kanssa hyva seura on aina hyva syy pieneen juhlaan (no saastyypa rahaa). Ehka se johtuu jostain huonosta itsearvostuksesta tai jotain. Sama ilmio on kotona se, etten ma osaa siivota itseani varten.
Miksi sitten teen tata, kun on muka niin kurjaa? Taalla tiettya kuumotusta aiheuttaa myos se, etta kuulee aika hirveita stooreja siita mita kaikkea voi tapahtua. Jaa-a. Hetkittain olen oikeasti sita mielta, etta en nyt just haluiskaan olla taalla. Siita tulee kauhea syyllisyys, kun miettii kuinka moni anatais mita vaan etta sais olla taalla paratiisirantojen ja viidakon valittomassa laheisyydessa. Se on vaan joskus pakko sanoa, etta on ikava kotiin. Aina ei jaksa olla kauheen urhea. Toisaalta on taa kylla myos niin mukavaa. Uusia paikkoja, jannitysta ja lampoa. Aikaa ajatella ja oppia erilaisia asioita.
Oon tietenkin aika paljon vertaillut tan reissun fiiliksia Aasian matkaan (7 kuukautta) ja taputtelen itseani selkaan jutuista, mita uskalsin tehda. En tieda venyisko mun mukavuudenhalukaan enaa moiseen. Kylla varmaan. Kamalaa tietenkin myontaa, etta yksi iso ero on se, etta silloin lahdin Suomesta vahan tuulettumaan. Olihan mulla silloinkin kaikkea mahdollista hyvaa, jota osasin mielestani jopa arvostaa, mutta jotkut jutut kuitenkin kaihersi niin paljon, etta niista halusi etaisyytta. Nyt mulla on siella hieno opiskelupaikka (joka tietenkaan ei aina tunnu niin ihanalta), mainio poikaystava, ja edelleen liuta ihania ystavia, koti ja perhe.
Loppumatkan ajatteli vetaa hieman eri tavalla kuin alunperin suunnittelin. Ajattelin pysya samassa paikassa aina vahan pidempaan. En jaksa kerata kokemuksia enaa niin hirveasti, surfausta on kokeiltu ja tulivuorelle kiivetty kahdesti. Skippaan Panaman ilmeisesti kokonaan, tuntuu silta etten vaan enaa jaksa sisaistaa niin montaa uutta mestaa ja seuraavallekin kerralle voi jattaa jotain. Ei kaikkea mulle heti nyt.
No, toinen asia. Olen alkanut taas nahda unia englanniksi. Siihen kieleen mulla on aika epaemotionallinen suhde. Se on vahan niin kuin peli, jota osaan pelata hyvin. Totta kai natiivipuhujien hammastyneet kohteliaisuudet hivelevat itsetuntoa, mutta haluaisin samalaisia myos espanjasta. Siksi pysahdynkin vahaksi aikaa tanne Granadaan opiskelemaan. Taa on ihastuttava koloniaalikaupunki tyyppia San Cristobal de las Casas ja Antigua. Taalla on paljon kahviloita ja varikkaita rakennuksia. Aika erilainen mesta kuin muu Nicaragua, joka muuten on Latinalaisen Amerikan toiseksi koyhin maa, Haitin jalkeen. Koyhyys keskittyy eritoten maaseudulle.
No, joka tapauksessa. Ystavia on ikava. Olis kiva tietaa miten siella menee, missa oletkin. Siis laita meilia yms, kunhan sanot muutakin kuin toita ja koulua.

Saturday, January 31, 2009
Activista
Talla matkalla olen kokeillut muutamaa lajia ensimmaista kertaa. Purjehdus, ratsastus hevosella ja surffaus. Otettiin nimittain tuota viimeistakin lajia eilen tunti. En edes paassyt seisomaan, mutta olin niin onnelinen, etten laittanut lautaa paskaksi tai kuollut. Hauskaa oli.
Nyt mulla on paalla pieni ahdistus ja Kyllikki Villa -tyyppisesta huolestumisesta. Edessa on taas pitkia bussimatkoja ja hassakkaa. Tarkoituksena olisi suunnata takaisin naapurimaahan opiskelemaan vahan espanjaa. Jos se vaikka helpottaisi.

Monday, January 26, 2009
Masyasta
Huoh. Jostain syysta talta matkalta ei oo huvittanu blogata. Se on varmaan se hemmetin feisbuuk. Ja sekin vaha mita tanne olen jaksanut kirjottaa, on ollut lahinna valitusta. Lohduttavaa on se, etta lueskelen tassa Kyllikki Villaa ja huomaan, etta oma valittaminen on vahaista. Se nainen ei muuta tee kuin kitise nauhurilleen. Ja ottaa yomyssyja. Mut on se ihan magee.
Kerronpa nyt jotain hauskaa. Nicaraguan paakaupungissa voi herata kukon lauluun. Tama vaan kuvaavana esimerkkina siita, miten kaikki on taalla eri tavalla kuin kotona. Yhden paivan aikana nahdyista asioista riittaisi Suomessa juttua viikoksi. Possuja ihmisten pihoilla. Tyyppeja pick uppien lavoilla, puutarhatuoleissa. Ihmisten kodit on niin auki kaduille etta niista nakee kaikkee jannaa.

Wednesday, January 21, 2009
Tulivuoren juurella, taas

Nyt sitten ollaan taalla saarella. Vaihdoin hostellia ja viime yon nukuin suhtellisen kapeassa ja parhaat paivansa nahneessa sangyssa. Taytyy oikein ruoskia itseaan kun sita edellinen yo kului niin lokoisissa merkeissa. Mulla oli jopa telkkari.
Silja ja hanen ystavansa saapuivat eilen. Mikas sen mukavampaa. Kun kuukauteen pisin yksin vietetty aika on ollut joku viis minsaa, niin yksin matkustaminen on vaatinut vahan totuttelua. Yksin matkustaminen siina mielessa myos, etta taalla on aika vahan turisteja. Siis suurin osa ravintoloista ja hotelleista on vahintaankin puolityhjia jatkuvasti. Ruotsalaisiin tormaa varmaan eniten, mika on kummallista siksi, etta ne kaikki tuntuvat olevan Kaakkois-Aasiassa. Kannattais kylla tulla. Taalla on siis lammin, kaunista ja aika halpaa.
Hammennysta aiheuttaa tanaan: World according to Lonely Planet, Nina Mikkonen, R&R, merenneidot ja peura.
Monday, January 19, 2009
Greetings from the Mall
Hei vaan. Olen tanaan ajellut taksilla ympari Managuaa etsien nopeaa nettia. No, seminopea loytyi. Kuvia en kuitenkaan, vielakaan, jaksa laittaa. Sorge vaan.
Olen talla hetkella noin kahdenkymmenen erilaisen pikaruokaravintolan ymparoima. Pois se kuitenkin minusta! Kuukauden superporsastelun jalkeen aloitin "autenttinen ruoka"-dieetin. Saasto- ja terveyssyista. Oikein mukavasti menee muuten, hieman vain vaikeuksia totuttautua tuohon matkustustoverini kotiutumiseen. Kaupunkielamakin alkaa hieman syoda, huomenna pyrin siirtymaan Isla de Ometepelle. Se on kahden tulivuoren muodostama saari jarvessa. Tama kaikki tapahtuu siis Nicaraguassa. Pari Daniel Ortegaan kuvaa jo bongattu, samoin kuin Sandinon jattipatsas.
Ihmetysta tanaan aiheuttaa: isalta saatu tekstari, jossa aiti kieltaa menemasta Haitille. WTF?! Katsokaa vaikka google mapsista, se on tosi kaukana. Enemman olisi kannattanut huolestua laheisista maavyoryista ja maanjaristyksista. Miksi paratiiseissa on aina katastrofeja?

Tuesday, January 13, 2009
See me feeding them tacos
Hola vaan ja kaikkea muuta sukkelaa mita voin jo, ah niin laajalla espanjallani sanoa. Ongelmaksi on viime paivina muodostunut El Salvadorin hiukkasen kimurantti murre tai muu puheenparsi. Ainainen vaiva on aikamuotojen rajoittuminen yhteen.
Tama kirjoitelma tuleekin sitten taas eri rannikolta. Saavuimme eilen uskollisen matkatoverini kanssa tanne Tyynenmeren rannikolle, Playa el Tuncon surffikylaan. Orientaatio on viela pahasti kesken, mutta rennolta vaikuttaa. Mustaa hiekkaa ja aaltoja.
Tata ennen ihmetellimme taman pienen maan menoa muutaman paivan Santa Annassa. Lonely Planetin mukaan kaupungissa piti olla lively bar and food scene, mutta we beg to differ. Jengihan vetaa taalla perusravintonaan pupusaa. Eli mauttomia tortilloja joiden valissa on tyyliin papuja ja porsasta. Jannittavan tulivuorikiipeilypaivan jalkeen tuli sitten tilattua pizzaa hotellille. I shit you not.
Muutaman paivan kuluttua toi yks tyyppi palaa Harmaan ja mun taytyy vissiin taas ottaa vastuu elamastani, tai ainakin kehittaa haba nostaa oma rinkkani selkaan. Koska taalla on vaalit vissiin tulossa ja mun kokemukset keharivaaleista on vahan huonoja, suuntaan seuraavaksi pikavisiitille Hondurasin puolelle. Tod.nak. jatkan sielta aika akkia Nigaracuaan. Kauhukseni olen niin kermaperseistynyt, etta kaipaan jonkinlaista turisti=infrastruktuuria. Taalta ei sellaista tosiaankaan loydy. Superchiipeilla kanabusseilla ajellaan ja syodaan papuja aamupalaksi. Sita itseaan.
Suokaa anteeksi, kaksi kuukautta reissua takana ja nyt on se vaihe kun ruoka on paskaa. Muuten kylla on kovin kovin mukavaa.

Tuesday, January 06, 2009
Hiphei
Taalla ollaan, siis Livingstonessa. Loytyy silta kapealta kaistalta, joka Guatemalalla on Karibian rannikolla. On lampoa ja muuta jannaa. On jo hetki vierahtanyt edellisesta editistani, siita pahoittelut. Odotitte tietenkin kieli pitkana. Tai jotain.
Mitas tassa nyt summailisia.. No news is good news. Vaikeudet ovat kaihtaneet meita jopa arveluttavan hyvin. Guetamala on kaunis ja ihmiset mukavia. Musa on paskaa, mutta toki erilaista kuin kotona. Siksihan taalla ollaan.

Saturday, December 13, 2008
Same shit, different island ja muita hauskoja letkautuksia
Tiedatteko sen fiiliksen kun on ajanut tuhat kilsaa ja matkaa on jaljella enaa sata? No, mulla on suunnilleen se nyt. Olen siis St. Lucialla, satamassa x. Viimeksi olimme ehka Marigot Bayssa. Barbadokselle saapumisen jalkeen alko tallanen ihan kresi saarihyppely, eika nimet oikein pysy mielessa. Jokaiseen paivaa kuuluu bissea rantautumispaikkaa lahimpana olevassa baarissa ja paljon aurinkoa. Usein niihin kuuluu myos meidan viinaan menevan miehiston jasenen sekavat, mutta viihdyttavat tempaukset. Eilen se hyppasi/putosi veteen ja meita muita tultiin hakemaan ravintolasta sanoen, etta se yrittaa itsemurhaa. Kelattiin, etta syodaan tassa nyt jalkkarit ensin. Ja se loytyi ihan hengissa.
Eiliseen kuului myos tulivuoren lammittamassa vedessa kylpemista (uikkareista ei lahe sulfiitin harmaan muuten), mielettomia viidakkomaisemia, hieman pollyssa oleva taksikuski ja maailman siisteimman nakosia karibialaisia kalastajakylia. Mun mielesta on koko ajan siirrytty mielenkiintoisempii paikkoihin ja taalla on kaikin puolin mahtavaa. Kallista, mutta mahtavaa. Paratiisimaisemat. Kauniita, ystavallisia ihmisia, joilla on maailman siistein aksentti ja ultramageet kledjut. Hyvaa ruokaa. Lamminta ja turkoosia vetta. Reggaekulttuurin vaikutus naihin osiin Karibiaa on ollu mulle yllatys. Sita perus marley/haileslassie-estettiikkaa. Kiitettavan vahan steel drumeja.
Koko matkan ajan on miehistossa on ollut kaynnissa valkoiset lihaa syovat heteromiehet vastaan vegetaristi feministit -biiffi, joka on yleensa pysynyt kepeana. Mutta nyt ainakin tiedan, etta olen feministi. Tytottely on juuri ja juuri pysynyt hyvan maun rajoissa, ja jo kauan mulla on ollut rohkeutta pistaa tassa porukassa kunnolla kampoihin. Tyton roolin ma olen taalla myos ottanut, ja vielapa erittain nuoren tyton. Jotenkin tuntuu, etta teen niin vikaa kertaa elamassani. Lapsen roolia on edesauttanut se, etta kolme miehiston jasenta voisi olla vahintaan mun vanhempia.
Valilla on tehnyt mieli huutaa, etta haista ukko vittu, mutta paaosin fiilikset jaa positiivisen puolelle. Jopa meidan rukin kaynyt, ampumista harrastava juristikin on mun mielesta ihan mahtava. On myos ollu mielenkiintoista huomata, etta naa ihmiset ei tosiaankaan tieda kaikkea purjehtimisesta ja ne tekee virheita jatkuvasti. Mutta ne kylla rakstaa purjehtimista.
Eipa silti, en tieda paljon minakaan, voin kuitenkin kertoa teoriassa, miten purje nostetaan: Tavalla tai toisella loysataan skuutti (tai ensin avataan seisingit tai jotkut sellaset, jos niita on. ja niita on jos se ei ole jenny) ja sitten nostetaan nostimella (tai nostimilla) sit saadetaan taas skuuttia (kiristetaan tai siirretaan kelkkaa levankilla) ja saatetaan viela laittaa preventteri pitamaan se oikein suhteessa tuuleen. Naita purjeita on useita ja niissa on eroja, mutta periaatteessa ne toimii samoin. Purjehdus on siistia, iloista, jannaa ja suht yhteisollista hommaa, mutta siina on myos usein sellanen okyn fleeri.
Paikoitellen toi Atlantin ylittaminen oli rankkaa. Vene keinu ja kaikki oli vaikeaa. Ei paassy suihkuun ja vasytti. Kaikki oli suolassa. Oli kuuma. Tuntu, ettei opi mitaan ja on ihan idiootti. Nukuin ihan kasittamattoman paljon. En yleensa kadu asioita, mutta muistan, etta kerran ma mietin, etta ei olis pitany lahtea. Etta helpommallakin paasis. Mutta tietenkin, olihan se ihan vitun mahtavaa. Ja oli maailman siisteinta astua Barbadoksella maihin kahden viikon jalkeen. Ei edes keinuttanu. Mutta en esimerkiksi osais suositella tata kenellekaan. Kokemus riippuu niin paljon miehistosta ja esimerkiksi siita millaset tuulet on. Meilla oli vahan kevyet ja mentiin valitettavan palajon koneella. Koska purjemanoovereja ei siksi tehty niin paljon, ma en ehka oppinut purjehtmisesta ihan kaikkea mahdollista.
Mutta joo, enkohan ma palaa tahan aiheeseen viela tavalla tai toisella. Nyt on viela tata vaihetta muutama paiva jaljella, sitten Martiniquella pari paivaa. 18.12 lennan Cancuniin jossa tapaan toivottavasti herran jolta oli Barbadoksen kannykkakenttaan saavuttaessa tullut kymmenen viestia. :)
En ehi lukee lapi, tahn jaa nyt noi typot. Sorge vaan.

Tuesday, December 09, 2008
Paratiisihko mesta
Purjehdin sitten Atlanti yli. Aika paljon ajettiin kylla koneella. Tuulet, ei niista tiia! Tiian kyl jotain purjetimisesta. Aika vahan.
Oon Bequialla, oon ollu Barbadoksella ja kirjoitan myohemmin lisaa. Karibia on mun esteettinen koti.

Saturday, November 22, 2008
Africa?
Mites tassa nain kavi? Piti menna Atlantin yli, mutta ollaan Afrikassa. Kap Verdella. Itsenainen valtio jonka olemassaolosta en tienny mitaan. Taalla on aika ihanaa. Lammin, hassua kraasaa kaupoissa ja kauniita ihmisia.
Tanne on purjehdittu yota paivaa viikko Teneriffalta, sellaista kuuden solmun nopeutta. En osaa viela ihan purjehtia, mutta paalusolmu sujuu jo. Purjehdus on aika aijalaji, ja suunnitelmissa on Suomessa perustaa feministi-vegaaninen purjehdusseura. Tai ehka fleksitaristi. Olen syonyt laivalla myos sisafiletta. Liikunta on jaanyt vahiin ja ruoka ollut hyvaa, joten vastoin kaikkia odotuksia, olen varmaan lihonnut. Mutta onneks rusketus laihduttaa.
Mutta kuitenkin, meidan pikku kuuden hengen perhe laivalla on oikein soma, mutta aika paljon joutuu tota tytottelya kuuntelmaan. Ja helppo on menna siihen rooliin. Kriittisia huomioita esim. matkustamisen ekologisuudesta seurannee myohemmin. On suoraan sanottuna ollu myos aika rankkaa ja nukun niin paljon kun ehdin. Mutta kuten arvelinkin, mereen ei vaan kyllasty. Vaikka pienta meriheikkoutta on ollut ilmassa, olen selvinnyt tanne asti oksentamatta ja ilman laakkeita.
Nyt pari viikoa tulee olemaan aika hiljaisia taalla blogissa. Kirjottelen Raahen Fiialta tosiaan, lupaan luopua siita mun passiivin kaytto -lapasta... Barbadoksella (ehka) meidan pitais olla suunnilleen 9.12.

Friday, November 14, 2008
Jotta asioihin saatasiin selvyys
Oho. Taivaasta tippui tunti lisaa aikaa, kun taalla on vissiin kello jotain muuta kuin mantereella. Taalla on siis edelleen Teneriffalla. Taahan on vissiin Afrikassa.
Kertaan nyt viela. Lahden tanaan purjehtimaan Atlantin yli. Tai siis, tanaan ei viela ilmeisesti lahdeta ja kannykkakentan alueellakin olen viela vissiin muutaman paivan. Alukselta pidetaan blogia (WTF?) mut ma en viela tieda sita osotetta. Pyrin saamaan sen jotenkin tanne.
Viimeistaan 15.12 ma tulen Martiniquelle (Ranskan saari Karibialla) ja siella hengaan muutaman paivan. 18.12 lennan kolmella lennolla Cancuniin, Meksikoon ja sielta lahden kiertelemaan Keski-Amerikkaan muutamaksi kuukaudeksi. Lennot New Yorkista Lontooseen 4.4.09. Siella on muuten suunnitteilla tavata ystavia, tule sinakin!

What if my lover made me feel free?
Tahan asti tapahtunutta:
Barskassa oli ihan vitun siistii. Seura oli ensiluokkaista ja emannan yllapito liikuttavaa. Luonollisesti joimme liikaa ja mun stressi purkautui riidan haastamiseen. Mutta se oli vain sivujuonne. Hedonistielama vei mennessaan ja tapas seka olut maistui.
Kavimme herattelemassa sisaisia hippejamme illallistamalla vallatulla talolla. Tata Suomeen ja homma yhta tyylikkaiden anarkistien kasiin.
Yritin epatoivoisesti hoitaa niita miljoonaa asiaa, jotka Harmassa jaivat tekematta. Ei ihan onnannu.
Nyt olen Teneriffalla. Hotellihuoneessani on kylpyamme. Huomenna siirryn purjeveneeseen. Jannittaa ihan sikana.
Kuulin myos mielenkiintoisia uutisia. Menee nyt ehka muiden yksityisydensuojan puolella, mutta pakko mainita. Kundi jonka kanssa heilastelin muutaman viikon, osti juuri liput Meksikoon. Onpa sekavaa. Kaytan nykyaan jatkuvasti hymioita. Onko nailla asioilla yhteys? :)

Subscribe to:
Posts (Atom)